Tuore suositus: sensorointi kaikille insuliininpuutosdiabetesta sairastaville
Mariaana Nelimarkka
Shutterstock
Insuliininpuutosdiabeteksen Käypä hoito -suosituksesta julkistettiin päivitetty versio marraskuussa 2025. Se ottaa aiempaa vahvemmin kantaa uuden hoitoteknologian tarpeellisuuteen.
Päivitetyn suosituksen isoin muutos edelliseen verrattuna on selkeä kirjaus siitä, että kaikilla, joilla on selvä insuliininpuutos, tulee olla käytössään sensori.
Kyseessä on laaja suositus, josta vain pieni osa päivitettiin nyt.
– Keskityimme sensoreihin ja insuliinipumppuihin, sanoo Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja, erikoislääkäri Tiinamaija Tuomi.
Suomessa on yhä kuntia, joissa sensoria joutuu vaatimaan ja perusteeksi tarvitaan lääkärin lähete myös tyypin 1 diabetesta sairastavilta. Käypä hoito -suosituksen päivityksen toivotaan tasoittavan suuria alueellisia eroja.
Käypä hoito -suosituksen nimessä olevalla insuliininpuutos-termillä halutaan Tuomen mukaan viestiä olennaisesta asiasta.
– Käytämme tätä termiä, sillä se kattaa diagnooseja laajemmin kuin vain tyypin 1 diabetes. Suosin sitä omasta taustastani johtuen: tutkin diabeteksen eri muotoja, ja minusta on tärkeää, että jokaisella potilaalla on oikea diagnoosi. Diagnoosit on pitkään tehty melkein arpapelillä; nuorille ja hoikille tyypin 1 diabetes, ylipainoisille tai iäkkäille potilaille tyypin 2 diabetes.
– Aikuisena sairastuvia ei aiemmin edes testattu autovasta-aineiden tai insuliininerityksen suhteen. On myös niitä, jotka ovat sairastuneet tyypin 2 diabetekseen, mutta jotka kehittävät myöhemmin merkittävän insuliininpuutoksen. Oleellista on, että sitä pitää hoitaa. Diagnoosilla on vaikutusta myös taloudellisesti, sillä hoitovälinejakeluissa ollaan tarkkoja diagnoosista.
Suomessa on 45 000 tyypin 1 diabetesta sairastavaa. Jos nykytrendi säilyy, heidän määränsä kasvaa kolmanneksella kymmenen tulevan vuoden aikana.
Muita insuliininpuutosdiabeteksen muotoja ovat esimerkiksi haimatulehduksen tai haimanpoiston aiheuttama ja immunologisiin syöpähoitoihin liittyvä sekundaarinen diabetes. Diagnoosia tärkeämpää on arvioida insuliininpuutteen vaikeusaste ja pyrkiä lisäsairauksia tehokkaasti ehkäisevään hoitoon.
Miten hoitoteknologia auttaa?
Tuoreen Käypä hoito -suosituksen mukaan jatkuva glukoosisensorointi kannattaa aloittaa heti diagnoosin jälkeen.
– Uusi linjaus vähentää puntarointia, kuka ansaitsee sensorin. Nyt on selkeästi linjattu, että kaikki tarvitsevat sen. Suurimmassa osassa hoitopaikkoja sensori otetaan käyttöön heti, mutta saanti vaihtelee edelleen paljon kunnittain, Tuomi sanoo.
Kansallisen diabeteksen laaturekisterin kokoamista hoitotuloksista näkyy, että mitä enemmän sensorointia on, sitä parempi hoitotasapaino.
– Ihmiset tekevät ehkä tiedostamattaankin hoito- ja elintapamuutoksia, kun saavat seurata sensorin käyrää.
Myös automaattipumpuissa on tapahtunut paljon kehitystä. Automatisoitua pumppuhoitoa koskeva suositus aiheutti työryhmässä paljon keskustelua. Tuomi ei pidä realistisena, että pumppuhoito aloitettaisiin kaikille heti.
– On ihmisiä, joille jo pumpun vaatimien appien lataaminen on vaikeaa ja koko tämä maailma vieras. Osaa voi ahdistaa laite, jota ei ymmärrä. Jos ei pysty käyttämään teknologiaa, ei välttämättä hyödy siitä. Eikä ole riittävästi näyttöä siitä, että se parantaisi kaikkien hoitoa iästä riippumatta, Tuomi summaa.
Hänellä on kuitenkin muutama vakioargumentti, miksi pumppuhoitoa kannattaisi ainakin kokeilla.
– Suosittelen, että teet muutoksen etupainotteisesti. Jos et tykkää pumpusta, voit palata vanhaan – harva tosin haluaa palata pistoshoitoon. Toinen argumenttini on, jäätkö kenties jostain paitsi ilman pumppua, ja kolmas, että kaikki lääkärit, joilla on insuliininpuutosdiabetes, haluavat pumpun, Tuomi sanoo.
Samaan aikaan kun diabetesta sairastavien arvioitu elinikä pitenee, vaikeampien lisäsairauksien luvut putoavat. Toisaalta tulee enemmän heitä, joilla on lieviä lisäsairauksia.
– Hoidon parantamisella toivomme, että ne pysyvätkin lievinä.
Suosituksessa päivitettiinkin kolesterolitason hoitosuositusta.
– Sydän- ja verisuonisairaudet ovat merkittäviä lisäsairauksia. Niitä tulee jo 20-vuotiaana, jos hoitotasapaino on epäsuotuisa. Suosituksen mukaan korkean riskin potilailla, 20 vuotta diabetesta sairastaneilla, LDL-kolesterolin pitäisi olla alle 1,4 mmol per litra ja 10 vuotta sairastaneilla 1,8 mmol per litra, Tuomi toteaa.
