Elsi Verrinder elää vauvaperheen arkea
”Esikoispoikani Melvin syntyi reilu viisi kuukautta sitten. Alku vauvan kanssa oli haastavaa, koska oma perheeni ja ystäväni asuvat Suomessa ja puolisoni Paulin perhekin noin viiden tunnin ajomatkan päässä kodistamme.
Raskausaika sujui hyvin ja sen aikana hoitotasapainoni parani jonkin verran, sillä kiinnitin siihen vielä normaaliakin enemmän huomiota. Raskauden aikana diabeteksen hoitotasapainoa seurattiin joka kuukausi, ja tuntui, että minusta pidettiin todella hyvää huolta.
Palasin vastikään äitiyslomalta töihin Kalifornian yliopistolle, missä teen tutkimusta bioteknologian alalta. Sen lisäksi toimin suomalaisen startup-yrityksen tieteellisenä johtajana.
Sain täkäläisittäin varsin pitkän, noin puolen vuoden äitiysloman, mikä auttoi selviämään loppuraskaudesta ja alkuvaiheista vauvan kanssa. Arki sujuu jo mukavasti Melvinin kanssa. Hän on hauskassa iässä, kun kaikki ympärillä kiinnostaa.
Sairastuin ykköstyypin diabetekseen noin 17 vuotta sitten, kun olin 13-vuotias. Tällä hetkellä minulla on käytössä Omnipod Classic -pumppu, jossa insuliinina on Fiasp. Verensokeria seuraan Freestyle Libre 3 -sensorilla.
Yhdysvalloissa diabeteksen hoito on melko samanlaista kuin Suomessa, jos on kattava sairauskuluvakuutus, joka yleensä tulee työpaikan kautta. Itselläni on yliopiston kautta melko kattava vakuutus.
Yllätyksiäkin on ollut. Reilu vuosi sitten vaihdoin monipistoshoidon Omnipod Dash -pumppuun, jota käytin puolisen vuotta, kunnes yhtäkkiä vakuutukseni ei enää kattanut sitä. Kun asia selvisi minulle, minulla ei ollut juuri lainkaan pumppuja varastossa ja jouduin haalimaan niitä eri paikoista. Olin tuolloin raskaana, joten en missään nimessä halunnut vaihtaa takaisin monipistoshoitoon kesken raskauden ja siten vaarantaa sokeritasapainoani.
Nyt minulla on käytössä vakuutuksen korvaama Omnipod Classic, joka on vanhempi versio Omnipod Dashista.
Siitä olen ollut yllättynyt, että täällä ovat vielä vanhat hoitomuodot voimissaan. Suomessa en ole vuosiin nähnyt, että joku annostelisi insuliinin lasipullosta ruiskulla. Toisaalta täällä uudet versiot sensoreista ja pumpuista tulevat nopeammin saataville kuin Suomessa.”
Teksti: Sari Savela
Juttu on julkaistu Diabetes-lehdessä 4/2023.