Glukoosisensori on tutkitusti hyödyllinen hoitoväline
Teksti: Mika Haulo
Kaksi 2000-luvun merkittävää teknistä uutuutta diabeteksen omahoidossa ovat olleet glukoosisensori ja insuliinipumppu. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tehtyjen tutkimusten mukaan glukoosisensorista on paljon hyötyä diabeteksen insuliinihoidossa. Kaikkien tutkimusten tulokset ovat pääosin myönteisiä sekä hoitotasapainon että elämänlaadun parantamisen kannalta.
Sensorointi auttaa alentamaan HbA1c:tä niillä, joilla se on huomattavan korkea. Sensorointi voi parantaa myös paremmalla tolalla olevaa hoitotasapainoa, joskaan ei yhtä selkeästi. Silloinkin se kuitenkin vähentää vakavia hypoglykemioita ja ylipäänsä hypolukemissa vietettyä aikaa.
Myös elämänlaatu voi kohentua: DIAMOND-tutkimuksessa huomattiin, että sensorointi vähentää esimerkiksi omahoitoon liittyvää ahdistusta.
Erityisen mielenkiintoisen huomion tekee COMISAIR-tutkimuksen havainto: sensoroinnista on hyötyä riippumatta siitä, onko hoitomuotona insuliinipumppu vai monipistoshoito. Myös GOLD- ja SILVER-tutkimusten mukaan monipistoshoitoinenkin diabeetikko hyötyy sensorin käytöstä. Tämä on ymmärrettävää, sillä hoidon onnistumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää tietää verensokerin liikkeet tarkasti. Sensorointi tuo arvokasta vapautta diabeteksen hoidon suunnitteluun.
COMISAIR-tutkimuksessa havaittiin myös, että sensoroinnin hyödyt voivat tulla esiin vasta useiden kuukausien käytön jälkeen. Tämäkin tukee sitä, että glukoosisensori on käytössä pitkiä aikoja yhteen menoon, eikä niin, että diabeetikko saa sensorin käyttöönsä vain viikoksi tai pariksi aina silloin tällöin. Uuteen hoitovälineeseen pitää saada totutella rauhassa, ennen kuin siitä saa irti parhaan hyödyn.
Sitä mukaa kun glukoosisensorit yleistyvät ykköstyypin diabeteksen hoitovälineinä, katseet kääntyvät sensoroinnin hyötyihin myös kakkostyypin diabeteksen hoidossa – ainakin silloin, kun sitä hoidetaan insuliinilla. Tätä on jo tutkittu jonkin verran, kuten olen aiemmin kertonut tällä palstalla. Nyt on käynnissä yksi uusi tutkimus, jonka on määrä valmistua ensi vuoden elokuussa.
Vaikka tällä hetkellä ei ole olemassa tilastotietoa siitä, miten glukoosisensorin käyttö on yleistynyt Suomessa, yleisten havaintojen perusteella näyttää siltä, että sensoroinnista on hiljalleen tulossa yhä kiinteämpi osa myös suomalaisten diabeetikoiden hoitovälinetarjontaa.
Juttu on julkaistu Diabetes-lehdessä 2/2021.
Oikaisu
Helmikuun Diabetes-lehdessä kerroimme Medtronicin MiniMed-insuliinipumpuista, että nykyinen malli on 770G ja 780G-malli on tulossa markkinoille mahdollisesti tänä vuonna. Medtronicilta kerrotaan, että uusin malli 780G on ollut saatavilla Suomessa marraskuusta 2020 asti. Malli 770G ei tule Suomessa myyntiin lainkaan, mutta se on saatavilla Yhdysvalloissa, jossa ei vielä ole myynnissä 780G-mallia.