Tasapainossa kaikesta huolimatta
Tiina Suomalainen
Annika Rauhala
Työministeri Matias Marttisen matkassa kulkee tyypin 1 diabetes. Hän tietää, että jaksaakseen kuormittavassa työssä on pidettävä huoli levosta, ruokavaliosta ja riittävästä liikunnasta. Kaikki on yhteen soviteltavissa, hän sanoo.
Työministeri Matias Marttisen, 35, kesäloman piti kestää kolmisen viikkoa. Hän kuitenkin keskeytti lomansa, kun metsäyhtiö UPM ilmoitti aikovansa lopettaa paperintuotannon Kaukaan tehtaalla. Marttinen matkusti heinäkuun lopulla Lappeenrantaan tapaamaan muun muassa työntekijäpuolen ja kaupungin edustajia.
Sellaista ministerin työ on. Kun velvollisuus kutsuu, loma saa jäädä.
– Ministerin työ on paineista, totesi Marttinen jo kesäkuussa, kun tätä haastattelua tehtiin Eduskuntatalossa, niin sanotussa hallituksen pienessä huoneessa.
– Työministeri on vastuussa isoista kokonaisuuksista – työllisyydestä, investoinneista, kaikista elinkeinoelämää koskevista asioista. Tapahtuu paljon isoja juttuja ja raskaimpia ovat sellaiset, joihin liittyy paljon julkista painetta.
Enterorokko – ja diabetes
Marttisen matkassa kulkee tyypin 1 diabetes, jota hän on sairastanut yli kaksikymmentä vuotta. Hän ei ole pitänyt asiaa piilossa vaan päinvastoin valinnut avoimen linjan. Työssään päättäjänä hän on nostanut diabetesasioita esille, ja hän on kuulunut myös eduskunnan diabetesverkostoon.
Marttinen oli 13-vuotias, kun hän sai diagnoosin.
– Se oli sellainen melko tyypillinen tapaus. Olin sairastunut aika rajuun enterorokkoon, joka laukaisi diabeteksen.
Hän joutui olemaan vatsataudin ja muiden oireiden vuoksi sairaalassa parisen viikkoa ja kävi jonkin aikaa myös sairaalakoulua. Tutkimuksissa selvisi, että hänen verensokerinsa oli korkealla ja siitä oli seurannut happomyrkytys.
– Muistan, kun lääkäri kertoi minulle, että sinulla on diabetes ja tämä on sellainen sairaus, joka ei parane. Toki sairastuminen krooniseen sairauteen on aina iso järkytys, mutta otin sen kuitenkin aika tyynesti. Ajattelin, että tämän kanssa täytyy nyt vain pärjätä.
Marttinen oli liikunnallinen nuori ja hän harrasti myös partiota meripartiolippukunnassa. Hoitotasapaino pysyi hyvänä myös murrosiässä, vaikka hän kertoo olleensa vähemmän helppo teini.
– Vaikeimpinakin aikoina jaksoin hoitaa itseäni hyvin, ja tämä on yksi iso asia, jota haluan pitää esillä. Hoitoväsymyksestä puhutaan aivan liian vähän meidän pitkäaikaissairauksiemme hoidossa. Jos ei ole mieli kunnossa, on selvä, ettei jaksa hoitaa itseään.
Armeijassa A-miehenä
Vuosina 2001–2019 diabetesta sairastava pystyi suorittamaan varusmiespalveluksen vapaaehtoisena, jos hänellä ei ollut lisäsairauksia, ja jos hänen hoitotasapainonsa oli hyvä. Marttisella oli vahva motivaatio hakeutua armeijaan. Ensin hän oli kuitenkin yhteydessä maavoimien tuolloiseen ylilääkäriin, ja keskustelu oli Marttisen mukaan rohkaiseva ja pragmaattinen.
– Puhuimme asioita läpi ja hän kannusti minua laittamaan hakemuksen menemään. Kävin kutsunnoissa, ja yhtäkkiä minulla oli A-miehen paperit.
