Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
”Muistikuvani diabeteksesta alkavat ajalta muutama vuosi sairastumiseni jälkeen. Äitini pisti päivittäin piikin takapuoleeni ja ruokavalion kanssa piti olla tarkkana.
Aloin vasta esiteininä pistämään itse pitkävaikutteista insuliinia lasiruiskulla ja viiden sentin neulalla kerran päivässä. Pikainsuliinia ei ollut, ja hoitotasapainoa säädeltiin syömisten kautta. Ruoka punnittiin vaa’alla ja sokeria piti välttää. Joskus sai ottaa yhden karkin.
Diabetes – tai sokeritauti, kuten silloin sanottiin – tunnettiin huonommin kuin tänä päivänä. Muistan, kuinka sukulaiset surkuttelivat kohtaloani: voi, voi sentään.”
”Diabetes tuntui elämää rajoittavalta, kun syömisten kanssa oli niin tarkkaa. Katselin kateellisena, kun muut söivät kakkua ja mietin: hemmetti, kun minä en saa.
Sen jälkeen, kun verensokeria alettiin säädellä pikainsuliinilla, en enää kokenut diabetesta rajoittavaksi.
Soitin nuorena rumpuja tanssibändissä ja kävin keikoilla, eikä diabetes haitannut sitä hommaa yhtään.
Joskus minulle tosin tuli hypoja.
Muutamia vuosia sitten insuliinin teho alkoi heiketä ja verensokerini nousta. Asia korjaantui, kun insuliini vaihdettiin. Sain samalla insuliinikynän. Se on hirveän kätevä ja pistäminen tuntuu hyttysen pistolta.
Myös verensokerin mittaamisesta tuli helpompaa ja luotettavampaa sen jälkeen, kun vanhat virtsaliuskat jäivät pois käytöstä ja verensokerin pystyi mittaamaan sormenpäästä. Mittaan verensokerin aika usein, aamulla, illalla ja 3–4 kertaa päivän aikana.”
”Olen asunut koko syntisen ikäni Råbackan tilalla Kirkkonummella. Kanssani asustavat rakas vaimoni Carola ja kissamme. Viljelin aiemmin öljykasveja ja viljaa, mutta nyt olen vuokrannut pellot lähellä asuvalle marjatilan pitäjälle ja teen itse maanrakennus- ja konetöitä. Koska teen fyysistä hommaa, pyrin pitämään verensokerin vähän ihannetason yläpuolella. En pysty syömään töissä kovin säännöllisesti. Menen syömään, kun tulee tarpeeksi nälkä.
Työni on pääasiassa traktoreissa ja koneissa istumista, mutta välillä pitää hypätä lapion kanssa monttuun kaivamaan. Uskon, että lihakset saavat siinä tarpeeksi kyytiä, enkä harrasta muuta liikuntaa. Kuntoni on kyllä vähän huono. Jos saisin inspiraation, voisin alkaa kävellä muutaman kilometrin päivittäin.”
”Pärjään kohtalaisen hyvin diabeteksen kanssa. Kuulun niihin onnekkaisiin, joilla hoitotasapaino pysyy hyvänä melko helposti. HbA1c on ollut koko ajan tavoitetasolla, alle seitsemän.
Jos olisin sairastunut teini-iässä tai myöhemmin, olisin varmaan kysynyt: miksi minä? Nyt minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, millaista elämä on ilman diabetesta. Minä vain elän sen kanssa, enkä suuremmin ajattele asiaa.
Lisäsairauksia minulla ei ole. Silmänpohjatkin ovat olleet toistaiseksi hyvässä kunnossa. Sairauksia on maailmassa niin paljon, että kenelle tahansa voi tulla mitä vain. Ei semmoisia kannata etukäteen miettiä.”
Stefanin vinkit
- Noudata lääkärin ja diabeteshoitajan ohjeita. Oikea hoito on kaiken a ja o.
- Hyväksy sairautesi ja sen vaatimat elämäntapamuutokset. Elämä diabeteksen kanssa on paljon helpompaa, kun et pyristele vastaan.
- Elä päivä kerrallaan. Tulevia on turha murehtia.
Teksti: Pirkko Tuominen, kuva: Olli Häkämies
Julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2017.