Blogikirjoitukset

rss Terveisiä Meriltä

12.2.2018 15.14

Koululainen bussimatkalla

Meri Öhman

Perjantai-iltapäivänä kahden maissa istun opiskelupäivän jälkeen bussissa matkalla kotiin. Olen jäämässä pois kolmen pysäkin päästä.

bussi
Viereeni istuu seitsemissäkymmenissä oleva nainen. Hän avaa keskustelun pohtimalla, että lapset alkavat kai kohta liikkua busseilla, kun koulupäiväkin taitaa päättyä. ”Niin sinä olet koululainen myös?” hän kysyy.

Tässä vaiheessa mietin, että täytynee sanoa hyvästit uskottavuudelle lääkärinä tulevana kesänä, jos minua nyt luullaan kouluikäiseksi. Toki minulla on reppu sylissäni, mikä saattaa hämätä. Vastaan olevani opiskelija, mutta jätän kertomatta alani.

Nainen alkaa innokkaasti kertoa, kuinka hän välttää bussilla matkustamista aamuisin ja iltapäivisin, koska haluaa antaa tilaa lapsille ja nuorille. Hänellä on eläkeläisenä aikaa liikkua keskellä päivääkin. ”Olin ystävättäreni kanssa juuri lounaalla ja kahvilla ja piti vain hetki viettää, mutta aika meni niin nopeasti kun juttua riittää!”. Vastasin naurahtaen, että näinhän siinä usein mukavassa seurassa tuppaa käymään.

reppu
Seuraavaksi hän kertoo, kuinka käväisi poikkeuksellisesti tietyssä ruokakaupassa ”köyhäilemässä” – sieltä kun saa tavallista edullisemmin hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmätiskillä hän oli kertonut vastaantulijalle köyhäilemisestään, jolloin toinen oli kuiskannut hänelle hiljaa Pelastusarmeijan leipäjonon osoitteen. Tästä nainen kertoi minulle, että kyllä hänellä on varaa ruokaan ja elämiseen. ”Täytynee jatkossa miettiä, mitä suustaan päästää – kaikkialla ei sovi sanoa kaikkea!” Niinpä, juuri näin, hymyilen hiljaa mielessäni.


Tämän jälkeen saan kuulla vielä naisen aikuisen pojan hektisestä työstä bisneselämässä, asumisjärjestelyistä, auton käytöstä, isovanhemmuuden hyvistä ja huonoista puolista, puolison syöpäkuolemasta viisi vuotta sitten. Lapsenlapsi on tulossa viikonlopuksi kylään. Hän iloitsee siitä, että tämä on löytänyt paikkansa maailmassa, vaikka menetti isänsä sairauskohtaukseen murrosiässä. ”Kyllä se oli niin kova pala, että joutuivat ihan ammattiapuun turvautumaan”. Vastaan ymmärtäväni, että isoissa elämän menetyksissä sitä tarvitaan. Juuri paria tuntia aiemmin olemme käsitelleet nuorisopsykiatrian opetuksessa kriisien vaikutusta myöhempään kehitykseen.

”Juu, tyttärentytär opiskelee Itä-Suomessa ensihoitajaksi. Ei se opiskelijalle ole kovin edullista matkustaa sieltä asti, mutta kiva on kun tulee mummia katsomaan. Se ala on kyllä vaativa, siinä tarttee olla ihan tietynlainen ihminen. Vaatii tietynlaisen luonteen, tiukoissakin tilanteissa pitää olla rauhallinen. Hän on kyllä just semmonen, ihan oikealla alalla!” Vastaan, että se on hyvä kuulla.

Nousen bussista ja toivotan oikein mukavaa viikonloppua.

Ihmiselämä, mikä ihmeellinen asia. Se mahtuu kokonaisena bussimatkalle. Kolmen pysäkin välille.








 



Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
25.2.2018 10.01
Lääkis?
Moi!

Voi olla että löytäisin kysymyksiini vastauksia aikaisemmista postauksista, mutta näitä on itse asiassa aika vaikeita selailla.

Olen itse alkanut miettiä alanvaihtoa lääketieteeseen, mutta paljon mietityttää tämä diabetes. Näyttää se ainakin sulla toimivan hyvin mutta olisi kivaa kuulla vähän sun mietteitä. Miten esimerkiksi päivystykset, mahdollinen erikoistuminen ja ylipäätään työnteko jossa pitäisi pysyä skarppina koko ajan. Olisi myös kivaa kuulla vähän opiskeluista, mitä on ollut noin diabeteksen kannalta haastavaa (toisaalta, mikä ei olisi :p).
15.3.2018 15.19
Meri
Moi!

Kiva kuulla, että lääketiede kiinnostaa! Tästä aiheesta voisin kesän jälkeen postatakin, kun on varsinaista työkokemusta vielä vähän enemmän.

Lyhyesti joitain ajatuksia: jos ala kiinnostaa ja tuntuu omalta, niin diabeteksen takia ei kannata hylätä urahaaveita. Lääkärit voivat työllistyä hyvin erilaisiin tehtäviin: toisilla aloilla on enemmän päivystystä ja akuutteja tilanteita, toisilla enemmän rauhallista vastaanottotyötä, monella näiden jonkinlaista yhdistelmää - tai jotain ihan muuta! Erikoistumista ehtii miettiä vaikka vasta lääkäriksi valmistumisen jälkeen, kun saa vähän kuvaa ja tuntumaa eri erikoisaloista.

Alkuvaiheessa opintoja on paljon luentoja ja ryhmäopetusta, joka ei juuri eroa tavallisesta yliopisto-opiskelusta tai arkipäivästä diabeteksen hallinnan kannalta. Haastavimmat tilanteet tähän mennessä diabeteksen hoidossa ovat olleet sairaalan opetuksissa, kun ei ole aina tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi, kuinka kauan leikkaus kestää ja esimerkiksi jännittävät tenttitilaisuudet (adrenaliini nostaa sokerit pilviin). Sensorointi on tätä ennakointia jonkin verran auttanut. Opintoihin kuuluvat päivystyksen seuraamiset ensiavussa ja leikkaussalissa ovat kuitenkin pääsääntöisesti sujuneet mallikkaasti, kun olen esimerkiksi kertonut ohjaajalle, että minulla on diabetes. Ja on tästä diabeteksesta ollut hyötyäkin opinnoissa: esimerkiksi oman opinnäytetyöni tein lasten diabeteksen hoitotasapainoa huonontavista tekijöistä.

Toivottavasti tästä oli jotain apua alan vaihdon jatkomietinnässä!