Vihdoinkin turvassa junassa

Eräänä kesäpäivänä käytävän toiselle puolelle istui äiti kahden lapsensa kanssa. Ajattelin, että minun tuurillani tyttö ja poika ovat varmaan megaluokan marisijoita ja kitisevät korvia raastavasti koko matkan.

Olin väärässä – onneksi. Tässä parhaita paloja hiukan alle kouluikäisten sisarusten keskusteluista, jotka nostivat hymyn lähipenkeissä istuvien huulille.

Mikä on lähimpänä Lappia, Inari vai valtameri?
Milloin mehu kuivuu, vielä on muutamia kosteita tippoja jäljellä housuilla!
Montako sekuntia menee siihen, että ollaan perillä?
Tietääkö eläimet, mikä on lasi?
Mää en oo tyhmä, olen epätyhmä.
Onko junassa niin, että kun on käynyt vessassa kaikki putoaa vaan raiteille?
Mulla on nälkä, mut en osaa leipoa.
- Mää en oo saanut kaakaota moneen päivään.
- Mulle kans jotain pientä kahvilasta mut ei kaakaoo. Joku yllätys!
Haluutko maistaa mun kaakaota, mut muista et siinä palaa pikkasen kieli!

Mitä kärpänen sanoi lennettyään hevosen suuhun?
- Vihdoinkin turvassa.

Näiden kahden juttujen ansiosta sain mitä parhaimman aloituksen reissulleni, kun heidän iloisuutensa tarttui minuun. Kiitos.