Samuli Öljymäki, 23, löysi uuden tien työhaaveilleen
”Sairastuin ykköstyypin diabetekseen kolmevuotiaana, joten en voi hakeutua Pelastusopistoon ja opiskella pelastajaksi. Mutta ajattelen, että asenne ratkaisee elämässä paljon. Jos jokin ei onnistu, sitten keksitään jotain muuta.
Minulle jotain muuta tarkoittaa sopimuspalokuntaa kotikunnassani Lievestuoreella. Teen vapaapalokunnassa harrastuksena – tai oikeastaan sivutyönä – sammutusmiehen ja ryhmänjohtajan töitä samoissa tehtävissä, joihin vakituinenkin palokunta hälytetään.
En tiennyt, että sopimuspalokunta on diabeetikolle mahdollinen, mutta onneksi tuttuni tiesi. Nyt jatkan suvun jalanjäljissä, sillä isäni toimi sopimuspalokunnassa ja isänisäni tehdaspalokunnassa.
Sopimuspalokuntalaisuuteen kuuluu paljon harjoittelua ja kouluttautumista. Hälytyksiä on useita kertoja viikossa, ja mukaan lähtevät ne, jotka päätöiltään ja muulta elämältään pääsevät.
Otan aina mukaani reilusti sokeripitoista välipalaa, sillä esimerkiksi maastopaloissa voi mennä pitkään. Glukoosisensorilla ja kännykällä verensokerin seuraaminen on kuitenkin todella helppoa. Vain kerran on palopaikalla alkanut heikottaa.
Sammutus- ja pelastustyö on fyysisesti raskasta, ja siksi joka vuosi on läpäistävä kuntotestit. Se kannustaa liikkumaan. Minusta tuli viime kesänä isä, joten nykyään lenkkeilen usein vaunujen ja vauvan kanssa. Lisäksi käyn kuntosalilla. Kaikki se hoitaa myös diabetesta.
Palokuntatyö on niin mielenkiintoista ja kehittävää, että se tuo elämään muutakin myönteistä kuin hyvän kunnon. Se esimerkiksi sai minut hakeutumaan ravintola-alalta sosiaali- ja terveysalalle. Valmistuin vuosi siten perustason ensihoitajaksi ja työskentelen nyt lähihoitajana vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikössä. Aion vielä jatkaa opintoja sairaanhoitajaksi tai hoitotason ensihoitajaksi.
Parhaillaan opettelen stressin hallintaa ja riittävästi nukkumista, sillä kiire ja univaje heijastuvat verensokeriin ja mielialaan. Kahden työn, vauvaperhe-elämän ja taloremontin keskellä haluan oppia pysähtymään ja vain olemaan. Ja unohtamaan liian murehtimisen.
Diabetesalttius kulkee suvussani, mutta en pelkää sairauden osumista esikoiselleni. Jos hän sairastuisi, kertoisin, että diabetes on vain yksi uusi asia elämässä, eikä se mitenkään estä elämää tai unelmien tavoittelua. Kunhan vain pitää itsestään hyvää huolta.”
Teksti: Tuija Manneri
Julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2021.