Tutkimuksen suunnannäyttäjiä
![Logo](files/21553/801/Suomen_Diabetestutkijat_ja_Diabetologit_ry.jpg)
Koulutus ja tieteelliset kokoukset
Yhdistys järjestää yleensä kahdesti vuodessa tieteellisen kokouksen: kesäklubin Espoon Hanasaaressa ja talvikokouksen Helsingissä. Tieteellisissä kokouksissa esitelmöivät sekä kotimaiset että ulkomaiset asiantuntijat ajankohtaisista tutkimusaiheista. Kesäkokouksen yhteydessä pidetään myös jäsenkokous.Yhdistys on vuodesta 2002 lähtien järjestänyt terveydenhuoltoalan ammattilaisille Valtakunnallisen diabetespäivän, joka on yksi Suomen suurimmista lääketieteen alan koulutustapahtumista.
Tunnustuspalkinnot
Yhdistys palkitsee vuosittain nuoren diabeteksen alueelta väitelleen tutkijan Nuoren diabetestutkijan palkinnolla. Vuonna 2017 yhdistys jakoi ensimmäistä kertaa Vuoden Diabetesvaikuttaja -tunnustuspalkinnon erityisen ansioituneelle jäsenelleen. Vuoden Diabetesvaikuttaja-tunnustuspalkinto jaetaan joka toinen vuosi.Matka-apurahat
Yhdistys jakaa enintään 600 euron (kotimaa), enintään 1 200 euron (Eurooppa) tai enintään 2 200 euron (Euroopan ulkopuolinen kohde) suuruisia matka-apurahoja jäsenilleen, jotka esittävät diabetestutkimusta koskevia tuloksiaan (suullinen esitys tai posteri) kansainvälisissä alan (mm. ADA, IDF, EASD, ISD, ISPAD) kokouksissa tai osallistuvat kansalliseen tai kansainväliseen diabeteskokoukseen tai -koulutukseen.Hakijan tulee olla yhdistyksen jäsen jo edeltävänä vuonna eli esimerkiksi vuonna 2020 hakijoiden tulee olla jäseniä jo 2019. Hakemus tulee jättää ennen haun kohteena olevaa tieteellistä kokousta, kongressia tai koulutusta.
Yhdistys kannustaa erityisesti nuoria tutkijoita hakemaan matka-apurahaa. Apurahoja voi hakea ilman määräaikaa ympäri vuoden. Vapaamuotoiseen hakemukseen on liitettävä CV, kululaskelma sekä tarvittaessa myös abstrakti ja sen hyväksymispäätös. Matka-apuraha maksetaan toteutuneiden kulujen mukaan alkuperäisiä kuitteja vastaan.
Hakemus lähetetään yhdistyksen sihteerille. Dokumentit pyydetään lähettämään sähköpostitse. Hallitus päättää myönnettävän apurahan määrän.