Annika löysi diabetesminänsä Kaakkois-Aasiasta

Annika Joukama, 20, ajatteli diabeteksen rajoittavan elämää, mutta sitten hän päätti antaa ennakkoluuloille kyytiä. Annika hyppäsi koneeseen ja lensi kahdeksi kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan reppureissaamaan. Yksin.

–Inhosin diabetesta ja sen tuomaa erilaisuutta. Tein kaikkeni salatakseni sairauteni ja usein ateriainsuliinit jäivätkin pistämättä. Diabeteksestani kerroin vain muutamalle läheisimmälle koulukaverille, ja sekin tuntui vaikealta, Annika Joukama muistelee lukioaikojaan.

Annikan diabetes todettiin hänen ollessaan 16-vuotias. Kuukautiset olivat jääneet yhtäkkiä pois ja kun Annika kertoi tästä kouluterveydenhoitajalle, määräsi hän Annikan verikokeisiin. Tuloksien tultua shokissa olevan Annikan oli heti lähdettävä päivystykseen. Siellä hänelle valkeni, ettei diabetes koskaan lähtisi pois.

–Elin hyvin säntillistä elämää ja ajattelin, etten voi syödä tiettyjä asioita tai harrastaa tiettyjä asioita diabeetikkona. Se ruokki inhoa sairauttani kohtaan.

Yksi suuri unelma Annikalla oli: lähteä reppureissaamaan yksin jonnekin päin maailmaa, sillä hän oli matkustellut perheensä kanssa pienestä pitäen. Annikan veli oli ollut reissaamassa Kaakkois-Aasiassa ja kertonut sieltä Annikalle mahtavia tarinoita. Annika kuitenkin epäili, ettei diabeetikkona pystyisi samaan.

–Vaikka hoitajat muistuttelivatkin minua jokaisella polikäynnillä, ettei diabeteksen tarvitse rajoittaa elämää kovinkaan paljon, halusin kuitenkin omakohtaisia todisteita asiasta.

Kun ylioppilaskirjoitukset olivat ohi, päätti Annika ottaa asiasta selvää. Nyt tai ei koskaan.

"Filippiinit. Ehdottomasti reissun upeimmat maisemat tuli nähtyä Coron saarelta lähteviltä saarihyppelyillä: kiertelimme pienempiä saaria, laguuneita ja snorklailimme turkoosissa vedessä."

Rinkassa neuloja ja insuliineja vaan

Annika yritti etsiä netistä diabeetikoiden reissukokemuksia, mutta niitä ei juuri löytynyt. Sen sijaan Kaakkois-Aasiassa reissanneiden kertomuksia oli vaikka kuinka paljon, ja niitä lukiessa Annikan reissukuume kasvoi entisestään.

–Hankin pikaisesti diabetestodistuksen ja juttelin matkastani diabeteshoitajani kanssa. Suunnittelin hieman reittiäni ja otin netin avulla selvää, onko kyseisissä maissa tarjolla insuliinia, jos omani vaikka menisivät pilalle kuumuudessa.

Annikan oli määrä palata kahden kuukauden päästä Suomeen omiin ylioppilasjuhliinsa, joten hän pystyi tarkasti laskemaan, kuinka paljon insuliinia hän suurin piirtein reissullaan tarvitsisi. Annika pakkasi nämä ja muutaman ylimääräisen insuliinikynän kylmäpusseihin ja neulat Minigrip-pusseihin.

-Yhdelläkään lentokentällä ei ihmetelty hoitovälineitäni, vaikka ne eivät olleetkaan alkuperäispakkauksissa. Kukaan ei itse asiassa kysynyt kertaakaan edes diabetestodistustani.

Istuessaan Bangkokiin matkalla olevassa lentokoneessa tajusi Annika vasta kunnolla mitä oli oikein tekemässä. Perille päästyä jännitys kuitenkin vaihtui nopeasti innostukseen.

"Tee kasvaa Malesiassa näin upeilla rinteillä"

Sorretut insuliinit

Annika tutustui reissullaan Thaimaahan, Kambodiaan, Vietnamiin, Filippiineihin, Singaporeen, Baliin ja Malesiaan. Näissä maissa sää oli paahtavan kuuma, joten insuliinien säilytys oli vaikeaa.

–Alkureissusta yksi insuliinikynä meni pilalle, koska aurinko pääsi suoraan porottamaan siihen,kun kynä oli rinkan etutaskussa. Säikähdin ja ajattelin, etteivät insuliinini tule mitenkään riittämään koko reissua, jos ne tätä tahtia menevät pilalle.

