Rauhaa ruokapöytään
Krista Korpela-Kosonen
Shutterstock
Lähes puolella lapsista on erilaisia syömiseen liittyviä pulmia. Vanhemmille ne voivat tuottaa ylimääräistä päänvaivaa, mutta helpottavat onneksi yleensä lapsen kasvaessa. Tässä lastenlääkärin vinkit ruokarauhaan.
En syö, oli kolmivuotiaani tavallisin lause ruokapöydässä. Hän oli juuri päässyt eroon suurimmasta osasta ruoka-allergioita, mutta saman tien sairastunut tyypin 1 diabetekseen. Vaikka sisimmässäni kihisin, ymmärsin mistä hänen vastahankansa johtui. Niin monista ruuista oli aiemmin tullut vatsa kipeäksi ja iholle noussut kutisevia paukamia.
Oli kuitenkin myös hätä ja hiki otsalla, koska olin pistänyt jo pikainsuliinin. Hänet olisi saatava syömään jotakin. Pakottaa lasta ei voi. Auttaisiko lahjonta, harhauttaminen tai huijaaminen? Pyhittääkö tarkoitus keinot, kuten vanha sanonta väittää?
Kokenut lastenlääkäri Nina Kaseva hoitaa työkseen lasten syömisongelmia ja -häiriöitä.
– Pienillä lapsilla syömisongelmat ovat tavallisia. Lähes puolella, 25–40 prosentilla lapsista on niitä joskus. Yleensä ne helpottavat iän myötä. Ääriharvoin niistä kehittyy syömishäiriöitä.
Tavallista on myös vanhempien huoli ja turhautumisen tunteet lasten syömispulmien kanssa. Se on lastenlääkäristä ymmärrettävää. Vanhempi on valmistanut ruuan rakkaudella, ja sitten lapsi ei suostu syömään.
Tietyistä perusasioista kannattaa kuitenkin pitää kiinni, jotta lapselle kehittyy terve ruokasuhde. Se on kullanarvoinen taito, joka ehkäisee monia terveysongelmia jatkossa, kuten ylipainoa ja syömishäiriöitä.
Tavoitteena terve ruokasuhde
Diabetes on siinä mielessä hankala sairaus ruokasuhteen kehittymiselle, että fokus on ruuassa ja sen vaikutuksessa verensokeriin. Tyypin 1 diabetes voi kaksinkertaistaa syömishäiriöriskin, todetaan tuoreessa tutkimuksessa.
Lapsen on tärkeää oppia luottamaan omiin nälän ja kylläisyyden tuntemuksiinsa, vaikka diabeteksen vuoksi voi välillä joutua syömään matalan verensokerin evästä.
Haitallista lapsen ruokasuhteen kehittymiselle on ruuan tuputtaminen tai vielä pahempaa syömään pakottaminen. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, pakottaa ei saa. Pakottamisesta voi seurata kielteisiä ajatusmalleja ja suoranainen vastenmielisyys ruokaa tai tiettyjä ruoka-aineita kohtaan, ruoka-aversio.
– Matala verensokeri pitää toki korjata vaikkapa Siripirillä tai pillimehulla. Syömään pakottaminen sotkee nälkä- ja kylläisyysviestejä ja voi johtaa myöhemmin syömishäiriöihin, Kaseva korostaa.
Syöminen ja lapsen syöttäminen on vuorovaikutusta. Ruokapöydän huolestuneesta tai painostavasta tunnelmasta stressaantuu vanhempien itsensä lisäksi lapsikin.
– On näyttöä siitä, että kontrolloiva kasvatustyyli voi lisätä ja pahentaa lapsen valikoivaa syömistyyliä, Kaseva sanoo.
Malttia uusien makujen kanssa
Uusien makujen herkkyyskausi alkaa alle vuoden ikäisenä. Silloin lapsi on utelias ja hyväksyväinen makujen suhteen. Noin joka kolmas lapsi valikoi syömisensä tarkkaan jossakin vaiheessa. Se on osa normaalia kehitystä.
On luonnollista, että lapsella on makumieltymyksiä, eihän aikuisillekaan aina maistu kaikki ruoka-aineet. Osa niin lapsista kuin aikuisistakin on niin sanottuja supermaistajia, joiden suussa makuelämykset tuntuvat tavallista voimakkaammilta.
Epäluuloisuus uusia ruokia kohtaan kuuluu myös normaaliin kehitykseen. Vanhemmilta vaaditaan malttia ja sinnikkyyttä esitellä uusia ruokia eri muodoissa yhä uudelleen. Jos parsakaali ei maistu keitettynä, kävisikö raakana?
– Visuaalisesti kiva ja hauskannäköinen ruoka houkuttaa maistamaan. Pienestäkin edistysaskeleesta kannattaa kehua. Lapsi ei ole tahallaan hankala, Kaseva huomauttaa.
Lautanen tyhjäksi?
