Diabeteksen omahoito työssä onnistuu ennakoiden
Mari Vehmanen
Satu Aaltonen on onnistunut yhdistämään tyypin 2 diabeteksen hyvän omahoidon ja kolmivuorotyön sairaalassa. Ellen Joensuulla on tyypin 1 diabetes, ja hän pitää tarkasti huolta välipaloista nopeatahtisessa kaupan alan työssä. Kummankin mielestä on myös työnantajan etu, että verensokerin muutoksiin on mahdollista reagoida joustavasti työvuoron aikana.
Naantalilaisen Satu Aaltosen, 49, tyypin 2 diabetes paljastui kesken työvuoron puolisentoista vuotta sitten. Hän työskentelee lähihoitajana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sisätautiosastolla.
– Työkaverin mielestä vaikutin huonovointiselta. Minulla oli ollut aiemmin vähän ongelmia kaliumarvojen kanssa, joten asia tarkistettiin.
Hämmennys oli suuri, kun näytteestä paljastuikin todella korkea verensokeri. Työtoverit passittivat Sadun välittömästi saman sairaalan päivystysosastolle. Sadun itsensä lisäksi yllättyneitä olivat häntä hoitaneet lääkärit, sillä taustalla ei ollut tavanomaisia tyypin 2 diabeteksen riskitekijöitä.
– Ylipainoa ei ole. Liikun yleensä useamman kerran viikossa: lenkkeilen, käyn salilla ja välillä ratsastan. Syöminenkin oli mielestäni aika terveellistä jo ennestään. Lähisukulaisista tiedän ainoastaan isän äidin sairastaneen tyypin 2 diabetesta.
Jälkikäteen Satu tajusi, että diabeteksen tyypillisiä oireita oli kyllä ollut jo jonkin aikaa. Väsymyksen hän oli kuitenkin arvellut johtuvan kolmivuorotyöstä. Janon lisääntyminenkään ei kiinnittänyt Sadun huomiota, sillä hänellä on aina ollut tapana nauttia runsaasti kylmää vettä.
Satu Aaltonen pitää kolmivuorotyön vaihtelevuudesta.
Yövuorot haastavimpia
Tutkimusten jälkeen Sadun diagnoosiksi tuli tyypin 2 diabetes, vaikka myös tyypin 1 diabeteksen ja LADA:n eli aikuisiässä hitaasti kehittyvän insuliininpuutosdiabeteksen mahdollisuutta tutkittiin.
– Aloitin heti insuliinilääkityksen, koska verensokerini oli niin korkea. Alussa ajatuksena oli, että insuliinista olisi ehkä mahdollista luopua myöhemmin ja siirtyä tablettilääkitykseen. Sain tableteista kuitenkin sivuoireita, joten insuliinilla mennään, Satu kertoo.
Hoitomuotona hänellä on monipistoshoito, ja verensokerin seurannassa on käytössä jatkuva sensorointi. Tämä yhdistelmä on tuntunut toistaiseksi hyvältä ja toimivalta.
Työvuorojen rutiineihin on ollut tarpeen tehdä pieniä muutoksia diabeteksen puhkeamisen ja insuliinihoidon vuoksi. Tärkeintä on Sadun mukaan pitää huolta, ettei ateriaväli pääse venymään ja verensokeri laskemaan liian alas.
– Yövuorot ovat hankalimpia, kun ruokatauolle meno saattaa kiireessä siirtyä tuntejakin. Olenkin opetellut, että vaikkapa kirjauksia tietokoneella tehdessä voi samalla haukata banaanin tai muuta pientä.
Satu ei silti ole halunnut luopua kolmivuorotyöstä diabeteksen takia. Hän kertoo pitävänsä vuorotyön vaihtelevuudesta, eikä esimerkiksi unen saaminen yövuoron jälkeen aamulla ole tuntunut koskaan vaikealta.
Uutta ammatillista näkemystä
Oma sairastuminen on Sadun mukaan opettanut ammatillisesti paljon. Työssään hän oli aiemminkin tottunut kohtaamaan diabetesta sairastavia ja auttamaan heitä esimerkiksi insuliinin annostelussa sairaalahoidon aikana. Kuitenkin vasta omat kokemukset ovat saaneet todella ymmärtämään, miten kokonaisvaltaisesti diabetes vaikuttaa elämään.
– Olen käynyt läpi itse muutaman hypoglykemian, joten nyt osaan samaistua matalan verensokerin tuntemuksiin. Olohan on silloin ihan kauhea: tuskanhiki nousee pintaan, on vuoroin liian kuuma tai kylmä, oksettaa.
Mielestäni työpanokseni ei laske diabeteksen vuoksi.
Satu kertoo toisinaan tuovansa oman diabeteksensa esiin sopivilta tuntuvissa asiakaskohtaamisissa. Esimerkiksi keskusteluista erään diabetesta sairastavan nuoren kanssa jäi tunne, että Satu pystyi todella antamaan tukea kokemuksistaan kertoessaan. Myös työyhteisössä hän on ollut täysin avoin sairastumisestaan.
