Kun puhutaan elintavoista, puhutaan myös arjesta ja onnellisuudesta
Riikka Nurmi
Diabetes liitetään usein yksilöllisiin elintapoihin. Keskustelu typistyy liian usein yksinkertaistavaan ajatukseen siitä, että sairaus olisi suora seuraus yksilön vääristä valinnoista – tai että sairaus olisi helposti ehkäistävissä tai hallittavissa elintapojen ryhtiliikkeellä.
Tämä julkisuudessa toistuva näkökulma ei tee oikeutta diabeteksen monimuotoisuudelle eikä niille ihmisille, jotka elävät diabeteksen kanssa joka päivä.
On totta, että elintavoilla on merkitystä erityisesti tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa. Liikunta, ravitsemus, uni ja stressinhallinta voivat tukea terveyttä merkittävästi. Mutta elintavat eivät synny tyhjiössä. Ne muotoutuvat arjen realiteeteissa: taloudellisessa tilanteessa, työelämän kuormituksessa, perhetilanteessa, mielenterveydessä ja yhteiskunnan rakenteissa. Kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia tehdä terveyttä tukevia valintoja, vaikka halua olisikin.
Diabetes ei ole yksi sairaus. Tyypin 1 diabetes ei ole seurausta elintavoista, ja myös tyypin 2 diabetekseen vaikuttavat vahvasti perintötekijät ja biologiset mekanismit. Kun elintapapuhe muuttuu syyllistäväksi, se lisää häpeää ja voi jopa heikentää hoitoon sitoutumista.
Pelko ja syyllisyys eivät ole hyviä kannustimia pitkäjänteiseen omahoitoon. Tarvitsemme keskustelua, jossa elintavat nähdään osana kokonaisuutta – ei mittarina ihmisen arvosta tai moraalista. Terveydenhuollossa tämä tarkoittaa yksilöllistä, kuuntelevaa kohtaamista ja realistisia tavoitteita.
Yhteiskunnan tasolla puolestaan tarvitaan pitkäjänteistä päätöksentekoa, mikä tekee terveellisistä valinnoista helpompia, kuten mm. kohtuuhintaista ja ravitsevaa ruokaa helposti saataville, mahdollisuuksia liikkua arjessa ja usein myös mielenterveyden tukea.
Keskeiset kansansairautemme sydän- ja valtimosairaudet ja diabetes aiheuttavat merkittäviä työ- ja toimintakyvyn menetyksiä. Siten näiden sairauksien ehkäisyn, varhaisen tunnistamisen ja hoidon kehittäminen tulee toteuttaa kansallisesti yhtenäisesti siten, että sairauksien inhimillisen ja yhteiskunnallisen taakan kuormituksen vähentäminen vahvistaa kansanterveyttä ja kansantaloutta.
Nykyisellään terveyden edistäminen ja elintapaohjauksen tuottaminen hyvinvointialueilla on kapea-alaista rajallisten resurssien vuoksi. Elintapaohjausta toteutetaan yksittäisinä kertoina, kun elintapamuutos on luonteeltaan pitkällinen muutos, johon yksilöt tarvitsevat ohjausta ja tukea. Suomi kaipaisi kipeästi uudenlaista ajattelua ja mallia ehkäisevään terveydenhuoltoon tyypin 2 diabeteksessa.
Tuore suomalainen tutkimus tukee kokonaisvaltaisempaa näkökulmaa. Turun yliopistossa tarkastetussa väitöstutkimuksessa havaittiin, että hyvät elintavat eivät ainoastaan edistä fyysistä terveyttä, vaan lisäävät koettua onnellisuutta ja hyvinvointia pitkällä aikavälillä.
Tutkimus tukee ajatusta siitä, että elintapoja kannattaa lähestyä myönteisinä voimavaroina ja hyvinvointia lisäävinä tekijöinä, ei pelkästään velvollisuuksina tai riskien hallintana. Tämä näkökulma on erityisen tärkeä diabeteksen hoidossa ja ehkäisyssä, jossa pitkäjänteinen motivaatio ja arjessa jaksaminen ovat keskeisiä.
Riikka Nurmi, päätoimittaja, Diabetesliiton mediajohtaja