Pumppuhoito vankeudessa onnistui
Mari Vehmanen
Kuva saatu haastatellulta
Vankeudessa älypuhelimen käyttö on kiellettyä. Jannen pumppuhoidon jatkumisen mahdollisti kekseliäs järjestely, jossa älypuhelin on suljettu lukittuun häkkiin.
Vankeusrangaistusta parhaillaan suorittava Janne kutsuu itseään kokeilukappaleeksi. Hän on pystynyt jatkamaan keskeytyksettä omaa älypumppuhoitoaan ja sensorointia, vaikkei älypuhelinten käyttö vankeudessa ole yleensä sallittua.
Jannen nimi on muutettu juttuun hänen itsensä ja hänen läheistensä yksityisyyden suojaamiseksi. Henkilöllisyys on Diabetes-lehden tiedossa.
– Sain vankeusrangaistuksen alkaessa sen käsityksen, että pumppuhoito, joka käyttää puhelinta, pitäisi ajaa alas ja alkaa annostella insuliinia kynällä – tai sitten keksiä jotain ihan uutta, hän kertoo.
Älypumpun ja sensoroinnin yhdistelmä on ollut 32-vuotiaalle Jannelle erittäin tärkeä hoitotasapainon saavuttamisessa. Hän sairastui tyypin 1 diabetekseen ollessaan nelivuotias.
– Diabetes vaikutti paljon lapsuuteen. Kotona oli seinillä muistilappuja eri ruokien hiilihydraattimääristä. Koulussa opettajan kanssa mittailtiin verensokereita. Vahvasti sairaus siis oli läsnä, Janne muistelee.
Pumppuhoidosta hän kuuli ensimmäisen kerran yläkouluiässä nuorten diabetesleirillä, kun huonekaveri alkoi esitellä pumppuaan. Leiriltä kotiin päästyä Janne pyysi ja sai ensimmäisen pumppunsa. Hoito alkoi heti tuntua aiempaa helpommalta, mikä näkyi myös verensokeriarvoissa.
Erityisen tärkeäksi mahdollisimman automatisoitu hoitomuoto on noussut Jannelle muutaman viime vuoden aikana. Hän joutui vakavaan auto-onnettomuuteen ja sai aivovamman, joka vaikuttaa muun muassa tarkkaavaisuuteen ja jaksamiseen.
– Pumppu on ollut ihan ehdoton, kun olen kuntoutunut onnettomuudesta ja voimavarat ovat olleet vähissä. Aivovamma myös vei kaikki omat hypotuntemukset, mikä myös tekee hyvästä hoitoteknologiasta minulle tosi tärkeää, hän toteaa.
Kaappiin sulkeminen ei toiminut
Etukäteen Janne ei osannut olla huolissaan tutun hoitomuodon jatkumisesta. Ennen vankeusrangaistuksen sovittua aloitusajankohtaa hän toimitti tarkan terveysselvityksen Rikosseuraamuslaitokseen.
– Latelin siinä kaikki faktat: että käytän pumppua ja että tarvitsen puhelinta sen ohjaamiseen.
Vankeusrangaistuksensa alun Janne vietti vankilasairaalassa ja esitti siellä hoitohenkilökunnalle painavan toiveen mahdollisuudesta saada jatkaa pumppuhoitoa. Ratkaisua lähdettiin miettimään yhdessä lääkäreiden ja hoitajien kanssa. Janne kiittää heidän asennettaan ja kiinnostustaan kehittää uutta.
Ensimmäinen ratkaisumalli ei vielä toiminut kovin hyvin. Siinä puhelin suljettiin kaappiin Jannen sellin nurkkaan, ja sieltä puhelin annettiin hänelle hetkeksi valvotusti ateriainsuliinin annostelun ajaksi.
– Yhteys tietysti katkesi heti omasta sellistä poistuessa, ja puhelimen kenttä oli muutenkin koko ajan huono kaapin metallisen materiaalin takia. Seurauksena oli esimerkiksi yöllisiä matalia verensokereita, Janne kertoo.
Häkki kulkee repussa
Seuraava versio sen sijaan onnistui hienosti. Jannen mukaan eräs kekseliäs hoitaja ehdotti puhelimen lukitsemista niin kutsuttuun Deko-pesurihäkkiin. Se on noin tiiliskiven kokoinen metallikehikko, jota käytetään terveydenhuollossa erilaisten hoitoinstrumenttien pesemisessä.
Aluksi häkki ja älypuhelin sen sisällä olivat kahlittuina Janne sänkyyn. Myöhemmin hän vaihtoi vankilaa, ja kulkemisesta vankilan alueella tuli hieman vapaampaa. Nyt hän onkin voinut kantaa häkkiä päivisin mukanaan selkärepussa. Häkkiin lukitun puhelimen ja pumpun yhteys ei ole enää katkeillut.
Avaimet häkin lukkoihin ovat vartijoiden hallussa. Ateriainsuliinin annostelu tapahtuu edelleen lyhyesti heidän valvonnassaan.