A-luokka tarkoittaa sitä, että varusmies on terve ja soveltuu taistelijan tehtäviin. Marttinen suoritti varusmiespalveluksensa Riihimäen Viestirykmentissä vuosina 2011–2012. Hän kotiutui palveluksesta reservin vänrikkinä.
– Vuoden aikana en kertaakaan joutunut tilanteeseen, että minua olisi pitänyt auttaa diabeteksen takia.
Vuonna 2019 Puolustusvoimat eväsi diabetesta sairastavilta mahdollisuuden varusmiespalveluksen suorittamiseen. Päätöstä perusteltiin turvallisuussyillä. Marttisen on ollut vaikea ymmärtää ratkaisua.
– On monia syitä, jotka puoltavat sitä, että diabetesta sairastavat voisivat suorittaa varusmiespalveluksen. Yksi on se, että maailmantilanne on muuttunut rajusti. Jos meillä on motivoituneita nuoria ihmisiä, onko meillä varaa sulkea heiltä ovia?
Marttinen on toiveikas sen suhteen, että tulevaisuudessa armeijan ovet aukeavat jälleen myös diabetesta sairastaville.
– Puolustusvoimat valmistelee parhaillaan uutta palvelukelpoisuusohjetta. Ovien avaaminen diabetesta sairastaville olisi hyvin pienillä panostuksilla hoidettava asia, Marttinen huomauttaa.
Pitkät päivät ja tiukka kalenteri
Vaikuttaminen ja politiikka alkoivat kiinnostaa Marttista jo nuorena.
– Lapsuudenkodissani ei juuri puhuttu politiikasta, mutta ajankohtaisista asioista kyllä. Innostuin lähtemään mukaan kokoomuksen nuorisojärjestön toimintaan ja sitä kautta tie vei kunnallispolitiikkaan.
Vuonna 2019 Marttinen pääsi läpi eduskuntaan, mutta sitä ennen hän oli toiminut jo kokoomuksen eduskuntaryhmässä tiedotussihteerinä ja ministereiden erityisavustajana.
Työministeriksi Marttinen nousi viime toukokuussa Arto Satosen väistyttyä. Marttisesta tuli Suomen historian ensimmäinen 1990-luvulla syntynyt ministeri. Helsingin Sanomat kuvaili Marttisen uranousua hämmästyttävän nopeaksi. Samassa artikkelissa todettiin, että poliitikkona Marttista luonnehditaan osaavaksi, ahkeraksi ja maltilliseksi.
– Se tiedon ja päätösten määrä, joka kulkee ministerin pöydän kautta, on ihan valtava. En ole kuitenkaan kovin helposti stressaantuvaa sorttia. Stressiä voi parhaiten välttää sillä, että tekee ne hommat, jotka mieltä painavat.
Ministerin työpäivät ovat pitkiä, harvoin ne kestävät alle 12 tuntia. Ja vaikka pääsisi kellon kuuden aikaan kotiin – tai kämpille, kuten Marttinen sanoo – työlistalla odottavat vielä kaikki papereiden lukemiset ja puhelut.
– Ehkä eniten minua on ministerin työssä yllättänyt se, miten valtavan aikataulutettua kaikki on. Jaksaakseen on pidettävä hyvä huoli levosta, ruokavaliosta ja riittävästi liikunnasta. Tämä koskee toki meitä kaikkia, Marttinen sanoo.
Kaikki on yhteen sovitettavissa, kun suunnittelee kalenterin hyvin, Matias Marttinen sanoo.
Pumpulla vielä parempaa
Marttisen hoitotasapaino on pysynyt hyvänä. Hän miettii, että hän on jo aiemmissa kuormittavissa tehtävissä, kuten kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana, oppinut pitämään kiinni tärkeistä perusasioista ja suunnittelemaan kalenteria järkevästi.
Hän oli monipistoshoidossa pitkään ennen kuin rohkeni siirtyä pumppuhoitoon kuutisen vuotta sitten.