– Kukaan ei ihmettele, kun pistän insuliinia yhteisessä ruokapöydässä. Ja aina pystyn sanomaan työkavereille, jos tarvitsee vaikka pitää pieni tankkaustauko.
Satu kiittää saamaansa hoitoa ja erityisesti diabeteshoitajien antamaa ohjausta.
– He ovat olleet aivan ihania. Kukaan ei oleta minun osaavan valmiiksi kaikkea, vaikka työskentelen itsekin terveydenhuollossa. Olen saanut rauhassa opetella ja olla potilaan roolissa.
Työnantaja voi Sadun mielestä tukea diabetesta sairastavaa työntekijää parhaiten antamalla mahdollisuuden huolehtia omahoidosta joustavasti työn lomassa.
– Kunhan minulla on mahdollisuus seurata verensokeria ja reagoida siihen tarvittaessa, niin työpanokseni ei mielestäni laske diabeteksen vuoksi lainkaan, hän toteaa.
Työvuorossa 25 000 askelta
Ellen Joensuu, 19, työskentelee opintojen ohessa päivittäistavarakaupassa verkkotilausten kerääjänä. Hän sairastui tyypin 1 diabetekseen 7-vuotiaana.
Nykyinen työ on Ellenin mielestä mukavan intensiivistä ja vaihtelevaa, joten 8-tuntinenkin vuoro hujahtaa nopeasti. Työ on myös tarkasti aikataulutettua, minkä vuoksi diabeteksen omahoitoa täytyy suunnitella etukäteen.
– Jokaisen tilauksen keräilyyn on varattu tietty aika. Minulla kulkee aina keräilykärryssä mukana pillimehua tai muuta hiilaripitoista, jota pystyn tankkaamaan helposti vauhdissa. Ja jos tarvitsee pitää kunnon tauko, niin sitten vaan sanon siitä työkavereille.
Syömisten ja insuliiniannosten suunnittelussa pitää lisäksi ottaa huomioon työn fyysinen kuormittavuus. Yhden vuoron aikana saattaa kertyä jopa 25 000 askelta.
– Tämä homma käy todella treenistä, Ellen sanoo.
Ennakko-oletuksia välttäen
Ellenin mukaan diabetes tulee yleensä luontevasti ilmi erilaisissa työelämän tilanteissa. Sairautta ei hänen mielestään ole missään nimessä tarpeen piilotella muttei myöskään tuoda aktiivisesti esiin.
– En muussakaan elämässä sano uuteen ihmiseen tutustuessa heti ensimmäiseksi, että mulla on muuten diabetes. Mutta kun vaikka joku työkaveri huomaa sensorin tai pumpun ja kysyy asiasta, niin mielelläni kerron.
Kirjallisissa työhakemuksissa Ellen ei ole maininnut erikseen diabeteksesta. Työhaastattelussa taas voi hänen mielestään toimia oman harkinnan mukaan ja ottaa diabeteksen puheeksi, jos tilanne ja työtehtävien luonne tuntuvat sitä vaativan.
– Aikuinen ihminen on mielestäni itse vastuussa siitä, millaiseen työhön hakeutuu ja omasta mielestään pystyy. Toivottavasti kenenkään työpaikan saaminen ei tyssää siihen, että kertoo avoimesti diabeteksestaan, Ellen pohtii.
Jos työnhakija tekee päätöksen puhua diabeteksestaan esimerkiksi työhaastattelussa, työnantajan pitää Ellenin mielestä välttää kaavamaisia ennakko-oletuksia.
– Työnantaja voi kysyä asiallisesti, vaikuttaako diabetes juuri tällä henkilöllä jotenkin työhön ja kuinka häntä voitaisiin tukea työssä. Ei diabetes määritä meitä työntekijöinä.
Turvallinen osa työpäivää
Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiä korostaa, ettei diabetes useimmiten estä työntekoa, uralla etenemistä tai vaativissakaan tehtävissä toimimista. Vaikutus toimii kahteen suuntaan: hyvä työarki tukee diabeteksen hoitoa, ja hyvä diabeteksen hoito tukee työkykyä.
Diabetesta sairastava on ensisijaisesti työyhteisön tasavertainen jäsen ja ammattilainen – ei diagnoosinsa edustaja. Työpaikalla on mahdollista tehdä paljon, jotta työntekijä voi hoitaa sairauttaan turvallisesti ja säilyttää työkykynsä.
– Työntekijä päättää lähtökohtaisesti itse, mitä kertoo diabeteksestaan työyhteisössä. Diagnoositiedot eivät pääsääntöisesti kuulu työnantajalle, ellei siihen ole työn, turvallisuuden tai työkyvyn kannalta perusteltua tarvetta, Elina Pimiä sanoo.
Hänen mukaansa diabetekseen liittyvä stigma, vähättely tai tarpeettomat rajoitukset voivat heikentää työhyvinvointia ja uramahdollisuuksia. Hyvä työpaikka tekee diabeteksen omahoidosta normaalin ja turvallisen osan työpäivää, eikä asiaa ole tarpeen häpeillä tai peitellä.
– Syrjimätön työpaikka on turvallisempi ja tuottavampi aivan kaikille.