Siirry sisältöön

Elinluovutusviikolla keskustellaan näkökulmista elinluovutukseen

Parhaillaan käynnissä olevalla elinluovutusviikolla muistutetaan, että elinluovutustahdon ilmaisemalla voi pelastaa ihmishenkiä. Omasta tahdosta kertova elinluovutuskortti täyttää tänä vuonna 50 vuotta.

Yksi elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen. Suomen lain mukaan jokainen on automaattisesti elinluovuttaja, ellei ole sitä erikseen kieltänyt. Elinluovutustahdon ilmaiseminen ja asiasta omien läheistensä kanssa avoimesti keskusteleminen on silti tärkeää, sillä se varmistaa tahdon toteutumisen. Elinluovutustahtonsa voi ilmaista esimerkiksi elinluovutuskortilla tai OmaKanta-palvelussa.

Munuais- ja maksaliiton teettämän tuoreen kyselyn(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) mukaan 90 prosenttia kyselyn vastaajista on valmis olemaan elinluovuttaja kuolemansa jälkeen. Läheistensä kanssa suomalaiset eivät aiheesta silti keskustele, sillä läheisensä elinluovutustahdon tuntee vain 31 prosenttia, selviää kyselystä.

Elinluovutusviikon ohjelmassa on muun muassa Näkökulmia elinluovutukseen -keskustelutilaisuus tänään keskiviikkona 8.10. klo 18–19 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Keskustelemassa ovat muun muassa neurologian erikoislääkäri Kirsi Rantanen HUSista ja tutkija Maija Butters Helsingin yliopistosta.

Koko viikon ohjelma ja tiedot tapahtumista eri puolilta Suomea löytyvät täältä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Lisätietoja elinluovutuskortista löytyy täältä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).