Siirry sisältöön

Sairaalaneuvos Jaakko Pihlajamäki Diabetesliiton kunniapuheenjohtajaksi

Diabetesliiton liittokokous kutsui kunniapuheenjohtajaksi sairaalaneuvos Jaakko Pihlajamäki Seinäjoelta. Pihlajamäki on toiminut Diabetesliiton puheenjohtajana vuosina 2012-2015 ja varapuheenjohtajana vuosina 2015-2018.

Kunniajäseniksi kutsuttiin ansioituneita toimijoita eri puolilta Suomea.

Anders Laurén Paraisilta on toiminut Diabetesliiton hallituksen 1. varapuheenjohtajana vuosina 2018-2024 ja hallituksen jäsenenä 2015-2018​. Sitä ennen Laurén toimi liittovaltuuston 1. varapuheenjohtajana vuosina 2002-2015.

Markku Saraheimo Helsingistä on toiminut Diabetesliiton liittohallituksen varapuheenjohtajana 1994-1998 ja Suomen edustajana IDF Europen hallituksessa kaksi kautta 2009-2015. Saraheimo on ollut mukana useissa Diabetesliiton kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa. Saraheimo on ollut aina valmis puhumaan julkisuudessa diabetesta sairastavien hyvän hoidon puolesta ja kehittämiseksi.

Marjatta Stenius-Kaukonen Pälkäneeltä on toiminut liiton luottamustehtävissä vuosina 1996-2004 ja IDF Europen hallituksessa vuosina 2004-2006. Stenius-Kaukonen on Tampereen Diabetesyhdistyksen kunniapuheenjohtaja, hän on perustanut eduskunnan ensimmäisen diabetesryhmän vuonna 1979 ja Euroopan parlamentin ensimmäisen diabetesryhmän vuonna 1995.

Diabetesliiton liittokokous järjestettiin sunnuntaina 27. huhtikuuta Tampereella.

Diabetesliiton liittokokous 2025: Diabetesta sairastavan oikeus tarpeellisiin hoitotarvikkeisiin turvattava

Lisätietoja

hallituksen puheenjohtaja Juha Tall, p. 050 409 0004, juhatall@gmail.com
toiminnanjohtaja Juha Viertola, p. 050 64 222, juha.viertola@diabetes.fi

Diabetesliiton liittokokous järjestetään vuosittain keväisin. Diabetesyhteisölle tärkeä viikonloppu käynnistyi diabetesyhteisön yhteen kokoavilla järjestöpäivillä. Järjestöpäivien teemana vuonna 2025 on diabetesyhteisön tulevaisuus ja strategia. Tampereella 26.-27. huhtikuuta järjestettyyn tapahtumaan osallistui noin 100 henkilöä diabetesyhdistyksistä eri puolelta Suomea.