Diabetesliiton sosiaali- ja terveysturvaneuvonta auttaa puhelimessa maanantaisin ja torstaisin

Onko sinulla diabetesta sairastavan sosiaali- tai terveysturvaan liittyvä kysymys, josta haluaisit keskustella asiantuntijan kanssa? Diabetesliiton sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Laura Tuominen-Lozic vastaa puheluusi soittoaikoina maanantaisin ja torstaisin, muina aikoina tavoitat hänet sähköpostilla.
Diabetesliiton sosiaali- ja terveysturvaneuvontaan tulleiden yhteydenottojen määrässä näkyy lievää nousujohteisuutta, vuodesta 2019 neuvontatehtävää hoitanut Laura Tuominen-Lozic kertoo.
– Hyvinvointialueiden aloittaminen näkyi lisääntyneinä puheluina ja sähköpostiviesteinä, sittemmin tilanne on tasaantunut. Alun sekavuus oli varmasti hyvinvointialueiden henkilökunnallekin hankalaa, ja potilaiden oli välillä vaikea saada palvelua ja tietoa.
Suora kontakti diabetesta sairastaviin on Diabetesliitolle tärkeää. Neuvontakeskustelujen myötä kautta saadaan kokemustietoa siitä, miten ihmisillä menee.
– Silloin ollaan tavallaan diabeteksen hoidon ja omahoidon tuen pulssilla – jos esimerkiksi tietyn teeman yhteydenotot alkavat lisääntyä ympäri Suomen, on jotakin tekeillä, ja liiton on syytä selvittää asiaa tarkemmin.
Esimerkiksi Diabetesliiton vuonna 2025 tekemä kantelu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sensoroinnin periaatteista sai sytykkeen nimenomaan asiakkaiden palautteista.
Samat aiheet toistuvat
Diabetesta sairastavat kysyvät yhteydenotoissaan useimmin oikeuksistaan hoitotarvikkeisiin ja hoidon seurannan järjestämisestä. He saavat Tuominen-Lozicilta opastusta myös potilaan oikeusturvakeinojen, kuten muistutusten ja kantelujen tekemisessä.
Puhelimessa käsitelty asia voi johtaa kirjallisiin, sähköpostitse toimitettaviin ohjeisiin ja jatkoselvittelyyn. Prosessi voi olla pitkäkin, jos kyse on esimerkiksi hallinto-oikeuteen ratkaistavaksi viedystä hoitotarvikeasiasta.
– Diabetesliitto ei voi olla yksittäisten henkilöjen asiamies, siihen resurssimme eivät riitä, mutta neuvontaa ja ohjausta meiltä kyllä aina saa, Tuominen-Lozic sanoo.
Lapsiperheitä puhuttavat eniten varhaiskasvatuksen ja koulun asiat, eli saako lapsi tarvitsemansa diabeteksen hoidon tuen päiväkoti- ja koulupäivän aikana. Tässä näkyy selvä muutos: aiemmin varhaiskasvatuksen puolelta tuli vähemmän yhteydenottoja, siellä lasten diabeteksen hoito toimi koulua paremmin. Nyt ongelmat ovat valuneet enemmän myös varhaiskasvatuksen puolelle.
– Siinäkin lienee kyse säästöistä, mutta ongelmia on myös toiminnan suunnittelussa ja vastuun pallottelussa. Kunnat jäivät aika yksin, kun terveydenhuolto lähti hyvinvointialueiden palveluksi, ja juuri tällaiset rajapinnat, joissa terveydenhoidollista osaamista ja ylipäänsä yhteistyötä hyvinvointialueen terveystoimen sekä kunnan sivistys- ja kasvatustoimen välillä tarvittaisiin, paljastavat herkästi rakenteelliset ongelmat, Tuominen-Lozic kuvaa.
Asiat ovat monimutkaistuneet
Neuvonta-asioissa yhteyttä ottavat nykyisin myös ammattilaiset, mikä on uusi ilmiö. Diabetesliitolta haetaan selkänojaa esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulupäivän aikaisen omahoidon tuen juridisiin perusteisiin.
– Ylipäänsä asiat ovat juridisoituneet, niitä on turhaankin mutkistettu. Lapset ovat lapsia ja tarvitsevat apua, miksi sen järjestämisestä tehdään niin vaikeaa, kummastelee Tuominen-Lozic.
Hän on huomannut, että ihmisillä on aiempaa parempi valmius lähteä ajamaan omia oikeuksiaan.
– Asiakkaat eivät niin paljon enää arastele potilaslain mukaisten oikeusturvakeinojen käyttämistä ja ongelmien puheeksi ottamista. Usein he myös korostavat, ettei heillä ole mitään juuri omaa hoitavaa lääkäriä tai hoitajaa vastaan, vaan he toimivat periaatteen vuoksi, lähtevät hakemaan muutosta vähän muidenkin puolesta.
Tätä kuvaavat erityisesti diabetesta sairastavien lasten vanhemmat.
– Moni sanoo, että taistelee lapsen turvallisen koulupäivän vuoksi, jotta muut diabetesta sairastavat lapset perheineen eivät joutuisi käymään samaa taistelua.
Omaishoidon tuki on viimeisen vuoden aikana noussut lapsiperheissä selkeästi enemmän esiin.
– Se onkin hyvin epäyhdenvertainen palvelu, jossa perheet ovat täysin eri asemassa hyvinvointialueen mukaan.
Tänä syksynä omaishoidon tuesta on tullut Diabetesliittoon useampia yhteydenottoja useilta hyvinvointialueilta. Liitto hyödyntää tämänkaltaisia signaaleja vaikuttamisessaan, esimerkiksi hallitusohjelmaneuvotteluihin voidaan viestiä, että omaishoidon tuki pitäisi uudistaa siten, että ihmisten yhdenvertaisuus paranisi.
Laura Tuominen-Lozic palvelee Diabetesliiton sosiaali- ja terveysturvaneuvonnan puhelinnumerossa, p. 050 567 2555, maanantaisin klo 8.30-11 ja torstaisin klo 12-15. Muina aikoina yhteyden saa sähköpostitse: laura.tuominen-lozic@diabetes.fi
Diabetesta sairastavia on kaikissa elämäntilanteissa, ja neuvontaan tulevien kysymysten aiheetkin vaihtelevat. Neuvonnassa on käsitelty esimerkiksi työsyrjintää, työkyvyttömyyttä, vammaispalveluja, sosiaalietuuksia, ammatinvalintaa, lääkekorvauksia, tietosuojaa, ajoterveyttä ja muuttoa ulkomailta Suomeen tai Suomesta ulkomaille.
– Tässä työtehtävässä pääsee näkemään koko elämänkirjon. Aina voi kysyä, ja jos ei muuhun pystytä, niin kaksi päätä voi hetken aikaa pohtia asiaa yhdessä, sekin nimittäin joskus riittää, Laura Tuominen-Lozic kannustaa.
Lisätietoja Diabetesliiton sosiaali- ja terveysturvaneuvonnasta(avautuu uuteen ikkunaan)