Siirry sisältöön
Liity jäseneksi D-kauppa Palaute Yhteystiedot
Lahjoita

Diabetesteknologia psykososiaalisten esteiden edessä

Teksti: Mika Haulo

Diabetesteknologian kehittyminen ei sellaisenaan auta ratkaisemaan diabeetikoiden omahoidon ongelmia. Tästä antavat viitteitä yhdysvaltalaiset tutkimusraportit, joiden mukaan kaikki diabeetikot eivät osaa, pysty tai halua hyödyntää diabetesteknologiaa omahoidossaan, vaikka insuliinipumppujen, glukoosisensoreiden ja ylipäänsä riittävän tiheän verensokerin seuraamisen hyödyt on selkeästi osoitettu.

Tutkijat kutsuvat näitä teknologian hyödyntämistä jarruttavia tekijöitä psykososiaalisiksi esteiksi.

Kaksi merkittävintä estettä ovat hoitovälineiden jatkuvaan käyttöön liittyvä epämukavuuden tunne sekä häpeäleiman eli stigman pelko, koska hoitovälineet saattavat näkyä vaatteiden läpi tai paljaalta iholta muillekin. Esiin nousee myös haluttomuus opetella laitteiden käyttöä ajanpuutteen takia. Lisäksi diabeetikko voi pelätä, että tekniset hoitovälineet eivät toimi kunnolla, minkä vuoksi hoidon jättäminen tekniikan käsiin tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta.

Laitteiden tuottama datamäärä on myös omiaan aiheuttamaan hämmennystä, epätietoisuutta ja ahdistusta. Nykyaikainen glukoosisensori antaa niin tarkan kuvan verensokerin liikkeistä päivän aikana, että tottumattoman voi olla vaikeaa ymmärtää, mitä kaikkea sensorin tuottamaa tietoa pitäisi käyttää apuna hoitopäätösten tekemisessä. Myös sensorin yksi suurimmista eduista – automaattinen liian matalan tai korkean verensokerin hälytys – voi kääntyä kuormittavaksi tekijäksi, jos se toistuvasti katkaisee yöunet tai häiritsee töihin keskittymistä. 

Hoitotietojen jakaminen muille lisää häpeää

Valtava tietomäärä verensokerin vaihtelusta ei ehkä jää vain diabeetikon itsensä nähtäväksi, sillä monet uudet diabeteslaitteet ovat yhteydessä internetiin joko suoraan tai älypuhelimen kautta. Pilvipalveluiden kautta lukemat päätyvät myös muiden kuin diabeetikon itsensä katseltaviksi ja arvosteltaviksi. Kyselyiden mukaan huono verensokeriarvo voi aiheuttaa diabeetikossa häpeää ja epäonnistumisen tunteen, joka vain korostuu, jos hänen täytyy pelätä ulkopuolisten arvostelua. Diabetesdatan helppoa jakamista mainostetaan usein myönteisenä asiana, mutta se voi näyttäytyä diabeetikolle myös yksityisyyden vähenemisenä.

Kaiken kaikkiaan tilanne on hätkähdyttävä: diabetesteknologian kehittämiseen käytetään vuosittain miljoonittain rahaa, mutta tutkimusten valossa diabetesteknologian pullonkaula piilee aivan muualla kuin teknologiassa itsessään. Lohdullista asiassa on se, että epäkohdat ovat luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan korjata.

Häpeän tunne sairaudesta vähenee diabetestietoisuutta lisäämällä. Tuotemuotoilua kehittämällä laitteista saadaan kauniimpia ja vähemmän kliinisen näköisiä. Ohjelmistovetoinen maailma on täynnä asiantuntijoita, joiden avulla sensoreiden ja pumppujen käyttöliittymää ja toimintalogiikkaa saadaan kehitettyä helpompaan suuntaan.

Erilaisten pelkotilojen, häpeän ja ahdistuksen tunteiden käsittelyyn diabeetikon olisi ainakin toivon mukaan mahdollista saada apua ja valmennusta oman hoitotahon psykologilta. Mikään ei siis ole niin pahasti rikki, etteikö sitä voisi korjata. 

Mennyt vuosikymmen oli diabetesteknologian esiinmarssin aikaa, jolloin tekniikka kehittyi ja näytti potentiaalinsa diabeetikoiden omahoidossa. Tulevina vuosina meidän on opeteltava yhdistämään teknologia ja psykososiaaliset näkökulmat toisiinsa diabeetikoita parhaiten palvelevalla tavalla.

Juttu on julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2020.

 

Aiemmat artikkelit: