Jalan hapenpuute ei aina oireile tuntuvasti
Pirita Salomaa
Alaraajojen tukkiva valtimotauti hiipii hiljaa. Sitä sairastava voi kävellessään tuntea pohkeessaan kipua tai jalkaterää voi makuulla ollessa kolottaa, mutta pitkällekin edennyt tauti saattaa olla oireeton. Alaraajojen tukkivaa valtimotautia pitää ehkäistä ja hoitaa hyvin: jos jalka alkaa kärsiä kroonisesta hapenpuutteesta, voi ainoa realistinen hoito olla raajan amputointi, sanoo plastiikkakirurgiaan erikoistuva lääkäri Veerakaisa Koivunen.
Alaraajojen tukkiva valtimotauti hiipii hiljaa. Sitä sairastava voi kävellessään tuntea pohkeessaan kipua tai jalkaterää voi makuulla ollessa kolottaa, mutta pitkällekin edennyt tauti saattaa olla oireeton. Alaraajojen tukkivaa valtimotautia pitää ehkäistä ja hoitaa hyvin: jos jalka alkaa kärsiä kroonisesta hapenpuutteesta, voi ainoa realistinen hoito olla raajan amputointi.
Hyvinkään sairaalassa plastiikkakirurgiaan erikoistuvana lääkärinä työskentelevä 29-vuotias Veerakaisa Koivunen hoitaa alaraajojen tukkivaa valtimotautia pitkään sairastaneita. Hänen mielestään tauti on alidiagnosoitu ja alihoidettu, eikä sen vaikutusta potilaiden elämänlaatuun ymmärretä riittävän hyvin.
Taudista saattaa kärsiä jopa kolmannes diabetesta sairastavista. Sen esiintyvyys lisääntyy, kun diabetes on kestänyt kauan ja diabetesta sairastava ikääntyy.
– Vähäinenkin alaraajan valtimon ahtaumasta kielivä oire on hälytysmerkki, johon pitää reagoida. Oireet voivat olla epämääräisiä, ja aina niiden tunnistaminen ei ole helppoa terveydenhuollon ammattilaisillekaan, Koivunen huomauttaa.
Alaraajojen tukkivan valtimotaudin eteneminen ja kroonistuminen voi olla vältettävissä, kun sairauden ehkäisyyn ja hoitoon panostetaan. Kulmakiviä ovat liikunta, tupakoimattomuus, verensokeritasapainon hallinta sekä veren rasvojen ja verenpaineen hoito.
– Jos kolesteroli ja verenpaine ovat koholla, on oireenmukainen lääkehoito välttämätöntä. Aina sitä ei kuitenkaan aloiteta ajoissa tai potilaat eivät eri syistä ota heille määrättyjä lääkkeitä. Diabetesta sairastavien valtimotautiriskiä vähentää lisäksi huolehtiminen diabeteksen hoitotasapainosta, Koivunen summaa.
Hapenpuute voi viedä jalan
Alaraajojen tukkivan valtimotaudin vaikein muoto aiheuttaa kroonisen hapenpuutteen raajassa, mikä voi johtaa jalan menettämiseen.
Diabetesta sairastaville tauti on erityisen raskas: heille tehdään noin puolet nilkan yläpuolisista alaraaja-amputaatioista Suomessa. Diabeetikoiden vakavien jalkaongelmien taustalla on usein myös neuropatia.
Valtimotautipotilaan ennusteen kannalta parhaan hoitomuodon valinta on usein haastavaa, ja amputaatioon ei Koivusen mukaan päädytä kevein perustein.
– Tilanteesta keskustellaan aina sekä potilaan että tarvittaessa hänen läheistensä kanssa. Potilaalla on myös oikeus kieltäytyä amputaatiosta, vaikka se tarkoittaisi ennenaikaista kuolemaa, hän sanoo.
Amputaation jälkeen potilasta piinanneet jalkakivut jäävät tavallisesti leikkauspöydälle. Useimmille ajatus raajan menettämisestä on kuitenkin äärimmäisen pelottava.
– Huoli toimintakyvyn menettämisestä on perusteltu, sillä ani harva iäkäs potilas toipuu esimerkiksi reisiamputaation jälkeen omatoimiseksi. Vaikka paraneminen leikkauksesta sujuu tavallisesti hyvin, suurin osa leikatuista jää vuodepotilaiksi, Koivunen tietää ja ymmärtää potilaiden huolen.
Koivunen kiinnostui alaraajojen tukkivasta valtimotaudista jo lääketiedettä opiskellessaan, ja sairaudesta tuli hänen väitöskirjatutkimuksensa aihe. Hän väitteli tänä syksynä Turun yliopistossa lääketieteen tohtoriksi otsikolla ”Krooninen raajaa uhkaava iskemia – kliiniset piirteet, sairauden hoito ja ennuste”.
