Siirry sisältöön

Suomalainen hypohälytin

Suomalaisyhtiö Lakka Health kehittää laitetta, joka havaitsee hypoglykemian. Laitteen toiminta perustuu erityisten kaasujen havaitsemiseen, joita ihmiskeho erittää verensokerin laskiessa normaalitasoa alemmas. Toimintaperiaate muistuttaa sitä, miten hypokoirat havaitsevat matalan verensokerin. Tässä tapauksessa havaitsija vain on eläimen sijaan elektroninen laite.

Hyposense-niminen tuote on valmistajan mukaan vähän kahden euron kolikkoa isompi, eli halkaisijaltaan suunnilleen Libre-sensorin kokoinen. Se kiinnitetään olkavarteen tai muualle kehoon laastarin avulla. Hyposense ei puhkaise ihoa, joten laastaria ja kiinnityspaikkaa voi vaihtaa vaikka päivittäin. Hälytyksen laite antaa joko äänimerkillä tai värinällä, jonka lisäksi se voi olla yhteydessä älypuhelimeen. Hyposensen kehitys on vielä kesken, joten monet yksityiskohdat saattavat vielä muuttua tämänhetkisistä tiedoista.

Valmistaja arvelee Hyposensen tulevan myyntiin alkuvuodesta 2022. Hinnasta ei vielä ole tietoa, mutta se tulisi myös suoraan kuluttajien ostettavaksi.

Sensorointia myös kakkostyypin diabeetikoille

Glukoosisensoria on perinteisesti pidetty hyödyllisenä hoitovälineenä vain ykköstyypin diabeetikoille. Viime aikoina on kuitenkin tehty ainakin pari tutkimusta sensorin käytöstä tyypin 2 diabeteksen hoidossa, ja tulokset ovat olleet positiivisia. Molemmissa tutkimuksissa sensoria käyttäneiden diabeetikoiden HbA1c-taso laski.

Tulokset antavat viitteitä siitä, että glukoosisensorointi on hyödyllinen muillekin kuin tyypin 1 diabeetikoille, ja verensokerin vaihtelun yksityiskohtainen näkeminen auttaa diabeetikoita pitämään verensokerin vaihtelun kurissa. Kummassakaan tutkimuksessa ei käynyt ilmi, että näin tarkasta verensokerin seurannasta olisi haittaa diabeetikoiden elämänlaadulle.

Juttu on julkaistu Diabetes-lehdessä 4/2020.