Kokemuksia sensorista – kohtaamisia ja sattumuksia

Aluksi vei hetki tottua kädessä olevaan sensoriin. Varoin kättä vaatteita pukiessani, enkä mielelläni nukkunut sensorikäden puoleisella kyljellä. Nyt Libre tuntuu lähes huomaamattomalta, ja kiepun sängyssä yhtä lahjakkaasti kuin ennenkin.

Sensori helpottaa arkea, erityisesti opiskelua sairaalassa. On paljon näppärämpää skannata sensori kuin tuhertaa veristen sormenpäiden kanssa ahtailla käytävillä tai kanslioissa. Verensokerin tarkistus onnistuu jopa kandin kipittäessä kiireisten lääkärien perässä – testattu on! Jos tiedossa on esimerkiksi leikkauksen seuraamista tai oman potilaan tutkiminen vastaanotolla, pystyn Libren avulla varautumaan ja ennakoimaan, jos verensokerit eivät ole optimaaliset.

Lintu- ja partioharrastukseen sensori on tuonut myös apua. Kun olin alkusyksystä viikonlopun partioretkellä ja lokakuussa Säpin lintuasemalla, oli helppoa skannata verensokeri ulkovaatteiden läpi. Vielä kun saisi insuliinin pistettyä langattomasti, niin ei tarvitsisi kylmilläkään keleillä kuoriutua monen vaatekerroksen läpi palelemaan.

Sensori käsivarressa herättää kiinnostusta. Osa opiskelukavereistani on kysellyt laitteen toiminnasta. Kerran alkusyksystä odottaessani rappukäytävässä hissiä viereeni asteli remonttimies. Hän rempseästi kysyi, saako tiedustella mikä valkoinen ympyrä kädessäni oikein on. Kerroin laitteesta ja hän kuunteli innokkaasti. Selvisi, että hänellä itsellään on kakkostyypin diabetes. Siinä jaoimme yhdessä makeita kokemuksia, ja hän oli sitä mieltä, että Libre kuulostaa käytännölliseltä.

Sisarusteni lapset ovat myös uteliaina tutkailleet mötikkää tädin kädessä. Annoin heidän vuorotellen skannata sensorin ja lapset muistelivat, että olivat nähneet päiväkodissa hoitajalla samanlaisen laitteen.

Seuraamme opiskeluissa lääkäreiden vastaanottoa sairaalan eri poliklinikoilla. Yhtenä päivänä potilasaikojen välissä heilautin lukulaitetta käsivarren vierestä, ja lääkäri totesi, että tuo on kyllä todella hyödyllinen väline. Hänen veljensä sattui olemaan myös ykköstyyppi ja Libren käyttäjä.

Kerran osaston kansliassa istuessani sisään astui kollega lapsensa kanssa. Lapsi skannaili tuon tuosta käsivarrestaan Libreä. Huomasin tämän ja huikkasin, että hei, meillä on samanlainen laite. Vanhempi naurahti lapsen mittausinnolle ja huokaisi, että viikon suunnitelmat menivät hiukan uusiksi. Lapsella oli todettu juuri pari päivää aiemmin diabetes. Toivotin heille jaksamista ja tsemppiä. Samalla mieleeni muistuivat elävästi kymmenen vuoden takaiset päivät samassa sairaalassa. Tuore diabetes sotki aluksi linturetkisuunnitelmat ja myllersi koko elämän perusteellisesti.

Tasaisia sokereita en ole sensorin avulla vielä löytänyt, mutta etsinnät jatkuvat ahkerasti. Sensorit ovat pysyneet hyvin pakkauksen teipeillä kiinni ilman lisävirityksiä. Ainakin toistaiseksi olen välttynyt myös iho-ongelmilta, joita joillekin käyttäjille on kiinnitysteipeistä tullut. Hiljattain saunoin hieman liian innokkaasti ja unohdin pitää viilentävää pyyhettä sensorin päällä. Silloin se kuumeni liikaa, eikä hetkeen näyttänyt verensokeriarvoja. Toiminta onneksi palautui pian normaaliksi.

Lokakuun lopussa osallistuin kandiseuramme vuosijuhlille Tampere-talossa. Iltapukujuhlan humussa sensori kulki tyylikkäästi matkassa mukana. Halusin kantaa sensorin käsivarressa ylpeydellä, piilottelematta, koska jokainen meistä on arvokas tyyppi – sairauksista huolimatta!