Siirry sisältöön

Diabetesteknologian tilannekatsaus

Teksti: Mika Haulo

Tällä palstalla on viimeisen neljän vuoden aikana käyty läpi laaja kirjo diabetesteknologiaa tavanomaisista verensokerimittareista futuristisiin visioihin omahoidon tulevaisuudesta. Nyt nostamme esiin muutamia aikaisemmin esiteltyjä tuotteita ja tuotevalmistajia ja tarkastelemme, miten niiden tuotekehitys on edennyt.

Verensokerimittarit

Verensokerimittareiden rintamalla on tyyntä. Mitään erityisen uutta ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun muutama vuosi sitten markkinoille alkoi tulla ensimmäisiä Bluetooth- ja NFC-yhteyksillä varustettuja mittareita langatonta tiedonsiirtoa varten. Suomessa on myynnissä edelleen samojen tuttujen valmistajien verensokerimittareita kuin aiemminkin. Yhdysvaltojen markkinoilla OneDrop jatkaa toimintaansa uusien rahoituskierrosten ja yhteistyösopimusten turvin.

Sensorit

Dexcom kehittää sensoreitaan tasaiseen tahtiin. Nykyinen lippulaivamalli on G6, ja Verily-teknologiayhtiön kanssa tehdyn yhteistyön lopputuloksena sen seuraaja on G7.

Abbottin Freestyle Libre on etenemässä kolmanteen sukupolveen, joka tekee siitä aivan oikean jatkuvatoimisen sensorin. Aikaisemmat mallit ovat vaatineet lukulaitteen pyyhkäisyn anturiosan yli, minkä vuoksi Librellä ei ole ollut mahdollista käyttää automaattisia matalan tai korkean verensokerin hälytyksiä.

Selkeimmin sensorimarkkinoita mullistavan Sugarbeatin kehitystyö on lehdistötiedotteiden mukaan edelleen käynnissä. Sugarbeat poikkeaa muista sensoreista siten, että sen laastarimainen anturiosa on suunniteltu vaihdettavaksi päivittäin. Sensorin voi siis riisua joustavasti tarpeen vaatiessa, ilman että arvokasta sensoriaikaa mene juurikaan hukkaan.

Optista verensokerin mittausta kehittävistä yrityksistä Bioepic vaikuttaa menneen nurin, mutta PKvitality ja Know Labs jatkavat edelleen tuotteidensa kehittämistä.

 Insuliinipumput ja keinohaimat

Medtronicin keinohaimamaisia piirteitä saanut Minimed-pumppusarja kehittyy vakaasti. Uusin malli 780G on tullut Suomessa myyntiin marraskuussa 2020.

Suomessa jokseenkin tuntemattomista merkeistä Diabeloopin kehitys on lehdistötiedotteiden mukaan edelleen käynnissä.

Patch-pumppujen markkinatilanteessa ei tiettävästi ole tapahtunut muutoksia. Suomessa niitä ei ole toistaiseksi saatavilla lainkaan. Accu-Check Solo on saatavilla Iso-Britanniassa ja Pohjois-Irlannissa, CeQurin tätä nykyä Simplicity-nimellä kulkeva laite ja V-Go puolestaan Yhdysvalloissa.

Älykkäät insuliinikynät ja älykorkit

Medtronic on hiljattain ostanut älykynämerkki InPenin. Sen tulevaisuus lienee siis turvattu.

Joukkorahoituksella toimineesta Insulogista ei ole kuulunut pariin vuoteen mitään: Indiegogo-sivuston tietojen mukaan laitteen toimituksessa on ollut ongelmia, ja osa ostajista on jo pyytänyt rahojaan takaisin.

Vaitonaista on myös Timesulin-korkin valmistajalla. Timesulinista lupailtiin uutta mallia ensimmäisen jatkeeksi, mutta toistaiseksi mitään tietoa sellaisesta ei ole näkynyt. 

Novo Nordiskin Novopen 6- ja Novopen Echo Plus -insuliinikynät ovat jossain vaiheessa olleet myynnissä ainakin Ruotsissa, mutta vuonna 2019 niitä vedettiin pois myynnistä toimintaongelmien takia. Enempää tietoa uutuuskynien tilanteesta ei tällä hetkellä ole saatavilla.

Juttu on julkaistu Diabetes-lehdessä 1/2021.