Siirry sisältöön

Uusi riskitesti arvioi alttiutta kolmeen kansansairausryhmään

Satu-Mari Tolonen

Tyypin 2 diabeteksen riskitesti on tuttu monelle Diabetes-lehden lukijalle, ja testi on saattanut olla jopa ensimmäinen tietolähde omasta sairaudesta. Todennäköisesti tyypin 2 diabetesta sairastava tietää jotain myös siitä, että oma sairaus on yhteydessä moniin muihinkin sairauksiin. 

Tämän yhteyden vuoksi vanhaa tuttua testiä on nyt laajennettu kysymyksillä, joihin vastaamalla saa arvion alttiudesta sairastua kansansairauksiksikin kutsuttuihin yleisiin suomalaisten sairauksiin. Sellaisia ovat sydän- ja verisuonisairaudet ja muistisairaudet. Uusi kansansairauksien riskitesti julkaistiin toukokuussa vanhan testin paikalla Diabetesliiton sivuilla.  

Uusi riskitesti on kolmen sairauden yhteinen, mutta kuitenkin erillinen: aluksi testin tekijä valitsee, haluaako tehdä testin kokonaan eli vastata kaikkiin kysymyksiin. Toinen aloituskysymys koskee olemassa olevia sairauksia. Jos kertoo sairastavansa esimerkiksi tyypin 2 diabetesta, silloin ei voi vastata siihen liittyviin kysymyksiin. 

Testi antaa väestötutkimuksiin perustuvan arvion alttiudesta sairauksien kehittymiseen ja vinkkejä terveyttä edistävistä elintavoista.

Laajennettu testi voi toimia työkaluna myös asiakastyötä tekeville ammattilaisille. Ammattilainen voi kertoa testistä asiakkaalle ja kannustaa tätä samalla esimerkiksi tarkastelemaan omia elintapoja.  

Voi olla, että kun seuraavan kerran asioit apteekissa tai työterveydessä, saat käynnin yhteydessä vihjeen uudesta riskitestistä. 

Riskitesti toimii keskustelun avaajana asiakaskohtaamisissa  

Lohjan Lempolan apteekissa työskentelevä farmaseutti Tuulia Kärkkäinen on hankkinut diabeteksen erityispätevyyden, minkä vuoksi Lempolan apteekissa on monenlaista diabetekseen liittyvää toimintaa.  

Vanha tyypin 2 riskitesti on ollut aktiivisesti käytössä esimerkiksi oppilaitosyhteistyössä. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat tehneet Maailman diabetespäivän viikolla riskitestejä ohikulkijoille apteekin läheisyydessä kauppakeskuksen käytävällä.  

Kärkkäisen mukaan opiskelijoiden tekemät riskitestit ovat osoittautuneet hyväksi keinoksi lisätä tietoisuutta diabeteksesta. Ne ovat myös auttaneet löytämään henkilöitä, joilla on suuri riski sairastua diabetekseen.  

– Kauppakeskuksessa on helppo lähestyä ihmisiä ja keskustelun ohessa esitellä riskitestiä. Opiskelijat ovat havainneet, että asiakkaista osa tuntee riskitestin, joillekin se on uusi asia, Kärkkäinen kuvailee.

Uusi riskitesti on Kärkkäisen mielestä paljon parempi kuin vanha ja todella tarpeellinen.  Lempolan apteekissa on diabetespalvelu, jossa Kärkkäinen antaa räätälöityä neuvontaa ja esimerkiksi omahoidon ohjausta tyypin 2 diabetesta sairastaville.

– Voin hyödyntää uutta riskitestiä asiakkaan palvelussa, kun näen ja koen sen tarpeelliseksi. Tällöin suosittelen henkilöä tekemään testin. Testistä hyötyvät monet sellaiset asiakkaat, joiden kanssa olen keskustellut elintapojen vaikutuksesta heidän hyvinvointiinsa. Keskustelen niistä päivittäin, Kärkkäinen sanoo. 

Riskitestin voi ottaa puheeksi myös vastaanotolla

Työterveyshoitaja Johanna Matilaisen vastaanotolla käy työelämässä olevia aikuisia eli juuri niitä henkilöitä, joilla voi olla kohonnut riski sairastua yleisimpiin kansansairauksiin, mutta joilla ei ole vielä oireita.  

Työterveyshoitajan työ on itsenäistä ja monipuolista ja se vaatii laaja-alaista osaamista ja valmiutta oppia uutta. Työterveyshuollon tehtävänä on muun muassa edistää työntekijöiden terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä työuran eri vaiheissa.   

Matilainen kaavailee ottavansa uuden riskitestin omaksi työkalukseen.

– Uusi testi on helppo tehdä. Lisäksi on hyvä, että se korostaa elintapojen merkitystä. Voin hyvinkin vihjaista asiakkailleni testistä, Matilainen sanoo.  

Työterveyshoitajan työstä iso osa on terveystarkastuksia ja laboratoriokokeiden tulosten tulkintaa asiakkaille. Siksi testi vinkkeineen kiinnostaa.

– Annan elintapaohjausta useita kertoja viikossa. Testin vinkit ovat tervetulleita ja tulokset varmasti kiinnostavat asiakkaita. Ne jäävät näin ehkä paremmin mieleen kuin muun keskustelun yhteydessä käytynä, Matilainen kiteyttää.  

Kansansairauksien riskitesti 

– tarkoitettu kaikille aikuisille itsearvioinnin ja oman hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tueksi  

– testi ei anna diagnoosia, mutta saat luotettavaa tietoa siitä, miten voit vaikuttaa omaan riskiisi sairastua

– voit tehdä testin netissä nopeasti ja saat tuloksen heti

 – antaa arvion alttiudestasi sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja muistisairauksiin

– antaa vinkkejä terveyttä edistävistä elintavoista eli kertoo esimerkiksi ruuan, liikkumisen, unen ja mielen hyvinvoinnin merkityksestä terveyden ylläpitämisessä – — – – testi löytyy täältä: diabetes.fi/riskitesti