Nuorisotoimikunta
Nuorisotoimikunnan järjestämien tapahtumien ja leirien tavoitteena on tarjota 13–17-vuotiaille diabeetikoille rento ilmapiiri, jonka puitteissa voi tutustua toisiin saman ikäisiin diabeetikoihin ja saada uusia ystäviä ja vertaistukea.
Tapahtumia järjestetään muutaman kerran vuodessa ja ne saattavat olla sisällöltään hieman erilaisia. Tapahtumien lisäksi järjestetään nuorten leiri kerran vuodessa. Tapahtumat ja leirit pyritään järjestämään eri puolella Suomea, jotta mahdollisimman monelle nuorelle tarjoutuu mahdollisuus osallistua.
Nuorisotoimikunta kokoontuu kasvokkain suunnittelemaan toimintaa 3-4 kertaa vuodessa.
Kysyttävää nuorisotoimikunnasta, ideoita tai palautetta? Ota yhteys puheenjohtaja Saara Tillqvistiin, saara.tillqvist@diabetes.fi.
18-29-vuotaille nuorille tyypin 1 diabeetikoille nuorisotoimikunta on perustanut oman Telegram-ryhmän. Ota yhteyttä puheenjohtajaan ja pyydä pääsyä ryhmään. Saat vastauksena linkin, jolla voit liittyä ryhmään ja keskusteluun keskusteluun.
Nuorisotoimikunnan kokoonpano
Puheenjohtaja
Saara Tillqvist, Tampere
saara.tillqvist@diabetes.fi
Jäsenet
Ilona Olli, Espoo
Anton Strömmer, Tampere
Sara Kärki, Vaasa
Matias Rantala, Vantaa
Venla Määttä, Jyväskylä
Tutustu meihin!
Saara Tillqvist
Olen lääketieteen opiskelija Tampereelta. Diabetekseen sairastuin 2-vuotiaana, ja diabetekseen ja terveyteen liittyvät asiat kiinnostavat minua. Olen itsekin aiemmin osallistunut nuorten diabetesleireille ja nauttinut niistä kovasti. Haluankin olla mukana Diabetesliiton nuorisotoimikunnassa järjestämässä näitä hienoja kokemuksia ja tarjoamassa vertaistukea muille nuorille.
Sara Kärki
Diabetes tuli elämääni hiukan ennen 11-vuotissyntymäpäivääni. Vertaistuki on ollut ja on edelleen minulle hyvin tärkeää ja tästä syystä päätin lähteä itsekin mukaan nuorisotoimikuntaan. Omasta kokemuksestani tiedän, miten tärkeää on saada kokea se, että toinen ihminen oikeasti ymmärtää ja osaa samaistua. Vapaa-ajallani rullaluistelen, käyn ratsastustunneilla ja katson rikossarjoja.
Matias Rantala
Lähellä sydäntäni ovat erityisesti musiikki, matkustaminen sekä perhe ja ystävät. Diabetes on ollut mukanani vuodesta 2002, siispä lähes koko elämäni. Tahdon toimia osana nuorisotoimikuntaa tarjoten vertaistukea, voimaa ja ymmärrystä. Haluan diabeetikkojen tietävän, etteivät he ole yksin sairauden kanssa. Diabetes ei ole este – saatikka hidaste!
Ilona Olli
Pidän erityisesti lukemisesta, luonnossa liikkumisesta ja yksin matkustelusta. Tyypin 1 diabetekseen sairastuin 10-vuotiaana ja silloin pelkäsin, että kaikki suurimmat seikkailut elämässä jäisivät minulta kokematta. Toisin kuitenkin kävi!
Anton Strömmer
Sairastuin diabetekseen 8-vuotiaana, eli minulla on pitkä kokemus asiasta jo. Nuorisotoimikunnassa haluan tuoda nuorille esille, etteivät ole yksin ja tuoda heille tarvitsemaansa tukea ja iloa arkeen.
Venla Määttä
Olen ykköstyypin diabeetikko Jyväskylästä. Diabetekseen sairastuin alkuvuodesta 2020. Tällä hetkellä opiskelen luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa.