Yhteistyökumppanimme ilmoitus

"Olin aivan ihmeissäni, kun sain nukkua kokonaisia öitä”

Essi, 29-vuotias terveydenhoitaja ja 3-vuotiaan lapsen äiti Varsinais-Suomesta, kertoo avoimesti matkastaan tyypin 1 diabeteksen kanssa. Syyskuussa 2019 hänellä diagnosoitiin tyypin 1 diabetes. Vaikka alku oli shokki, Essi on oppinut elämään diabeteksen kanssa ja näkee sen osana itseään, ei esteenä.

Hoitomuotoina Essi on käyttänyt monipistoshoidon lisäksi letkutonta insuliinipumppua ja viimeisimpänä Tandem t:slim X2™ -insuliinipumppujärjestelmää Dexcomin sensorilla.

- Vuoden verran diagnoosin jälkeen minulla oli monipistoshoito, jonka jälkeen sain letkuttoman insuliinipumpun. Se oli minulla kolme vuotta, jonka jälkeen viime syksynä sain Tandem t:slim X2- insuliinipumppujärjestelmän Dexcomin sensorilla käyttööni.

Vaikka Essi on käyttänyt letkutonta insuliinipumppua, hän ei koe letkullista pumppua huonompana vaihtoehtona. Päinvastoin hän kertoo, että letkuttomuus ei aina ole automaattisesti parempi vaihtoehto. Vaikka aluksi letkuttomuus tuntui kätevältä, Essi huomasi, että letkullinen pumppu sopii hänelle paremmin monessa tilanteessa. Essi korostaa, että jokainen löytää itselleen parhaiten sopivan hoitomuodon, ja letkullinen pumppu on osoittautunut hänelle erinomaiseksi vaihtoehdoksi diabeteksen hoidossa.

”Kun sain Tandem-järjestelmän, minulle aukesi ihan uusi maailma”

Tandem-pumppuun siirtyminen oli Essille looginen valinta, sillä se tarjosi tasaisempia öitä ja helpotti liikunnan harrastamista. Unitila on Essin mielestä erityisen hyvä ominaisuus, joka on tasoittanut yöllistä glukoosiarvotasoa merkittävästi. Lisäksi Tandem-järjestelmä auttaa paljon glukoosiarvojen hallinnassa, mikä vapauttaa Essin ajattelemaan muutakin kuin glukoosiarvoja ja insuliinin pistämistä.

- Nukuin aiemmin todella huonosti ja kun sain Tandemin, minulle aukesi ihan uusi maailma ja olin aivan ihmeissäni, että sain nukkua kokonaiset yöt. Se on kyllä helpottanut elämää, varsinkin kun uni saattaa olla pienen lapsen äitinä katkonaista muutenkin, Essi kertoo iloisena.

Essi kertoo myös kokemuksistaan Dexcom G7 -sensorin kanssa, jonka hän otti vasta hiljattain käyttöön. Sensorin pienempi koko ja nopeampi 30 minuutin alustusaika ovat olleet positiivisia ominaisuuksia.

- Mielestäni Dexcom G7:n 30 minuutin alustusaika on aivan huippu, koska kaksi tuntia Dexcom G6:n kanssa on ollut aika pitkä aika. Dexcom G7:n asettaminen oli paljon helpompaa ja onhan se huomaamattomampi kuin Dexcom G6, kun se on kooltaan niin paljon pienempi. Yleisesti minulla on Dexcomin sensorit pysyneet paremmin minussa kiinni kuin muut sensorit.

Vaikka alkuun Essiä jännitti insuliinipumpun käyttö, hän on oppinut luottamaan pumpun automatiikan toimintaan. Essi kannustaa muitakin diabeteksen kanssa eläviä olemaan armollisia itselleen ja muistuttaa terveitä ihmisiä siitä, että diabeteksen hallinta vaatii jatkuvaa ajattelua ja huomiota, eikä pelkästään insuliinin pistämistä ja glukoosiarvojen mittaamista.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan täältä.