#kehukumppania

Tässä postauksessa en aio kirjoittaa ylisanoja poikaystävästäni (hän on kyllä kiltti, kärsivällinen ja osaa määrittää lintuja paremmin kuin minä) vaan kehua toista pitkäaikaista kumppaniani, diabetesta.

Olet kulkenut rinnallani jo kahdeksan vuotta. Läheskään aina yhteinen taival ei ole ollut helppo, mutta olet nähnyt ilot ja surut, hyvät ja huonot päiväni – monesti olet ollut jopa osallisena tai myötävaikuttamassa niihin.

Vaikka luulen tuntevani sinut jo hyvin, osaat aina uudestaan ja uudestaan yllättää. Esimerkiksi kun käteni alkavat täristä ja luulen olevani kovillakin hypoilla, verensokeri huiteleekin pilvissä. Tai päinvastoin kun suuta kuivaa, väsyttää, kiukuttaa, mutta mittari näyttää hädin tuskin neljää. Erikoisen huumorintajusi avulla keksit ”ilokseni” kaikenlaisia jekkuja. Sinun ansiostasi arkeni ei koskaan ole tylsää!

Kanssasi olen päässyt viettämään tavallista makeampaa elämää. Keittiön kaappini notkuu trip-mehuista, siripireistä, hunajasta, karkkipusseista ja kekseistä. Jokaisen takin taskusta ja laukun pohjalta löytyy nameja.

Punasolujeni hemoglobiini on niin sokeroitua, että heikompaa hirvittäisi. Toisaalta tämän takia minusta pidetään erityisen hyvää huolta. Pääsen säännöllisesti ihanan lääkärin ja diabeteshoitajan luokse juttelemaan. Halutessani saan rentouttavan kylvyn jalkojenhoitajan luona – ei hassumpi hemmotteluidea sinulta.

Olet tuonut elämääni ystäviä ja tuttavia, joihin tuskin olisin muuten törmännyt. Siitä ansaitset isot kiitokset.

Merkityksellisimmän asian haluan jättää viimeiseksi, sokeriksi pohjalle. Ilman sinua, diabetes, en ehkä olisi opiskelemassa tätä hienoa alaa, jossa viihdyn ja joka tuntuu omalta. Ilman sinua en nyt olisi matkalla kohti lääkärin ammattia.