– Arastelin, koska tilanteeni oli tasapainossa. Mietin, miksi lähtisin sörkkimään sitä. Diabeteshoitajani jaksoi kuitenkin puhua minulle pumppuhoidon puolesta, ja näin jälkiviisaasti voisi sanoa, että olisi kannattanut siirtyä siihen aikaisemmin. Pumppuhoidon avulla olen pystynyt saavuttamaan vielä paremman hoitotasapainon.
Marttinen kiittelee teknologian kehitystä, joka on muuttanut diabeteksen hoitoa valtavasti viime vuosina.
– Otetaan esimerkiksi glukoosisensori. Aivan huikea keksintö jo ihan senkin vuoksi, että sormenpäät säästyvät. Teknologia tuo apua erityisesti niille diabetesta sairastaville, joilla on ollut vaikeuksia hoitotasapainon kanssa.
Hän kiittää myös diabeteshoitajia ja huomauttaa, että heidän rooliaan pitäisi korostaa enemmän.
– Diabeteshoitaja tuntee potilaansa, ja hoitosuhteet ovat yleensä pitkäaikaisia, toisin kuin lääkäreiden kanssa, jotka saattavat vaihtua usein. Ilman diabeteshoitajien asiantuntemusta hoidon laatu ja taso olisi Suomessa paljon heikompaa.
Marttisella on ollut koko ajan sama diabeteshoitaja.
– Terveiset vain Tarulle Raumalle. Teette valtavan tärkeää ja arvokasta työtä.
Täysipainoista elämää
Ministerin työstä piirtyy mielikuva, jossa kiidetään edustusauton takapenkillä tapaamisesta toiseen, istutaan palavereissa ja kuitataan lounas kahvilla ja pullalla.
– Pullaa ei syödä, Marttinen huomauttaa.
Hän jatkaa heti perään, että kun kokonaisuus on kunnossa, ei tarvitse nipottaa, vaan voi välillä ottaa myös pullaa.
Marttisen ruokavalio on kasvis- ja kalapainotteinen. Hän kehuu eduskunnan ravintoloita, joista saa monipuolista ruokaa. Usein hänellä on myös työlounastapaamisia kaupungilla.
– Yleensä pystyn pitämään kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista. Mutta jos en, niin sitten nappaan jonkun välipalan.
Marttisella on hyvät unenlahjat, eivätkä työasiat tunge uniin.
– Aika paljon stressiä ja painetta saa olla, että työasiat pitäisivät minut öisin hereillä, hän toteaa.
Ikävä puoli ministerin työssä on se, että työmatkoille esimerkiksi Brysseliin tai Geneveen lähdettäessä herätyksen ovat todella varhain. Marttinen huomauttaa, että on oltava tarkkana, ettei polta kynttilää molemmista päistä.
– Kaikki on kuitenkin yhteen sovitettavissa, kun suunnittelee kalenterin hyvin. Jos joudun heräämään aamulla aikaisin vaikkapa aamutelevisioon vieraaksi, yritän tehdä illasta lyhyemmän.
Marttinen on aina liikkunut paljon. Hän sanoo huomanneensa, että heti, jos hän on liikkunut vähän vähemmän, verensokerin vaihtelut ovat voimakkaampia. Hän pyrkii pitämään kiinni siitä, että liikuntaa olisi ainakin kolme kertaa viikossa.
Hän rullaluistelee, maastopyöräilee, käy kuntosalilla ja lenkkeilee. Lenkkitossut kulkevat kätevästi mukana myös työmatkoilla.
Talvisin Marttinen hiihtää ja nyt hän haaveilee myös rullahiihdosta.
– Tiimini ei ole siitä kuitenkaan kovin innostunut, sillä rullasuksissa ei ole jarruja.
Marttinen miettii, että hän ei ole diabeteksen takia joutunut luopumaan mistään tai jättämään mitään tekemättä. Nuorempana hän myös reissasi paljon maailmalla.
– Mielestäni olen voinut elää täysipainoista elämää. Olen siitä hurjan kiitollinen. Mutta en ole myöskään haaveillut nuorena esimerkiksi poliisin, pelastajan tai lentokapteenin ammateista. Mikään suuri haaveeni ei ole romuttunut diabeteksen vuoksi. Ymmärrän, että niinkin voi käydä.