Hyvinvointialue – niin lähellä, niin kaukan

Diabetesyhdistysten yksi perustehtävä on olla jäsentensä ja alueensa diabetesta sairastavien edunvalvoja. Yhdistykset pyrkivät turvaamaan diabetesta sairastavien palveluja, kehittämään niitä ja vaikuttamaan diabetesta sairastavien hyvän arjen puolesta alueella. Tällöin keskeinen keskustelukumppani on hyvinvointialue. 

Hyvinvointialueet ovat yhä tuore ja vaikeasti hahmotettava hallintoporras. Yhdistyksille ja muille hyvinvointialueiden kanssa isommille kuin yhden ihmisen mandaatilla asioiville organisaatioille hyvinvointialueet ovat jääneet usein etäisiksi. Ne tuntuvat kasvottomilta ja vaikeasti tavoitettavilta. 

Eikä hyvinvointialueiden päättäjiin edes luoteta. Tuoreen Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat pikemminkin pessimistisesti kuin toiveikkaasti asuinkunnan ja hyvinvointialueen valtuustojen mahdollisuuksiin vaikuttaa palveluihin.  Vain joka neljäs luottaa aluevaltuuston kykyihin vaikuttaa. Joka toinen kyseenalaistaa aluevaltuuston edellytykset vaikuttaa palveluihin. Ei silloin koeta mielekkääksi edes äänestää, tämä nähtiin kevään vaalien heikkona osallistumisena.

Valtuustojen liikkumavara koetaan hyvin pieneksi, koska talous asettaa reunaehdot. Säästöpaineissa valtuustojen koetaan vain runnovan viranhaltijoiden laatimia leikkauslistoja läpi. Tätä aluedemokratian ei pitänyt olla. 

Yhdistysten vaikuttamisen pelikenttä mullistui hyvinvointialueiden myötä. Hyvinvointialueiden aloittaminen sotki totutut vaikutuskanavat ja henkilövaihdosten myötä myös toimijoiden välisiä suhteita, jotka saattoivat aiemmin helpottaa yhteydenpitoa. Samalla syntyi asetelma, jossa yhden kunnan yhdistysten sijasta sote-päättäjien huomiosta kilpailevat koko alueen kaikki yhdistykset. Kynnykset eivät madaltuneet, vaan kohosivat.

Toisaalta syntyi myös tilaa luoda uutta.

Vaikuttaminen vaatii nyt yhdistyksiltä erilaista aktiivisuutta: pitkäjänteisyyttä ja usein yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa. Yksinomaan diabetesta sairastavia koskevia kysymyksiä on kyllä, mutta moni huoli palveluista ja hyvinvoinnista on yhteinen muillekin potilasjärjestöille. 

Kun vaikuttamista tehdään nyt suhteessa aiempaa suurempiin toimijoihin, se voi myös säikäyttää. Diabetesyhdistykset saattavat kaivata enemmän apua siihen, että ne saisivat yhteyden hyvinvointialueiden päättäjiin. Yhdistyksissä saatetaan myös ajatella, että Diabetesliitto keskusjärjestönä hoitaisi tehokkaammin viestintää alueille.

Mikään ei kuitenkaan korvaa nimenomaan alueen asukkaiden äänenä toimimista, ja siihen ei keskusjärjestö pysty. Yksin keskusjärjestöllä ei ole koskaan samaa uskottavuutta tai tilannekuvaa kuin alueen omilla toimijoilla. Yhdessä on hyvä edetä näissä asioissa.

Mitä hyvinvointialueet voivat tehdä, jotta kansalaisosallisuus olisi aidompaa ja luottamus palautuisi? Tämän voisi aloittaa viestinnästä. Sen pitäisi olla avointa, selkeää ja saavutettavaa.

Luottamusta loisi, kun hyvinvointialue ei näyttäytyisi pelkkänä hallintona, vaan ihmisten kautta. Kuinka moni alue on antanut kasvot viranhaltijoille, aluevaltuutetuista puhumattakaan? Näkyvätkö he alueen viestinnässä, osallistuvatko he keskusteluihin ja yhteistyöfoorumeihin? Viestitäänkö tulossa olevista ja tehdyistä päätöksistä selkeästi, vältellen hallintojargonia? Kerrotaanko, miten asukkaiden mielipiteet ja palaute on huomioitu? Tietävätkö vaikka Pirkanmaan asukkaat, mitä Pirhan asiakkuus- ja laatujaosto tekee?

Osallisuuden keinoja olisi syytä entisestään laajentaa. Miksei yksikään alue kokeillut kansanäänestystä esimerkiksi palveluverkosta päätettäessä? Miten suuria asioiden pitäisi olla, että niihin voitaisiin kysyä asukkaiden mielipidettä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä? Minkälaisia pienempiä ja isompia osallistumisen foorumeita teknisten ja byrokraattisiksi koettujen virallisten toimielinten, kuten järjestöneuvottelukuntien, vanhus- ja vammaisneuvostojen lisäksi voisi olla? 

En keksi merkityksellisempiä palveluja, kuin yhteiset ja yhteisesti rahoittamamme sosiaali- ja terveyspalvelut. Aluepäättäjät ovat paljon vartijoina, ja yhdistyksillä on tärkeä rooli kansalaisten äänen esiintuojina heille. Kumpaakaan ei sovi vähätellä.