Yleinen
Hakutulokset
Videoprojekti vie Alexanderia maailmalle
Teksti: Minna Kinnari ”Aloitin viime lokakuussa projektin ”About a diabetic”, mikä tarkoittaa, että matkustan ympäri …
Popit muistuttaa tablettimuotoisten lääkkeiden ottamisesta
Popit-laite huolehtii siitä, että tablettimuodossa olevat lääkkeet tulevat otetuksi. Kyseessä on suunnilleen avaimenperän kokoinen ja …
Tieteistarinoista todellisuuteen
Teksti: Mika Haulo Vain viitisen vuotta sitten nykyiset teknologiauutiset olisivat olleet kuin lainauksia tieteistarinoista. Diabetesteknologia …
”Odotettavissa vaalikauden loppuun asti…”
Saimme uuden eduskunnan ja hallituksen kevätkesällä. Me Diabetesliitossa etsimme nyt päättäjistä diabetespuoluetta, eli sellaisia kansanedustajia …
Tehdään yhdessä terveyttä
Terveydestä keskusteltaessa katse kääntyy usein elintapoihin. Joidenkin arvioiden mukaan elintapojen osuus terveyteen vaikuttavista tekijöistä on …
Nyt kaikki kirkastamaan diabeetikoiden ääntä
Olen saanut olla mukana yhteistyössä rakentamassa maakunnallista diabeteskeskusta Etelä-Pohjanmaalle. Matkalla on tarvittu aloitteita ja niihin …
Laura Koski: Tatuoijaksi sattuman kautta
Teksti: Elina Viitanen ”Taide on muun maailman ohella digitalisoitunut ja monet teoksista syntyvät ainakin välillisesti …
Avoimen lähdekoodin kehittäjäyhteisön etiikasta
Viime vuosina diabeteksen hoitoon on ilmaantunut uusi ilmiö, avoimen lähdekoodin kehittäjäyhteisön ratkaisut. Yhteisön aihetunniste #WeAreNotWaiting …
Yhdenvertaisuuden puolesta
Oikeusministeriön mukaan yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai …
Terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann haluaa olla lähellä ihmistä
Teksti: Sirpa Palokari ”Olen työskennellyt Heinolan terveyskeskuksessa noin 20 vuotta, ja potilaissani on paljon diabeetikoita. …