Siirry sisältöön

Per-Henrik Groopille palkinto elämäntyöstä diabeteksen munuaistaudin tutkijana

Professori Per-Henrik Groop on tehnyt uraauurtavaa työtä diabeteksen munuaistaudin arvoituksen selvittämiseksi. Hänelle on myönnetty arvostettu Matti Äyräpään palkinto.

Lääkäriseura Duodecim myönsi 10.4.2026 Helsingin yliopiston nefrologian ja sisätautiopin professori emeritus Per-Henrik Groopille Matti Äyräpään palkinnon. Vuosittain jaettavan palkinnon arvo on 20 000 euroa, ja sitä pidetään arvostetuimpana kotimaisena lääketieteellisen tutkimuksen huomionosoituksena.

Groopin tutkimustyö on lisännyt ymmärrystä tyypin 1 diabeteksen lisäsairauksista ja etenkin munuaistaudista. Diabeteksen munuaistauti lisää merkittävästi ennenaikaisen kuoleman sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä.

– Munuaistauti on suuri kärsimys sairastuneille ja kallis sairaus yhteiskunnalle. Sen syntymekanismit tunnetaan jo aiempaa paremmin, mutta avoimia kysymyksiä on yhä, Groop sanoo.

Hän perusti 1997 FinnDiane-tutkimusprojektin. Sen tavoitteena on ollut selvittää, miten geeniperimä ja ympäristötekijät vaikuttavat diabeteksen lisäsairauksien kehittymiseen.

Vuoteen 2025 mennessä tutkimukseen on osallistunut noin 10 000 suomalaista, mikä tekee siitä yhden maailman suurimmista tyypin 1 diabeteksen tutkimusaineistoista.

FinnDianessa on selvinnyt, että diabeettisen munuaistaudin syntyyn vaikuttavat sekä ympäristötekijät että geneettinen alttius. Yhä on silti epäselvää, miksi osalle tyypin 1 diabeetikoista kehittyy lisäsairauksia.

Eläkkeelläkin Per-Henrik Groop on matkustanut ahkerasti ympäri maailmaa luennoimassa munuaistaudin varhaisen diagnosoinnin tärkeydestä.

– Haluan edelleen levittää tärkeää sanomaa: seulo, totea, hoida.