Tämä vaikea D-elämä

Minua kiukuttaa, harmittaa, ärsyttää ja väsyttää se, etteivät sokerini pysy tasaisena.

Tuntuu epäreilulta, etten saa arvoja kuriin, vaikka mittaan parhaimmillaan yli 10 kertaa päivässä, pistän insuliinia järkevästi ja tarpeeksi pitkään, yritän arvioida hiilarit, ennakoida liikunnat ja tulevat poikkeustilanteet parhaani mukaan.

Jos jotain positiivista mietin, niin pitkäaikaissokerini oli tullut muutaman pykälän alaspäin – tavoitetasolleni on kuitenkin vielä matkaa. Vaan onko pienestä parannuksesta lopulta kauheasti iloa, jos en näe arjessa mitään muutosta? Päivästä toiseen korkealle ampaisevat ja ylös alas pomppivat sokerit kuluttavat ja vievät voimia.

Kun kiireisellä opiskeluviikolla herää neljänä peräkkäisenä yönä matalaan verensokeriin, ei paljoa naurata. Tämä tarina on elävästä elämästä: näin kävi minulle tänä keväänä. Kolmantena ja neljäntenä yönä itkin mussuttaessani kaapin perukoilta löytyneitä sokeriherkkuja. Itkin väsymystä, turhautumista, epäreilua elämää. Miksi juuri minä?

Yöhypon jälkeen menee tavallisesti reilu tunti, ennen kuin saan unen päästä kiinni. Aamulla olo on hirveä, kun sokerit ovat pompanneet taivaisiin. Yöunet jäävät katkonaisiksi, väsymys on kammottava, ajatus ei kulje ja usein juuri seuraavana päivänä pitäisi olla skarppina professorin opetuskierrolla, tentissä tai potilasvastaanotolla. Jos joku toinen valittaa tuollaisina päivinä väsymystään, tekisi mieli huutaa kommentoijalle päin naamaa ja kysyä, vaihdetaanko rooleja?

Yhtä turhauttavalta tuntuu, kun verensokerit huitelevat kahdessakympissä, eivätkä laske millään. Taas tässä hiljattain iltamittaus näytti kahdeksaatoista, ja verensokerit pysyivätkin viidentoista hujakoissa seuraavaan iltapäivään. Kun tuijotin seitsemättä kertaa saman päivän aikana mittarin lukemaa, joka oli yli 17 mmol/l, itku oli jälleen lähellä.

Muistan myös päivän, jolloin verensokerit olivat olleet korkealla aamusta saakka. Tämän vuoksi opiskelu oli sujunut tahmeasti. Lounaan insuliinipistoksesta oli vuotanut verta, ja paikkaan oli tullut kipeä mustelma. Illalla lansetin neulaa vaihtaessani tökkäsin vahingossa neulan suoraan sormeen. Huusin kivusta, kirosin ja pillahdin itkuun. En jaksanut enää yhtään vastoinkäymistä tuolle päivälle. Samalla harmitti, että raivosin ja kiukuttelin poikaystävälleni, vaikkei hän ollut syypää tilanteeseeni.

Ulkopuolisen voi olla hankala ymmärtää, kuinka vaikea sairaus diabetes on. Elämä vaikuttaa diabetekseen, diabetes elämään, vaikkei se aina näy ulospäin. Moni lapsi, nuori ja aikuinen joutuu luovimaan arjessa vakavan sairauden kanssa.

Diabetes ja muut pitkäaikaissairaudet ovat rankkoja seuralaisia, joista ei pääse eroon huononkaan päivänä. Siksi kannattaa harkita kaksi kertaa, ennen kuin kommentoi toisen ihmisen sairauden olevan ”helppo” tai että ”siihenhän on nykyään hyvät hoidot”.