Kevättöitä ilmassa

Tämä lukukausi on ollut raskas, työläs ja haastava. Vuosi alkoi rintakivulla ja hengenahdistuksella, siitä edettiin hermoston toimintahäiriöihin ja nyt ollaan diagnostiikassa ja hoidossa.

Aiheet ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja keskeisiä tulevan lääkärin työn kannalta. Toisaalta tekemistä on ollut hirmuisesti, kun näiden rinnalla on pyörinyt vielä pakollinen ruotsinkurssi.

Monesti on tuntunut, etteivät vuorokauden tunnit riitä millään opiskeluun, harrastuksiin tai riittävään lepoon. Uskon kuitenkin, että kesään mennessä stressi helpottaa – sitä ennen on enää muutama ”pieni” tehtävä jäljellä, kuten muun muassa kotitentti ja systemaattinen kirjallisuuskatsaus.

Tässä jaksossa tutor-tapaamisemme poikkeavat jonkin verran totutusta. Opettaja kertoo meille lyhyen kuvauksen potilaasta, jonka jälkeen ryhmässä mietimme, mitä kysymyksiä hänelle olisi hyvä esittää. Tämän jälkeen arvioimme, miten potilasta tulisi vastaanotolla tutkia, mitkä laboratoriokokeet olisivat hyödyllisiä ja tarvitaanko lisätutkimuksia. Tällainen salapoliisityö on lääkärin arkipäivää.

Diagnostiikan pohtiminen yhdessä on hedelmällistä. Asioita tulee silloin mietittyä riittävän monelta kantilta: mikä on työdiagnoosi, mitkä vaihtoehtoiset sairaudet pitää sulkea pois, kannattaako jokin tutkimus tehdä vain varmuuden vuoksi vai vaikuttaako se oikeasti hoitopäätökseen, onko se kustannustehokasta?

Vatsakipuisen potilaan yhteydessä eräs ryhmästämme ehdotti EKG:n eli sydänfilmin ottoa potilaalta. Aluksi ihmettelin ääneen, olisiko se järkevää tässä tapauksessa. Hän perusteli mielipiteensä hyvin sillä, että sydänperäinen kipu voi joskus ilmetä epämääräisenä ylävatsakipuna. Asia oli toki tullut esille aiemmassa opetuksessa, mutten juuri silloin sitä muistanut. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että ryhmässä pohtiessa toinen voi hoksata jonkun merkityksellisen yksityiskohdan, jota ei itse olisi tullut edes ajatelleeksi. Ainakin itse koen oppivani tällä tavalla paljon, ja siksi pidän Tampereen lääkiksen PBL-menetelmästä kovasti.