Potilasjärjestöjä kuullaan lääkekorvausasioissa – mutta miten ja millä perusteilla?
Lääkekorvausjärjestelmään kuuluvista valmisteista, niiden korvaustasosta, sen laajuudesta sekä valmisteen tukkuhinnasta päättää sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva lääkkeiden hintalautakunta.
Diabetesliitto on katsonut, että diabeetikoilla tulee olla oikeus sanoa oma näkemyksensä itseään koskevassa lääkepoliittisessa päätöksenteossa. Liiton eduskunnan oikeusasiamieheltä hakema ratkaisu (EOA 3227/4/06 12.6.2008) on voimakkaasti edistänyt sitä, että lääkkeiden käyttäjien näkemykset lääkkeen hyödyllisyydestä voidaan ottaa nykyään huomioon lääkkeiden korvattavuudesta päätettäessä. Näkemykset voidaan ottaa huomioon esimerkiksi siinä, mitä lääkkeitä korvataan, missä korvausluokassa niitä korvataan ja kenelle niitä korvataan. Hoidollinen arvo tarkoittaa lääkehoidon hyötyä tai haittoja muuhun vaihtoehtoiseen lääkehoitoon verrattuna.
Lääkkeen korvattavuutta voi hakea ainoastaan lääkettä valmistava yritys. Lääkkeiden hintalautakunta ilmoittaa potilasjärjestöille kerran kuukaudessa edellisen kuukauden aikana saamansa lääkkeen korvattavuutta koskevat hakemukset. Lausunnon antamiseen on aikaa noin kuukausi.
Millä periaatteilla, miten ja milloin Diabetesliitto antaa lausunnon diabeteslääkkeestä tai diabeteksen hoidon kannalta muusta ratkaisevasta lääkkeestä? Jotta lausuntojen antaminen olisi avointa ja mahdollisimman tasapuolista, lausunnon antamiselle on määritelty periaatteita.
Lausunnon sisältö rakentuu lääkkeiden hintalautakunnan potilasjärjestöille laatimiin ohjeisiin. Niissä toivotaan, että lausunnossa tuodaan esiin potilaiden kannalta keskeisiä seikkoja, kuten käyttäjien kokemuksia lääkevalmisteesta, erityisiä hyötyjä muihin hoitovaihtoehtoihin verrattuna, valmisteen suhde muihin hoitoihin, näkemys valmisteesta erityisesti hyötyvästä potilasryhmästä sekä tietoa mahdollisista epävarmuustekijöistä tai haitoista.
Lausunnon rakentamista varten Diabetesliitto selvittää käyttäjäkokemuksia esimerkiksi verkossa avoimilla kyselyillä. Kun kyseessä on uusi, ensi kertaa markkinoille tuleva valmiste, voi käyttäjäkokemusten saaminen olla haasteellista. Liitto voi tarvittaessa konsultoida myös potilaita lähellä olevia omia asiantuntijaelimiään, kuten lääkärineuvostoa.
Lausunto voidaan antaa esimerkiksi silloin, kun valmisteen korvattavuus on herättänyt huolta diabeetikoiden keskuudessa tai kun lausunnolla on aidosti jotakin annettavaa Hilan toivomiin tietoihin tai kun valmiste on käänteentekevä, sillä on uusi lisäarvo ja sen korvattavuus on siten välttämätön.
Lausunto siis annetaan kuulemismenettelyn säännöillä lausuntopyynnöstä ilmenevien tietojen varassa ja potilailta tai heitä hoitavilta lääkäreiltä tai molemmilta saatavan palautteen perusteella. Mahdolliset muut tiedot eivät saa ohjata lausunnon sisältöä tai painotuksia.
Julkaisemme lausunnon kokonaisuudessaan verkkosivuillamme sen jälkeen, kun olemme lähettäneet sen Hilalle.
Korvausjärjestelmään kuuluminen edellyttää sitä, että valmisteen tukkuhinta on kohtuullinen. Hila joutuu päätöksentekoprosessissaan tarkastelemaan valmisteen hoidollista ja taloudellista arvoa. Hoidollinen arvo tarkoittaa valmisteen terveysvaikutuksia, kuten sen hyötyä tai haittaa. Taloudellisen arvon selvittäminen puolestaan tarkoittaa arviointia siitä, voidaanko valmisteen avulla saavutettuja hyötyjä pitää riittävinä suhteessa lääkehoidosta aiheutuviin kustannuksiin vaihtoehtoiseen hoitoon verrattuna. Potilasjärjestöiltä toivotaan näkemystä nimenomaan valmisteen hoidollisesta arvosta.
Diabeteslääkkeiden korvaustason riittämättömyys on todellinen ongelma liian monelle diabeetikolle. Julkisen vallan velvollisuus on paitsi luoda edellytyksiä ihmisten terveelle elämälle myös pitää huolta apua tarvitsevista. Vastuu on sitä suurempi, mitä heikommassa asemassa diabeetikko on.
Irene Vuorisalo
Tällä palstalla tarkastellaan sosiaaliturvaa ja terveyspolitikkaa diabeetikon näkökulmasta.
Julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2017.