Eino Grön houkutteli Loviisaan tanssimaan
Linda Varoma
Linda Varoma
Maailman diabetespäivää vietettiin Loviisassa konsertin ja tanssin merkeissä. Loviisan Seudun Diabetesyhdistys haluaa kannustaa liikkumaan itselle mieluisalla tavalla.
Eino Grön astelee tottunein askelin kohti salin etuosaa yleisön aplodien saattelemana. Loviisan Seurahuoneen suureen saliin on asetettu tuoleja siisteihin riveihin, mutta jätetty myös tilaa tanssilattialle. Missään ei kuitenkaan näy orkesteria eikä yhtäkään soitinta.
Täällä minulla on kaikki Suomen parhaat soittajat, Eino Grön veistelee ja käynnistää läppäriltään taustamusiikkia. Kohta salin valtaa koko kansan tuntema lauluääni ja parketille astelee ensimmäiset tanssijat.
Gunborg Hagner Loviisasta on tullut Eino Grönin takia. Hän on miehensä kanssa jo vuosia tanssinut Grönin tahtiin. Hagnerin lempitansseja ovat tango tai samba.
– Mieheni ei tanssi sambaa, mutta tangoa kylläkin. Onneksi hän ei ole mustasukkainen ja voin tanssia muidenkin kanssa, jos hyvä sambapartneri sattuu kohdalle, Hagner nauraa.
Hagner sairastui kakkostyypin diabetekseen odottaessaan toista lastaan vuonna 1979. Syötyään ensin pitkään lääkkeitä, hän teki vuonna 2013 täydellisen ruokavalioremontin ja yhteistuumin diabeteshoitajan kanssa lääkitystä asteittain vähennettiin. Lopulta lääkitys voitiin purkaa kokonaan.
– Ajattelen niin, että sen minkä pystyn tekemään ruualla, sen teen. Elämä on elämistä varten, en halua syödä lääkkeitä, jos ruokavaliolla pystyn ne välttämään, Hagner toteaa.
Hän on saanut miehensäkin noudattamaan säännöllisiä ruoka-aikoja ja syömään päivän tukevimman aterian lounaalla.
– Illalla syödään kevyemmin. Miehelleni rytmi oli aluksi haaste, mutta molemmat laihduimme 20 kiloa, kun teimme ruokavalioremontin. Aamulla syömme gluteenitonta kaurapuuroa ja lounaaksi on usein kanaa ja kasviksia, sekoittelen ja vaihtelen aineksia ahkerasti. Mieheni sanookin, että meidän talossa ei saa kahta kertaa samaa ruokaa.
Hagnerilla on diabeteksen lisäksi myös keliakia, joten hän noudattaa tätä nykyä myös gluteenitonta ruokavaliota. Vaikka Hagnerin diabetesdiagnoosista on yli neljäkymmentä vuotta, ei hän koe olevansa diabeetikko tai sairas. Vuosittaisissa tarkastuksissa lääkärin on joskus ollut vaikea uskoa, ettei Hagnerin sokeriarvot ole nousseet.
Hagner liputtaa terveellisten elämäntapojen puolesta. Nuoruudessa aloittamansa tanssimisen lisäksi hän on viimeiset 11 vuotta toiminut vapaaehtoisena ulkoilukaverina. Vanhin ulkoilutettava on 93-vuotias.
– Verensokerin takia on tärkeää liikkua. Jos jää makaamaan koko viikoksi niin sokerit nousevat varmasti, Hagner tietää.
Tanssilattialla Eino Grön on lopettanut laulamisen ja saa järjestäjiltä, Loviisan diabetesyhdistyksen puheenjohtajalta Tytti Erikssonilta ruusukimpun. Yleisöstä noustaan ottamaan Eikan kanssa yhteiskuvia. Ulkona ripottelee talven ensimmäiset märät lumihiutaleet. Seurahuoneen salissa tanssinopettaja Janne Outinen ottaa ohjat ja innostaa yleisön yhteistanssiin. Kymmenkunta innokasta tanssijaa yhtyy riviin ja lattaritempo valtaa salin.
Yksi tanssijoista on lapinjärveläinen Nancy Jordas. Hän kertoo liittyneensä diabetesyhdistykseen jo ennen diabetesdiagnoosiaan, koska hänelle povattiin diabetesta jo 70-luvulla hänen ollessaan raskaana. Vuonna 1997 käydessään 45-vuotistarkastuksessa lääkäri otti uudestaan esille sen, että Jordas todennäköisesti tulee sairastumaan tyypin 2 diabetekseen. Kesti kuitenkin vuoteen 2011 ennen kuin hän aloitti lääkityksen.