Krooninen iskemia tarkoittaa hapenpuutetta, ja alaraajojen tukkiva valtimotauti on kroonisen alaraajaiskemian tärkein syy.
Verenkiertoa voidaan parantaa
Alaraajan hapenpuute vaikeuttaa haavojen paranemista ja altistaa jalan kudostuholle ja kuoliolle.
– Diabetesta sairastavalla voi pienestäkin haavasta alkaa jalan menettämiseen johtava kierre, jos alaraajan mahdollista valtimotautia ei ole havaittu ja hoidettu hyvin, Koivunen muistuttaa huolellisen jalkojenhoidon tärkeydestä.
Mikäli valtimotaudin kroonistumista ja alaraajan hapenpuutetta ei onnistuta ehkäisemään suotuisilla elintavoilla ja lääkehoidolla, voidaan jalan verenkiertoa pyrkiä parantamaan joko avokirurgialla tai suonensisäisellä leikkaushoidolla.
Avokirurgia tarkoittaa ohitusleikkausta, jossa suonen tukkeuman ohittamisessa käytetään tyypillisesti potilaan omaa laskimoa.
– Diabetesta sairastavilla tukkeuma on usein laajalla alueella, ja tällöin avokirurgia voisi parantaa raajan ennustetta. Operaatio on kuitenkin vaativa, ja monelle potilaalle liian raskas.
– Nämäkin potilaat saattavat hyötyä suonensisäisestä leikkaushoidosta, joka on toimenpiteenä kevyempi. Toisaalta on myös merkittävä joukko potilaita, jotka ovat niin huonokuntoisia, että ainoaksi hoitovaihtoehdoksi jää amputaatio, Koivunen sanoo.
Hänen väitöstutkimuksensa osoitti, että vain noin puolet siinä mukana olleista Varsinais-Suomen sairaaloissa amputaation läpikäyneistä potilaista oli saanut alaraajan verisuonikirurgista hoitoa ennen amputaatiota. Tutkimusaineisto kattoi 891 nilkan yläpuolista amputaatiota 11 vuoden ajalta.
– Hauraus-raihnausoireyhtymä, pitkälle edennyt muistisairaus ja liikuntakyvyttömyys ovat tavallisesti este vaativalle verisuonikirurgialle, vaikka hoitojen saatavuus onkin hyvä, Koivunen summaa.
Työikäisten amputaatiot ovat harvinaisia
Alaraajojen tukkivan valtimotaudin seulonnassa käytetään muun muassa varvas-olkavarsi-indeksin ja varvaspaineen mittaamista. Koivusen väitöstutkimuksen mukaan ne ovat päteviä kuolleisuuden ennustetekijöitä.
– Läpikäymäni potilastapaukset osoittivat, että varvas-olkavarsi-indeksin ja varvaspaineen alentuminen ovat yhteydessä huonoon ennusteeseen eli nilkan yläpuoliseen amputaatioon tai ennenaikaiseen kuolemaan.
Koivusen tutkimusaineisto osoitti, että amputaatioita tehdään etupäässä hyvin iäkkäille, ja hänen omankin kokemuksensa mukaan työikäisten nilkan yläpuoliset amputaatiot ovat harvinaisia.
– Valtaosa leikkaussalipotilaistani on iäkkäitä, jopa yli 90-vuotiaita. He voivat olla hyvin hauraita, monella on toimintakykyä haittaava muistisairaus, ja merkittävä osa on ollut vuodepotilaina jo ennen amputaatiota.
Tähtäin jalkaongelmien ehkäisyssä
Vielä tovin Hyvinkään sairaalassa työskentelevä Veerakaisa Koivunen suunnittelee jatkavansa erikoistumisopintojaan syntymäkaupunkinsa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.
– Aion jatkaa myös tutkimustyötä. Mieluusti paneutuisin entistäkin syvällisemmin siihen, miten diabetesta sairastavien jalkaongelmia voidaan ehkäistä ja samalla vähentää jalkahaavoista aiheutuvia kirurgisia toimenpiteitä, hän kertoo.
Koivusesta piti alun perin tulla psykiatri, mutta moniammatillisia haasteita tarjoava työ sisätautien ja kirurgian parissa vei voiton. Se, että diabeteksesta tiedetään jo varsin paljon, mutta silti moni sairauteen liittyvä kysymys on yhä vailla vastausta, on Koivusesta kiehtovaa.
– Ja erityisen antoisaa on tehdä niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin kannalta merkityksellistä hoitotyötä, vapaa-ajallaan sienimetsässä ja kaunokirjallisuuden parissa viihtyvä nuori lääkäri sanoo.