– Yhä joudun siis pyytämään toiselta ihmiseltä lupaa annostella itselleni insuliinia. Mutta tärkeintä on, että pumppuhoito on voinut jatkua.
Stressi nosti verensokerin
Vankeusrangaistuksen alussa Jannella oli omahoidossa myös muita haasteita. Hänen verensokerinsa on aina reagoinut stressiin voimakkaasti kohoten.
– Onhan se väkisin yksi koko elämän stressaavimmista tilanteista, kun menettää vapautensa ja yksityisyytensä. Toinen pulma on, ettei ruoka- ja hiilihydraattimääriin pysty vaikuttamaan samalla tavalla kuin kotona, Janne huomauttaa.
Aluksi vankilasairaalassa ateriat tuotiin valmiiksi annosteltuina. Siirryttyään sieltä eteenpäin Janne sai ottaa ruokaa haluamansa määrän, mutta se oli sisällöltään erittäin hiilihydraattipitoista. Liikuntaan oli mahdollisuus vain kerran päivässä ulkoiltaessa. Kaikki tämä yhdessä sai hoitotasapainon heikkenemään tavanomaisesta.
Seuraavan siirron jälkeen nykyisessä avovankilassa kaikki ateriat tehdään oman solun keittiössä, ja ruokatarpeet ostetaan itse kaupasta. Myös liikuntaan on enemmän mahdollisuuksia. Hoitotasapaino onkin kohentunut. Hieman yllättäen omahoito tuntuu välillä melkein helpommalta kuin vapaudessa.
– Kotona lähes unohdan välillä, että sairastan diabetesta. Täällä asia on pinnassa, joten hoitoakin tulee mietittyä enemmän. Lisäksi elämä vankilassa on valtavan säännöllistä. Nukkumaanmeno, herätys, syöminen ja kaikki muu tapahtuu aina samaan aikaan. Jotain tästä säntillisyydestä aion viedä kotiarkeen, kun rangaistus on suoritettu, Janne pohtii.
Asenteissa parannettavaa
Janne toivoo, että seuraavilla diabetesta sairastavilla vankeusrangaistuksen suorittajilla olisi hyötyä hänen kokemuksistaan. Hänen mielestään vankiloiden on astuttava nykyaikaan hyvän hoidon mahdollistamisessa. Pumput ja sensorit eivät ainakaan vähene tulevaisuudessa.
– Kohennettavaa on myös vartijoiden tiedoissa ja asenteissa. Kaikki eivät tunnu tajuavan, etten pyydä puhelinta ollakseni hankala tai yrittääkseni huijata jotenkin. Myös sitä joutuu selittämään jatkuvasti, ettei insuliinin annostelu todellakaan voi odottaa myöhempään.
Omat havainnot ovat saaneet Jannen miettimään diabeteksen hoitamista laajemminkin poikkeuksellisissa olosuhteissa. On monenlaisia tilanteita, joissa älypuhelimen käyttö on kiellettyä.
– Mieleen tulevat ainakin putka, ylioppilaskirjoitukset, tentit ja pääsykokeet. Sitä paitsi nykyään on koulujakin, joissa lapsilta kerätään puhelimet pois. Ehkä pitäisi olla virallinen kortti tai lupa, jolla voisi todistaa, että tarvitsen puhelinta välttämättömään hoitoon, Janne pohtii.
Itse hän ei osaa edes kuvitella, mitä palaaminen monipistoshoitoon olisi tarkoittanut.
– Enpä tiedä, miten olisin selviytynyt ja pää pysynyt kasassa. Muutenkin elämän raskaimmalla hetkellä olisi pitänyt vaihtaa huonompaan hoitomuotoon.
”Keskustelua kanttiinin valikoimista”
Vastaava ylilääkäri Hanna Hemminki-Salin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vankiterveydenhuollon yksiköstä kertoo, että pumppua käyttäviä henkilöitä on ollut vankiloissa joitakin viime vuosien aikana.
– Heidän hoitonsa pyritään järjestämään niin, ettei hyväksi koettua hoitoa muutettaisi. Tämä vankisairaalan innovaatio on tästä hyvä esimerkki. Huomioitavaa on, että puhelimen hallussapidon määrittelee Rikosseuraamuslaitos.
Entä miten varsinkin tyypin 2 diabeteksen yleistyminen näkyy vankiloissa? Hanna Hemminki-Salin kertoo, että metabolista oireyhtymää sairastavia henkilöitä on vankiloissa useita. Hänen mukaansa vankilaolosuhteet saattavat lisätä riskiä painon nousemiseen, kun liikunta väistämättä vähenee.
– Olemme pyrkineet vankiterveydenhuollossa keskustelemaan Rikosseuraamuslaitoksen kanssa vankiloiden kanttiinin valikoimista ja pyytäneet hankkimaan vähäsuolaisia ja kuitupitoisempia tuotteita.