– 2000-luvun alussa omassa työterveydessäni ei oltu kovin tietoisia diabeteksesta. Minun olisi pitänyt aloittaa lääkitys jo aikaisemmin. Kun kerroin tilanteestani työpaikalla, monet kollegat kertoivat sairastavansa diabetesta ja kehottivat ottamaan vastaan lääkkeet jos sellaisia tarjotaan, hän sanoo.
Tällä hetkellä Jordaksen diabetes on melko hyvin tasapainossa. Viime aikojen raskaat tapahtumat lähipiirissä ovat aiheuttaneet jonkin verran lepsuutta ruokavalion noudattamisessa, mutta hyviäkin muutoksia on ollut. Jordas on asunut puolitoista vuotta yksin ja kokee nyt voivansa elää sellaista elämää kuin haluaa.
– Voin mennä lenkille silloin kuin itse haluan ja päättää itse mitä syön. Olen ruvennut syömään paljon kevyemmin ja vältän lihaa. Käyn kävelyllä, kuntosalilla ja Porvoossa vesijumpassa. Tunnen kehossani muutoksen, Jordas iloitsee.
– Minulla ei ole tiukkaa ruokavaliota, mutta katson kyllä, mitä laitan suuhuni ja olen tarkka painon kanssa, hän jatkaa. Viime vuositarkastuksessa lääkäri ihmetteli korkeita verensokerisarvoja ja kun mainitsin, että olin syönyt vispipuuroa, lääkäri kivahti. En ehtinyt kertoa, että teen sen tummiin mannasuurimoihin ja itse keitettyyn puolukkamehuun. Kyllä joskus täytyy saada herkutella.
Jordas kertoo olevansa Eino Grönin fani. Hän aloitti tanssimisen 1960-luvun lopussa teini-ikäisenä ja silloin jo Eino Grön oli iso nimi. Illan kappaleet nostattivat esiin muistoja nuoruudesta, kun vasta harjoiteltiin poikien kanssa tanssimista. Nyt 73-vuotiaana Jordas tanssisi mielellään enemmänkin, jos vain olisi tanssikaveri.
– En kaipaa miestä kotiini, en halua asua enää kenenkään kaksijalkaisen kanssa, mutta haluaisin löytää jonkun kenen kanssa käydä tanssimassa, Jordas kertoo.
Hän kertoo diabeteksen näkyvän hänen arjessaan erityisesti niin, että hän on hyvin herkkä matalille verensokereille. Hän tunnistaa herkästi myös korkeiden verensokereiden oireet. Matalien varalle Jordaksella on aina Siripiriä taskussaan.
Lääkitystä on myös korjattu matalien verensokereiden välttämiseksi. Jordas ei enää ota lääkettä aamuisin, vaan vasta lounaan aikaan, jotta aamupäivän lenkiltä ei tulisi kiire kotiin syömään. Tämä toimii Jordaksen mielestä hyvin.
– Minulla on punainen muistivihko keittiönpöydällä. Kun lähden pitkälle pyörälenkille metsäteille, kirjoitan siihen päivämäärän, kellonajan ja mihin olen lähtenyt. Näin minut löydetään, jos karhu tai susi vie, kuten yleensä asian ilmaisen, Jordas nauraa.
Salista kuuluu vielä tuttuja säveliä illan toisen esiintyjän Kirsi Salon laulamina, kun ensimmäiset tanssijat siirtyvät hakemaan takkejaan naulakosta. Narikkaa on tänä iltana hoitanut 15-vuotias Olivia Eriksson yhdessä ystävänsä Enni Riihelän kanssa. Eriksson sairastui ykköstyypin diabetekseen 3-vuotiaana eikä muista aikaa ennen sitä.
– Elämä diabeteksen kanssa sujuu ihan hyvin, mutta onhan niitä vaikeitakin hetkiä, kun verensokerit ovat vinksinvonksin, hän kertoo.
Eriksson pitää hyvänä, että Loviisassa järjestetään tanssien kaltaisia tapahtuma, vaikka Eino Grön ei omalta soittolistalta löydy.
– Tanssit olivat aika hauskat. On kivaa että täällä on toimintaa. Käyn joskus yhdistyksen kokouksissa ja tapahtumissa yritän olla mukana, hän sanoo.
