Glukoosisensorit uusilla urilla

Teksti: Mika Haulo, Diabetes-lehden toimitus

Glukoosisensoreita voidaan hyödyntää myös muussa kuin diabeteksen hoidossa. Niitä voidaan käyttää avuksi niin urheilussa kuin elintapamuutoksia kirittämässäkin.

Suomessa parhaiten tunnettuja ovat Dexcomin, Medtronicin, Abbottin ja Senseonicsin sensorit. 

Muuhun käyttöön kuin diabeteksen omaseurantaan suunnattuja sensorointijärjestelmiä ovat Supersapiens, Veri, Levels, Nutrisense ja Signos. Näistä Supersapiens on suunnattu urheilijoille. Veri, Levels ja Nutrisense keskittyvät tarkkailemaan syömisen ja ruokavalion vaikutusta verensokeriin. Signos vaikuttaa olevan geneerinen elämäntapasovellutus, ja myyntivaltikseen se kertoo olevansa ainoa glukoosisensorijärjestelmä, joka hyödyntää tekoälyä.

Näiden uusien käyttöaiheiden ympärille kehitetyt järjestelmät eivät markkinoinnissaan useinkaan tuo laitteiston toimittajaa selkeästi esiin, mutta useimmat erikoissensorit käyttävät joko Dexcomin tai Abbottin sensorijärjestelmiä. Omaa brändiä tuodaan esiin erilaisilla tarroilla, teipeillä ja leimoilla.

Vastaanottimena erityskäyttöön suunniteluissa järjestelmissä on yleensä puhelin, johon on asennettava erillinen älypuhelinsovellus. Kudossokeridataa voidaan yhdistää muihin tietolähteisiin kuten urheilusovelluksiin, verkkopalveluihin, aktiivisuusrannekkeisiin ja älysormuksiin. Merkintöjä voidaan myös syöttää sovelluksiin käsin. Näin saadaan tietoa urheilusta ja arkiliikunnasta, unesta ja ruokailusta.

Tämän jälkeen kokonaisuutta voidaan analysoida, ja tuloksena on erilaisia raportteja ja analyysejä. Sovelluksissa saattaa myös olla pikaviestintoiminto, jonka kautta voi keskustella ravitsemusterapeutin tai muun terveysalan ammattilaisen kanssa.

Periaatteessa näitä erikoisominaisuuksia voisi olla myös diabeteksen hoitoon käytettävissä glukoosisensorisovelluksissa. Se ei kuitenkaan olisi järkevää monestakaan syystä.

Perussensorivalmistajalla tuskin on jokaisen erityisalan osaamista, ja käytössä olevat osaajat ja resurssit luultavasti tarvitaan glukoosisensorin ydintoimintojen rakentamiseen ja parantamiseen. Vaikka kaikkien mahdollisten ominaisuuksien lisääminen glukoosisensoriin onnistuisi, lopputulos olisi luultavasti kömpelö: sovellus olisi tarpeettoman monimutkainen. Lisäksi monille suuri osa sen ominaisuuksista olisi tavalla tai toisella tarpeettomia. Enempi ei ole aina – tai juuri koskaan – parempi, vaan melkeinpä päinvastoin.

Käyttäjälle paras sovellus on sellainen, jossa on juuri tarvittavat ominaisuudet, mutta ei yhtään ylimääräistä. Siksi on järkevää, että on olemassa perussovelluksia sekä kuhunkin erikoistarpeeseen oma räätälöity sovelluksensa.