Huoli oli kuitenkin turha, sillä Annika viisastui vahingosta ja alkoi pitää insuliineja aina kylmäpusseissa liikkeellä ollessaan. Majapaikoissa Annika pyysi, että saisi laittaa insuliinit jääkaappiin ja usein se onnistuikin. Monet paikalliset eivät kuitenkaan tuntuneet tietävän diabeteksesta mitään, ja välillä insuliineja kohdeltiinkin hieman kaltoin.

–Joissakin paikoissa sähköä ei ollut saatavilla öisin ja jääkaapit pidettiin kylmänä niin, että ne jäädytettiin päivällä ja sitten ne saivat sulaa yön yli. Se oli vähän riskialtista insuliinien kannalta, mutta onneksi mitään ei sattunut, Annika huokaa helpottuneena.

Itse asiassa Annikan verensokeri oli reissussa paljon parempi kuin koto-Suomessa, sillä Annika liikkui joka päivä pitkiä matkoja jalkaisin. Suurin syy oli kuitenkin se, että Annika oli vihdoin tullut sinuiksi diabeteksensa kanssa.

"Mount Batur, Bali, Indonesia. Vaelsimme pilkkopimeässä keskellä yötä tulivuorelle nähdäksemme auringonnousun. Upean auringonnousun jälkeen esille tulivat myös siellä asustelevat apinat."

Yllättävä kohtaaminen

Hostellien vastaanottovirkailijat kysyivät usein, mitä lääkkeitä Annika haluaa jääkaapissa säilytettävän. Silloin diabetes oli pakko ottaa puheeksi. Annika myös katsoi parhaaksi kertoa erilaisten aktiviteettien järjestäjille sairaudestaan. Lisäksi muut hostellihuoneessa majoittuvat tulivat kyselemään Annikalta, miksi hän pistää ja mittaa.

–Yhtäkkiä diabeteksesta kertominen ei enää ollutkaan niin järkyttävää, vaan oikeastaan ihan mukavaa ja lisäksi se loi turvallisemman olon. Tapasin reissulla myös yhden ruotsalaisen ykköstyypin diabeetikon. Hänen kohtaamisensa siellä maailman laidalla oli mahtavaa, sillä en ollut koskaan aikaisemmin jutellut toisen diabeetikon kanssa.

Annikan mielestä parasta reissussa olivat huikeiden maisemien lisäksi juurikin uudet tuttavuudet, joita hän kohtasi lähes päivittäin ja joihin hän pitää edelleen yhteyttä. Reissunainen painottaakin, ettei yksin matkustettaessa kannata pelätä yksinäisyyttä.

–Mieluummin se menee niin päin, että saat hakea yksinäisyyttä, jos tahdot olla yksin, sillä soolona reissatessa sinä lähestyt ihmisiä ja he lähestyvät sinua paljon helpommin. Aina joku on tarvittaessa valmis auttamaan ja joka päivä saa uusia kavereita ja samalla kielitaito kehittyy. Se on ihan mahtavaa, Annika riemuitsee.

"Yövyimme yön autiolla saarella teltoissa. Kokemus oli upea, kunpa olisin uskaltanut lähteä pidemmäksikin aikaa telttailemaan autiolle saarelle. Mutta huoli insuliinien säilytyksestä sai minut valitsemaan vain yhden yön telttailun."

Hyppää epämukavuusalueelle

Suomeen paluun jälkeen Annikaa vaivasi niin hirveä matkakuume, että hän päätti lähteä melkein heti interreilaamaan ympäri Eurooppaa ystävänsä kanssa. Kotimaanosassa kaikki sujui diabeteksen kanssa hienosti.

–Euroopassa ei ollut kovinkaan kuuma ja joka paikassa oli toimivat jääkaapit. Siksi suosittelenkin nuoremmille, ensimmäisiä reissujaan tekeville Eurooppaan matkustamista. Täältäkin löytyy nimittäin paljon katseltavaa. Montenegro on oma ehdoton suosikkini.

Annika toivoo, että yhä useammat diabeetikot uskaltaisivat vastata reissurummun kutsuun ja lähteä katsomaan maailmaa diabeteksesta huolimatta. Reissukipinä aiheutti Annikalle itselleen myös sen, että hän päätti karistaa kotikaupunkinsa Espoon tomut jaloista ja muuttaa Ruotsiin, Lundin yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä. Annika on viihtynyt Ruotsissa hyvin ja opiskeluissa ei ole harmittanut kuin yksi pieni juttu.

–Haaveilen matkustamisesta Etelä-Amerikkaan, mutta juuri nyt minulla ei ole opiskeluiltani aikaa matkustella. Siksi olenkin onnellinen, että lähdin reissuun silloin kun pystyin, enkä jäänyt odottelemaa, Annika painottaa.