Matkalla mättötohtoriksi
Makeannälkäiset terveiset Namiapprosta! Tässä tamperelaisten teekkarien järjestämässä opiskelijatapahtumassa kierrettiin keskustan kahviloita kaikenlaisia herkkuja maistellen.
Jokaisesta paikasta sai yhden leiman, ja kun
niitä oli neljätoista, sai mättötohtorin arvonimen.
Kaikkea ei onneksi tarvinnut syödä saman tien, vaan ostin muutamasta paikasta kotiin viemisiksi esimerkiksi irtokarkkeja.
Vaikkei NamiAppro ravitsemuksellisesti ole kovin terveellinen
etenkään diabeetikolle, minusta on mukavaa, että välillä on matalan kynnyksen
alkoholittomia ajanviettomahdollisuuksia opiskelijoille. Ja kyllä ne tuoreet
munkit, erikoiskahvit, vastaleivotut sämpylät ja käsintehdyt suklaakonvehdit
herkullisilta maistuivat!
Ajankohta osui sopivasti ravintojaksoomme, jossa opiskelemme
ruuansulatuselimistön toimintaa ja ravitsemuksen merkitystä sairauksien
ehkäisyssä ja synnyssä.
Diabeteksen takia olen saanut paljon tietoa ravinnosta
ja siitä, mikä merkitys sillä on omahoidon onnistumiseen. Vaikka syömisessä
kokonaisuus on tärkeintä, diabeetikolla käytännössä joka suupala vaikuttaa
verensokereihin ja sitä kautta jaksamiseen. Siksi jakson aihepiiri kiinnostaa
minua erityisesti.
Normaalin opiskelun lisäksi teemme ryhmittäin harjoitustutkimusta synnytyksiin liittyen ja verkossa suoritamme tieteellisen kirjoittamisen perusteita englanniksi. Tekemistä siis riittää, joten tylsistymään ei pääse.
Pari viikkoa sitten olimme maalla nostamassa perunoita ensi talvea varten, ja muutaman kerran olen käynyt Kangasalan lintuasemalla rengastamassa. Arki-illat kuluvat pänttäämisen, uusiin fukseihin tutustumisen ja partion merkeissä, aloitin hiljattain nuorten tyttöjen ryhmän johtajana.
Sienestämään olen ehtinyt
muutaman kerran, ja metsään suuntaan myös viikonloppuna. Toiveissa on löytää
mustia torvisieniä ja myös viimeisiä marjoja. Keskellä talvea on ihana aloittaa
päivänsä aamupuurolla mustikkakukkurallisen kera.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi