Puhallusheilahteluja

Sydämen ja keuhkojen toiminnan tunteminen on keskeistä lääkärintyön kannalta. Siksi olemmekin harjoitelleet pienryhmissä niihin liittyviä kliinisiä taitoja, muun muassa sydänäänten kuuntelua stetoskoopilla sekä röntgenkuvien tulkinnan perusteita.

Yksi koko vuoden mukavimmista ryhmätöistä liittyi spirometriaan, jolla mitataan keuhkojen toimintaa. Siinä tutkittava ”puhaltaa” erilaisia syviä hengityksiä suukappaleeseen. Näistä laite piirtää näytölle käyrän, jonka avulla saadaan tietoa esimerkiksi hengitystilavuudesta ja virtausnopeudesta.

Paperillinen lyhenteitä, numeroarvoja ja diagrammeja näytti aluksi heprealta, mutta spirometriaryhmätyön jälkeen tuloksista sai jo paljon irti.

Harjoittelimme tulosten tulkintaa katselemalla erimuotoisia käyriä opettajan avustuksella. Opin paljon uutta, kuten miltä normaali löydös näyttää, milloin mittaus on epäonnistunut sekä miten astmaan tai keuhkoahtaumatautiin viittaavat merkit voi erottaa toisistaan.

Tulevaisuudessa joudun työssäni spirometrialöydöksiä arvioimaan, joten harjoittelu oli erittäin hyödyllistä. 

Koska verensokerini eivät suostu alenemaan, päätin pudottautua itse. Partion kautta pääsin kokeilemaan pystysuoralta kalliojyrkänteeltä laskeutumista. Aluksi ajatus hirvitti, mutta ylitin itseni ja alhaalla fiilis oli mahtava!

Tavoitteeni oli laskea hiukan kohonnutta HbA1c:tä kesään mennessä, mutta tällä menolla voi jäädä haaveeksi. Omahoito ei tunnu kovin motivoivalta, kun yrityksistä huolimatta lähes kaikki menee päin mäntyä.

Miten te lukijat koette asian – lannistavatko huonot verensokeriarvot vai saavatko ne tsemppaamaan vielä enemmän?