Miksi on tärkeää hoitaa itseään hyvin?
Diabeteksen hoito on tärkeää, koska korkea tai matala verensokeri tuntuu epämiellyttävältä ja pilaa suuren osan päivästä.
– Kannattaa hoitaa itseään hyvin, jotta voi hyvin ja jaksaa tehdä asioita. Pitkässä juoksussa korkea glukoositaso jäytää elimistöä ja johtaa lisäsairauksiin, Tuomi toteaa.
Hyvässä hoidossa ja omahoidon ohjauksessa korostuu diabeteshoitajan rooli. Tätä korostetaan myös suosituksessa.
– Painotamme oikeutta koulutetun diabeteshoitajan tapaamiseen. Aiempina vuosikymmeninä lääkäri sanoi juhlavasti, mitä pitää tehdä, mutta nykyään ihmiset opetetaan itse säätämään insuliiniannoksiaan. Potilaat ovat osaavia ja koulutettuja, mutta ongelman sattuessa heidän on tarpeen päästä asiaan perehtyneen hoitajan tai lääkärin vastaanotolle.
Diabetesta sairastavat käyvät pääsääntöisesti kerran vuodessa lääkärissä, ja muilla käynneillä tavataan hoitaja. Edes tuoreita tapauksia ei välttämättä enää oteta osastolle, vaan heille tarjotaan puhelinyhteys ja tapaamiset muutaman viikon välein. Myöhemmin seuranta voi onnistua myös etäkontaktein.
– Potilaat pitävät siitä, ettei matkustamiseen mene aikaa. Väitänkin, että hoitajat jaksavat kuunnella potilaita hyvin ja tämä malli toimii.
Käyntitiheys vähenee heillä, joilla menee pumpun kanssa hyvin. Tämä tarkoittaa selvää henkilöstöresurssien säästöä. Osa ihmisistä tarvitsee kontaktin enää kerran vuodessa.
Totta kai on myös tilanteita, joissa tiiviimpi kontakti on tarpeen; esimerkiksi nuorilla, juuri aikuisten puolelle siirtyneillä on usein tapaaminen hoitopaikassa 1-2 kuukauden välein.
– Sellaiselle, jolla on paljon ongelmia, diabeteshoitajasta voi tulla tärkeä rinnalla kulkija. Toisaalta pumpun säätö on usein helpompaa nuoremmille, he eivät ehdi keskittyä ekstrasäätöön ja ovat tyytyväisiä kun pumppu hoitaa. Se palkitsee hyvinä verensokeriarvoina, Tuomi arvioi.
Määräily on mennyttä aikaa
Hoidon ja omahoidon ohjauksen tavoitteita ovat mahdollisimman hyvä elämä, lisäsairauksien välttäminen sekä sujuva arki ilman kohtuuttomia rajoituksia. Konkreettisesti tavoitellaan oireettomuutta ja mahdollisimman normaalia verenglukoosipitoisuutta eli pyritään välttämään glukoositason vuoristorataa.
Tyypin 1 diabetesta sairastaville tärkeää on ruoan, liikunnan ja insuliinin yhteensovittaminen.
– Tyypin 1 diabeteksen hoito on helpompaa, jos muokkaa elintapojaan. Me lääkärit emme voi ihmisten puolesta päättää, onko tärkeää saada syödä pussi karkkia silloin tällöin – voi olla että se on tärkeämpää kuin pieni säätäminen, Tuomi alustaa.
Hänestä määräily on mennyttä aikaa, parempi on luottaa potilaan maalaisjärkeen.
– On parempi tarkastella, miten elää, ja miettiä siltä pohjalta, mitä muutoksia pitäisi tehdä. Jos syö tasaisesti, hoito on helpompaa. Jos on pakko juoda 1,5 litraa cokista, edes automaattipumppu ei pysty sitä hoitamaan. Voi miettiä, olisiko joku muu määrä parempi, Tuomi sanoo.
Ruokavalion osalta suositusta on päivitetty viimeksi kuusi vuotta sitten. Yleisesti tavoitteena on terveyttä edistävä ruokavalio, joka on edullinen glukoositasapainon ja painonhallinnan kannalta ja pienentää valtimosairauksien riskiä. Käytännössä diabetesta sairastaville suositellaan samanlaista ruokavaliota kuin muullekin väestölle.
Tiinamaija Tuomi sanoo pitkän kokemuksensa perusteella, että suosituksessa olevia asioita kannattaa huomioida siinä määrin kuin normaalissa elämässä pystyy.
– Vaikka ruokavalion hyödyistä on paljon todennettua tietoa, meillä kaikilla on vain yksi elämä. Rajoituksia enemmän uskon siihen, että jokainen saisi jotkut asiat muokattua omassa ruokavaliossaan. Jos nauttii paljon alkoholia tai nopeasti imeytyviä hiilihydraattiruokia, on lähes mahdotonta saada hyvää hoitotasapainoa, Tuomi summaa.
Vaikka hoito on Suomessa yleisesti hyvällä tasolla, tasavertaisuuteen on vielä matkaa, Tuomi arvioi. Erityisesti yhteen, kaikkialla huonosti hoidettuun ongelmaan pitäisi vielä ottaa suosituksessakin kantaa.
– Psykologisen tuen tarve pitkäaikaisesti sairailla on merkittävä. Tulevaisuudessa tämä aihe kaipaa käsittelyä, sillä toistaiseksi se on koko Suomessa huonosti järjestetty.