Siirry sisältöön

Hyviä ja pahoja puheita

Miten kirjoittaa puhe ihmiselle, jonka olet vasta tavannut? Yksi ensimmäisistä työtehtävistäni Diabetesliitossa on kirjoittaa läksiäispuhe eläkkeelle jäävälle työkaverilleni Tarjalle. Haastettani lisää se, että Tarja on tunnettu erinomaisena sanankäyttäjänä.

Hän aloitti työt ruuhkan purkajana silloisessa Sokeritautisten liitossa vuonna 1975. Pitää kysyä Tarjalta, helpottiko ruuhka koskaan. Hän on nähnyt urallaan diabeteksen valtavan yleistymisen ja hoidon mullistumisen. Paksuneulaiset lasiruiskut olivat vasta vaihtuneet kertakäyttöisiin ohutneulaisiin. Verensokerimittareista tai insuliinipumpuista ei ollut tietoakaan. Tarjan työuran alussa diabeetikoita arveltiin Suomessa olevan 76 000, mukaan lukien myös tyypin 1 diabetesta sairastavat. Hänen läksiäispäivänään luku on arviolta puoli miljoonaa. 

Minua, Tarjaa ja työkavereitamme yhdistää vahva sitoutuminen Diabetesliiton tehtävään. Siihen että voitamme diabeteksen yhdessä, joka päivä. Toivon joutuvani vielä etsimään uutta työtä sen vuoksi, että Diabetesliittoa ei enää tarvita. Mutta toistaiseksi työ jatkuu. 

Maailman diabetespäivää vietetään 14. marraskuuta. Päivän teemana on tänä vuonna monimuotoinen diabetes. Luokittelu ykkös- ja kakkostyyppiin antaa turhan kapean kuvan sairaudesta. Tässä lehdessä kerrotaan muun muassa diabeteksen moninaisista syistä, lihavuudesta, laihduttamisesta ja sairastumiseen liittyvästä häpeästä. 

Diabetekseen liittyy edelleen ennakkoluuloja, joihin ei tepsi muu kuin tutkittu tieto. Liian moni kantaa sairauden lisäksi häpeää, vaikka taudin puhkeamiseen vaikuttaa paljon syitä, joihin ei itse voi vaikuttaa. Geenejään ei voi valita, mutta usea ajattelee etenkin kakkostyypin diabeteksen johtuvan yksinomaan huonoista elintavoista. Siitä seuraa turhaa syyllistymistä ja syyllistämistä. Tieto ja vertaistuki helpottavat häpeän tunteita ja madaltavat kynnystä hakeutua hoidon piiriin. 

Mitä Tarjan läksiäispuheeseen tulee, pääsen hankalasta tehtävästäni helpolla. Hän on pidetty ja työkavereillani on hänestä monta tarinaa. Minun tarvitsee vain kuunnella, kirjata ja kertoa.

Jussi Nousiainen

 
Julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2019.