Miksi lääkis?

Alavalinta oli minulle kaikkea muuta kuin simppeli. Lukion ensimmäisinä vuosina en vielä tiennyt, minne haluaisin opiskelemaan.

Olin kiinnostunut monista asioista ja pyörittelin mielessäni eri vaihtoehtoja: diplomi-insinööri, terveyden biotieteet, saksan tai ruotsin kieli, journalistiikka, jokapaikanhöylä. Lopulta abivuonna lääketiede alkoi tuntua parhaalta vaihtoehdolta kaiken pähkäilyn jälkeen.

Minua kiehtoi se, että lääkärin koulutus mahdollistaisi monenlaiset työt. Voisin työskennellä potilaiden kanssa terveyskeskuksessa tai sairaalassa, tehdä lääketieteellistä tutkimusta, toimia hallinnollisissa tehtävissä kansanterveyden parissa tai yhdistää kaikkia näitä. Tiesin jopa lääkärin, joka matkustaa ympäri maailmaa kansainvälisessä biologisia aseita torjuvassa ryhmässä. Monipuolinen koulutus oli yksi merkittävimmistä syistä, miksi lopulta päädyin valintaani. 

Hyvät työllisyysnäkymät ja palkkaus vahvistivat päätöstäni, mutteivät olleet tärkeimpiä tekijöitä. Ajattelen, että työn on oltava motivoivaa ja kiinnostuksen lähdettävä itsestä. Pelkän rahan takia en jaksaisi työskennellä koko loppuelämääni, jos ala ei yhtään innostaisi.

Ennen kaikkea halusin ammatin, jossa voisin tehdä merkityksellistä työtä ja auttaa ihmisiä.

Diabeteksellani on ollut vaikutusta uravalintaani, vaikka jossain vaiheessa se sai minut myös epäröimään. Mietin, ettei minusta voi tulla lääkäriä, auttajaa, parantajaa, kun olen itse näin sairas. Nyt ajattelen, että se voikin olla vahvuus ja voimavara tulevassa ammatissani: tiedän, miten sairaus voi mullistaa koko elämän.

Pääsin lopulta toisella yrityksellä sisään lääkikseen. ”Välivuoden” opiskelin ympäristö- ja energiatekniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa, ja lyhyt visiittini teekkarina oli jälkikäteen ajateltuna erittäin hyödyllinen.

Millaista opiskelu lääkiksessä sitten on? Kaupunkien välillä on opiskelumetodeissa jonkin verran eroja, mutta kaikkialta tulee hyviä ja päteviä ammattilaisia.

Meillä Tampereella on käytössä PBL-menetelmä eli problem based learning, jossa pienryhmissä käymme keskustellen erilaisia potilastapauksia läpi ja perehdymme seuraavaksi kerraksi sovittuihin aihepiireihin. Tykkään tästä tavasta opiskella, ja usein meillä on tapaamisissa todella hauskaa. Se valmistaa myös hyvin tulevaan lääkärin työhön: esitietojen ja oireiden perusteella pitää pohtia, mikä potilasta vaivaa ja millaisten tutkimusten avulla päädytään oikeaan diagnoosiin.

PBL-tapaamisia on keskimäärin kahdesti viikossa. Sen lisäksi on ryhmätöitä ja luentoja, joiden määrä vaihtelee jaksosta riippuen. Luennot ovat pääosin vapaaehtoisia, ja niitä on suhteellisen vähän. Osa asioista jää kotona itsenäisesti opiskeltavaksi, joten vastuu omista opinnoista on suuri. Toisaalta aiheet ovat äärimmäisen kiinnostavia, ja tietoa löytyy hyvin. Oppikirjoja joutuu kahlaamaan jonkin verran, muttei oman kokemukseni mukaan yhtä paljon kuin monessa muussa paikassa, kuten oikeustieteellisessä.

Ryhmätyöt ovat usein opiskelun parasta antia, ja jo ensimmäisellä lääkisviikolla pääsimme tapaamaan potilaita sairaalassa. Mieleenpainuneimpia ryhmätöitä ovat olleet muun muassa nallesairaalan pitäminen päiväkotilapsille, yli 90-vuotiaitten tervaskantojen tapaaminen heidän kotonaan, vuorovaikutustaitojen arviointi videoidun vastaanottotilanteen perusteella sekä terveyskeskuspäivystyksen seuraaminen.

Lääkisopiskelu on hyvin koulumaista, ja saamme valmiit lukujärjestykset käteen joka jaksolle. Joskus on luentoja kahdeksasta neljään, joskus päivässä on vain yksi tunnin mittainen tutustumiskäynti. Ryhmätyöt ovat pakollisia, joten siksi akateeminen vapaus ei meillä juuri toteudu. Omia vapaapäiviä ei voi ottaa tuosta vaan, ja pitemmät reissut onnistuvat ainoastaan loma-aikoina. Tämä on minusta lääkiksen ehdottomasti huonoin puoli, mutta sekin on lopulta vain ammatinvalintakysymys.

Nyt kun lääketieteen opiskelua on takana kohta kolme vuotta, tunnen ehdottomasti olevani oikealla alalla. Koko ajan huomaan tietäväni yhä enemmän ja samalla tajuan, kuinka vähän tiedänkään. Opiskeluaiheet tuntuvat entistä mielenkiintoisemmilta, mitä pitemmälle opinnot etenevät. Ensi kesänä pääsen ensimmäistä kertaa harjoitteluun seuraamaan lääkärin työtä terveyskeskuksessa ja yliopistosairaalaan keuhko-osastolla, ja odotan tätä jo innolla!