Siirry sisältöön

Tuhansien kohtaamisten viikonloppu

laura-manninenHistorian ensimmäiset Diabetesmessut ovat takana. Hyvänen aika, millainen viikonloppu se olikaan! Tampere-talo tulvi heti perjantaiaamusta lähtien diabeetikoita, läheisiä ja ammattilaisia, ja kuhinaa kesti kaksi päivää. Messuilla vieraili yhteensä lähes 4 000 ihmistä. Yleisö kohtasi Suomen parhaat asiantuntijat.

Täytyy myöntää, että meitä Diabetesliitossa hieman jännitti etukäteen: mitä jos ihmisiä ei tulisikaan ja seisoisimme yksin pisteillämme odottelemassa kävijöitä, alla päin kuin lastenkestien yksinäinen päivänsankari? Toisin kävi, ja suosituimmille luennoille joutui hetkittäin jopa jonottamaan.

Hoidon entistä tehokkaampi yksilöllinen räätälöinti on tulevaisuuden mahdollisuus ja haaste. Verensokerin ja koko ihmisen hoitaminen on monimutkaista, tietoa karttuu koko ajan lisää ja erityisesti teknologia kehittyy jättiläisen harppauksin. Tapahtuma osoitti, että diabeteksen hyvä hoito todella kiinnostaa.  Jos et päässyt paikalle tai mahtunut suosikkiluennolle, osan puheenvuoroista voi katsoa tallenteena Diabetesliiton Youtube-kanavalla.

Yhtä merkityksellistä kuin uuden tiedon tarjoaminen oli varmasti yhteen tuleminen. Ihmiset kohtasivat toisiaan niin näyttelypisteissä, juttutuvassa, Diabetesliitto-maailmassa kuin vertaistukitapaamisissakin. Tuntuu hyvältä päästä välillä omien joukkoon; ymmärretyksi ja ympäristöön, jossa diabetesta ei tarvitse selittää. Huomasin luennoilla usein nyökytteleväni – juuri noin minullakin aina tapahtuu!

Kohtaamisissa huoli muiden diabeteslääkkeiden kuin insuliinin hinnan noususta korostui. Monet puhuivat myös siitä, että diabeetikot ovat eriarvoisessa asemassa hyvän hoidon saatavuudessa asuinpaikasta riippuen. Teemmekin Diabetes-lehden vuoden 2017 ensimmäiseen numeroon juttua uusien hoitomuotojen ja tekniikan saatavuudesta Suomessa. Katso sivulta 6, miten voit osallistua.

Sote-uudistus on yhä suuri tuntematon, mutta se on varmaa, että Diabetesliitto vie valmisteluun diabeetikoiden ääntä. Tarvitsemme tasa-arvoisempaa ja laadukkaampaa hoitoa kaikkialle Suomeen. Tarvitsemme vihdoin myös laaturekisterin, jonka avulla niin asiakkaat kuin päättäjätkin voivat seurata hoitotuloksia eri yksiköissä. Mille paljon puhuttu valinnanvapaus muuten perustuu?

Diabetesmessujen suurimmaksi vetonaulaksi nousivat hypokoirat. Toki kaikki pörröinen ja suloinen kiinnostaa, mutta uskoakseni taustalla vaikuttaa myös hypoglykemioiden tai niiden pelon rooli diabeetikon elämässä. Pahimmillaan pelko rajoittaa tekemistä tai estää hyvään tasapainoon pääsemisen. Maailman diabetespäivää vietetään jälleen 14.11. ja silloin teemana on hypot. Voit lukea lisää aiheesta tästä lehdestä.

Laura Manninen