Siirry sisältöön

Avain on tasapaino – ei täydellisyys 

A

Elämä diabeteksen, kanssa on pitkäjänteistä tasapainoilua. Sairaus kulkee mukana arjessa, töissä, lomalla ja juhlassa. Diagnoosi muuttaa elämää ja sen kanssa oppii elämään, kunhan saa oikeat työkalut, riittävästi tukea ja ennen kaikkea antaa itselleen luvan olla epätäydellinen.

Diabeteksen hoito vaatii jatkuvaa huomiota: verensokerin seuraamista, syömisten huomioimista, liikunnan suunnittelua ja lääkityksen tarkkuutta. Se kaikki voi tuntua toisinaan kuormittavalta – ja juuri siksi on tärkeää puhua jaksamisesta. 

Jokainen diabetesta sairastava käsittelee verensokerimittarin tai glukoosisensorin lukemia aina omasta taustastaan käsin. Mielenkiintoista on, että eri ihmiset saattavat antaa hyvin erilaisia merkityksiä mittaustuloksilleen. Yksilöiden antamiin merkityksiin vaikuttavat osaltaan heidän omat kiintymyssuhdekokemuksensa. Aika moni diabetesta sairastava tuntee hoitoväsymystä ainakin ajoittain.

Ihmisen mieli ja keho ovat erottamaton kokonaisuus, ne toimivat jatkuvasti yhteistyössä. Mielialamme ja tapamme ajatella vaikuttavat vääjäämättä myös fyysiseen terveyteemme. Jos ei pysty rentoutumaan, kehoakin voi alkaa kolottaa. Moni syyllistyy tästä, vaikka psyyken yhteys kehoon on osoitettu todeksi tutkimuksin. Mielihyvä ja mielipaha vaikuttaa hormoniemme kautta koko kehoon. 

Siksi on tärkeää etsiä itselleen sopivia tapoja, joilla voi aidosti palauttaa ja virkistää itseään. Kesällä moni syö epäsäännöllisemmin, matkustaa tai muuttaa rytmejään. Näihin tilanteisiin voi varautua etukäteen, jolloin stressi vähenee ja lomasta voi nauttia enemmän.

Lomalla on hyvä pitää kiinni perusrutiineista, vaikka olisi houkutus höllätä. Säännölliset ruokailut ja mittaukset pitävät olon vakaana. Riittävä palautuminen tukee verensokeria ja jaksamista, joten perusvinkki jokaiselle on panostaa uneen ja lepoon sekä liikkua lempeästi. Kaikenlainen liikkuminen saa aikaan positiivisia vaikutuksia varsinkin sokeriaineenvaihduntaan ja insuliiniherkkyyteen.

Itselleen on hyvä osata olla armollinen. Täydellisyys elämässä ei ole mahdollista – ja onneksi ei tarvitsekaan olla. Huolien kanssa ei kannata jäädä yksin – usein keskustelu läheisen tai ammattilaisen kanssa voi keventää mieltä enemmän kuin arvaakaan.

Kesälaitumellakin kannattaa muistaa, että hyvinvointi syntyy pienistä asioista: levosta, ymmärryksestä ja siitä, että antaa itselleen luvan nauttia.