Siirry sisältöön

Diabeteshoitaja Sanna Ruuska löytää hyvää kaikista ihmisistä

Kuva: Anna Kemppainen

”Puhelu tuli vapaapäivänä tuntemattomasta numerosta, joten melkein jätin vastaamatta siihen. Ja itkuhan minulta pääsi, kun soittaja kertoi valinnasta vuoden diabeteshoitajaksi. 

Kyynelten lisäksi minulla on nauru herkässä, välitön karjalainen kun olen syntyjäni. Ehkä iloisuuteni myös tuo vastaanotolle rennon tunnelman. Se on tärkeää, sillä kohtaamiset omahoidon ja elintapojen äärellä ovat herkkiä ja intensiivisiä. 

Elämäntapavalmennus vaatii aikaa, luottamusta ja toisen kunnioittamista. Ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa koko elämänhistoria, ja siksi sekin on hyvä tuntea.

Muutos alkaa aina diabeetikosta itsestään ja edellyttää sen oivaltamista, mikä hänestä on tärkeää ja motivoivaa. Innostus voi syttyä esimerkiksi siitä, että tahtoo elää entistä terveempänä nähdäkseen lastenlasten kasvavan ja kehittyvän. 

Haluan olla diabeetikoille rinnallakulkija ja valmentaja. Yritän positiivisella kannustuksella auttaa heitä löytämään voimavaroja muutokseen. Uskon, että jokaisen elämäntavoista voi löytää jotain hyvää.

Hienoa voi olla vaikkapa se, että ei ole koskaan tupakoinut, sillä se on jo iso teko terveyden eteen. Joskus kehumista ansaitsee se, että kävelee joka päivä postilaatikolle. Sitten voidaan miettiä, että voisiko sinne kävellä toisenkin kerran päivässä. Jos potilaalla on kaikki vähän rempallaan, voin kehua ainakin siitä, että hän tulee vastaanotolle.

Motivaation ja myönteisen palautteen lisäksi omahoidossa ja muutoksessa tarvitaan sopivan kokoisia tavoitteita. Usein heitän pallon asiakkaalle ja kysyn, miten hän ajattelee voivansa jatkaa. Mikä pieni terveysteko sopisi hänen arkeensa?

Mukavat harrastukset antavat voimia ja elämäniloa kaikille, myös minulle. Reissaan perheeni kanssa asuntovaunulla, teen käsitöitä ja pyrin liikkumaan säännöllisesti. Uutuutena opettelen puutarhanhoitoa. 

Terveydenhoitajan töitä olen tehnyt yli 20 vuotta, koko ajan Viitasaarella. Edelleen joka päivä tuntuu mukavalta lähteä töihin. Diabetekseen ryhdyin perehtymään syvemmin, kun vuonna 2001 aloitin työt aikuisneuvolassa.

Vuoden diabeteshoitaja -valinnan jälkeen kuulin potilaspalautteesta, jonka mukaan saan diabeetikon ymmärtämään, mikä hänelle on parasta. Se tuntui onnistumiselta – juuri siltä, mikä on työni tarkoitus.”

Teksti: Tuija Manneri

Julkaistu Diabetes-lehdessä 4/2021.