Siirry sisältöön

Hyvien päätösten aika

Diabetesta sairastavien arjessa pärjäämisessä ja diabeteksen hoidossa on tapahtunut viime vuosikymmeninä kehitystä myönteiseen suuntaan. Silti paljon tulisi vielä tehdä omahoidossa onnistumisen tukemiseksi.  

Elämä diabeteksen kanssa koetaan toisinaan raskaaksi. Omahoidossa yksin jäämisen tunne ja hoitoväsymys painavat, eikä laadukas hoitokaan monilla aina toteudu. Alle 20 prosenttia tyypin 1 diabetesta ja noin 70 prosenttia tyypin 2 diabetesta sairastavista saavuttaa kansallisen hoitosuosituksen mukaisen verensokerin tavoitetason.

Diabetesliiton huhtikuun lopussa pidetty liiton kokous viestitti päättäjille, miten diabetesta hoidetaan tuloksellisesti. Siinä onnistuminen edellyttää mahdollisuutta sopivien hoitovälineiden saamiseen, ilman niitä hoito perustuu arvailuun – kuin ajaisi autoa pimeässä ilman ajovaloja ja yrittäisi pysyä tiellä. Mitä parempi hoitotasapaino on, sitä vähemmän syntyy lisäsairauksia ja niihin liittyviä kustannuksia. 

Diabeteksen hoitoa kannattaa myös keskittää. Diabeetikko tarvitsee omahoidon tueksi osaavaan diabetestiimin. Tyypin 1 ja vaativahoitoinen tyypin 2 diabetes edellyttävät sairaanhoidolta sellaista osaamista, jota ei ole mahdollista kartuttaa esimerkiksi terveyskeskuksessa. 

Tarvitaan myös panostusta elintapaohjaukseen. Tyypin 2 diabeteksen diagnooseista suuri osa olisi ehkäistävissä tai lykättävissä elintapamuutoksilla. Riskiryhmään kuuluville ei tarjota riittävästi tukea laihduttamiseen, terveellisen syömiseen ja liikkumiseen. Elintapaohjaukseen satsaaminen vähentää tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyttä ja ehkäisee jo sairastuneiden lisäsairauksia. 

Nämä kaikki toimenpiteet ovat päättäjien tahdosta kiinni, ei niinkään rahasta. Panostus diabeetikoiden hoitoon terveydenhuollossa ja omahoidon tukemiseen on päättäjille taloudellisesti kannattava ja itsensä takaisin maksava investointi. Yksittäisille ihmisille ja heidän läheisilleen se on inhimillisesti arvokas ja elämänlaatua lisäävä teko. 

Hyvää kesää lehden lukijoille!

Janne Juvakka
Diabetesliiton toiminnanjohtaja
janne.juvakka@diabetes.fi