Moikkaava mittari ja vaikea diabetes

Tällainen kohta opiskeluihin liittyvässä ennakkotehtävässä herätti hilpeyttä, ja vitsailimmekin dee-ystäväni kanssa, että se on varmasti mittarin moikkaustoiminto!

Kysymykset liittyivät seminaariin, jossa käsiteltiin diabetesta: ennaltaehkäisyä, diagnostiikkaa, hoitoa, komplikaatioita. Seitsemän tuntia dee-juttuja (ruokatauko onneksi välissä) oli tiivis paketti mutta täynnä kiinnostavia aiheita.

Vaikka pääpaino oli kakkostyypissä, myös ykköstyypin asioita sivuttiin. Insuliinihoidon periaatteet ovat samanlaiset tyypistä riippumatta, ja lisäsairauksia voi tulla kaikille diabeetikoille. Itse opin seminaarissa uutta esimerkiksi tablettilääkityksestä ja diabeetikon hoidosta akuuteissa sairaustilanteissa.

Ennen lääketieteen opintoja ajattelin, kuinka tärkeää olisi tehdä selvä ero ykkös- ja kakkostyypin diabeteksen välille. Ykkösenä ärsytti, kuinka mediassa puhuttiin usein pelkästä diabeteksesta, kun tarkoitettiin nimenomaan kakkostyyppiä. Silmäni ovat kuitenkin neljän vuoden aikana avautuneet: asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Aina diabeteksen luokittelu ei ole selvää, ja osalla potilaista voi olla piirteitä monesta eri diabetestyypistä. Elintavoilla voi ehkäistä kakkostyypin diabetesta, mutta myös siinä perimällä on vaikutusta. Toisaalta ykkösellä voi olla metabolinen oireyhtymä ja insuliiniresistenssiä.

Nykyään ajattelen, että diabetes on vakava sairaus tyypistä riippumatta. Sitä voidaan hoitaa, ja jokaisella diabeetikolla on oikeus hyvään hoitoon.

Ennen lounastaukoa seminaarissa oli luento insuliinihoidon toteuttamisesta. Ruokajonossa kurssikaverini taputti olalleni ja huokaisi myötätuntoisesti: ”Kyllä diabeteksen hoito on sitten vaikeaa.”

Voin hyvin kuvitella ei-diabeetikon hämmennyksen tietoiskun jälkeen, koska insuliinihoidossa on niin monta asiaa, jotka tulee ottaa huomioon.

Itselleni aterioiden hiilarimäärän arvioinnit, korjausinsuliinimäärän laskemiset ja tulevien tapahtumien ennakoinnit diabeteksen hoidossa ovat niin arkipäivää, ettei niitä aina edes tarkemmin ajattele. Se saattaakin sitten kostautua sahaavina sokereina, kun keskittyminen ja viime postauksessa hehkuttamani tietoinen läsnäolo unohtuu.

Minusta on mukavaa, kun on edes yksi opiskelujen aihepiiri, joka on itselle hyvin tuttua – lääkiksessä kun riittää luettavaa ja opiskeltavaa muutenkin.

Diabetes on sen verran kuormittava kumppani, että kaikista pienistäkin hyödyistä kannattaa ottaa ilo irti.