Vanhempien hädälle hankalissa ruokailutilanteissa on luonnollinen selitys: eloonjäämisvietti. Pelätään, että lapsi ei kasva eikä kehity normaalisti, ellei hän vanhemman mielestä syö riittävästi ja riittävän monipuolisesti. Huoli voi suorastaan ahdistaa.
– Kannustaminen syömään vielä yksi lusikallinen on lähes manipulointia. Elämme kuitenkin yltäkylläisyyden keskellä ja ravinnonpuutostilat ovat meillä äärimmäisen harvinaisia, Kaseva muistuttaa.
Nyrkkisäännöksi Kaseva antaa tämän: aikuinen päättää, mitä ruokaa on tarjolla ja lapsi voi päättää, kuinka paljon hän syö. Se tukee tervettä ruokasuhdetta ja silloin lapsella on tutkitusti vähemmän valikoivaa syömistä.
On tavallista, että aikuinen yliarvioi lapsen tarvitseman ruokamäärän. Jos ruokailussa on edes vähän joka lajia: proteiinia, hedelmää, vihannesta tai marjaa ja jotakin viljaa, ollaan yleensä turvallisilla vesillä.
– Jos lapsi houkutellaan syömään yli tarpeensa, hänen on vaikeampi oppia itsesäätelytaitoja ja tunnistaa kylläisyyden merkkejä, ja hänelle voi myöhemmin tulla tunnesyömistä ja pahaan oloon syömistä, Kaseva sanoo.
Voiko lasta helliä herkuilla? Sitä harrastavat varsinkin isovanhemmat.
– Meillä on tapana haluta hyvää rakkaimmallemme, mutta voisiko epäterveellisten herkkujen sijaan tehdä jotakin kivaa yhdessä, esimerkiksi ulkoilla, Kaseva ehdottaa.
Karkkipussit ovat nykyisin valtavia ja herkkuja tuputetaan lapsille mainonnalla lastenohjelmien ja nettipelien lomassa.
Karkkipäivä on Kasevan mielestä ok, jos se toimii perheelle hyvin ja herkkujen määrä on kohtuullinen. Liika ankaruus eikä toisaalta liika sallivuus ole tässäkään asiassa hyväksi.
Eroon pöytäsirkuksesta
Yksi haitallisista keinoista saada lapsi syömään, on harhauttaminen. Ennen vanhaan tätä harrastettiin paljon. Leikin avulla houkuteltiin lasta avaamaan suu, ja kun se aukesi, työnnettiin ruoka suuhun.
Nykyisin pöytäsirkuksen ohjelmasta vastaa kännykkä tai tabletti. Harhauttaminen voi kuitenkin kostautua myöhemmin.
– Miten lapsi voi oppia tunnistamaan kylläisyydentunteen, kun hän keskittyy ruutuun? Ja kun kerran oppii ruudulle, siitä on vaikea oppia pois, Kaseva huomauttaa.
Lastenlääkäri kannustaa leppoisiin ja kannustaviin ruokahetkiin. Ruutu häiritsee lapsen mahdollisuutta keskittyä aistimaan ruokaa joka aistilla, mikä haittaa myönteisen ruokasuhteen kehittymistä.
– Maistellaan ruokaa ja keskustellaan siitä, miltä ruoka tuoksuu, näyttää, maistuu ja kuulostaa. Ruoka on nautinto. Lapsi oppii aikuisen mallista. Ei voi olettaa, että lapsi syö punajuurta, ellei siihen koske itse. Ruutu estää ruokapöytäkeskustelut, joiden kautta lapsi oppii vuorovaikutusta.
Hyvä ratkaisu on myös ottaa lapsi mukaan ruuanlaittoon alusta pitäen: kauppaan punnitsemaan vihanneksia ja keittiössä sekoittamaan salaattia ja kattamaan pöytää. Yleensä silloin ruokakin maistuu paremmin.
Aika ratkaisi syömispulmat meidänkin perheessä. Ainoa, mitä nyt jo aikuinen lapseni ei suostu syömään, on raaka tomaatti, sillä päiväkodissa sitä oli pakko syödä. Näin kauaskantoisia seurauksia pakottamisella voi siis olla.
Näistä oireista yhteys terveydenhuoltoon
– Yökkäily tai oksentaminen
– Ummetus
– Jos lapsi ei syö mitään, on väsynyt ja kiukkuinen eikä kasva ja kehity ikätasoisesti
– Voimakkaat raivokohtaukset ruokapöydässä
Sanoja
ARFID = Äärimmäisen valikoiva ja hidas syöminen, joka ei ole ohimenevää ja johon liittyy aistiyliherkkyys. Lukuisat rajoitteet estävät jo täysipainoisen ravitsemuksen.
Neofobia = uusien ruokien pelko.
Sensorinen aversio = Lapsi kieltäytyy syömästä ruokaa sen maun, hajun tai suutuntuman vuoksi.
Supermaistajalla on kielessä enemmän ja tiheämmin makunystyröitä. Hän maistaa esimerkiksi suolaisen tai chilin voimakkaammin. Inhokkilistalla ovat usein greippi, ruusukaali, ylimakea ja hiilihapotetut juomat.