Blogikirjoitukset

rss Terveisiä Meriltä

2.3.2016 15.43

Kalliita minuutteja

Meri Öhman

Eräänä arkiaamuna lähdin bussilla yliopistolle, kuten tavallisesti. Toisinaan hituroin liikaa aamutoimissa, ja siksi joudun kiirehtimään ehtiäkseni ajoissa pysäkille. Tällä kertaa olin kuitenkin hyvin aikataulussa.

hidastew
Bussi pysähtyi keskustorille kuskin vaihtoa varten. Selailin puhelintani, kunnes yhtäkkiä havahduin tömähdykseen. Luulin ensin, että joku tiputti painavan matkalaukkunsa lattialle. Sitten nousin paikaltani ja vilkaisin käytävälle. Kuulin sanat ”sairaskohtaus”, ”kouristus” ja ”ambulanssi”, ja huomasin lattialla makaavan matkustajan.


Kuljettajat nostivat potilaan ylös, tarkistivat hengityksen ja seurasivat hänen tilaansa. Samalla lähellä istunut nainen soitti heti hätäkeskukseen. He toimivat erittäin ripeästi ja esimerkillisesti.

Istuin itse bussin takaosassa. Koska tilanne oli auttajien ansiosta nopeasti hallinnassa eikä potilaalla ollut välitöntä hengenvaaraa, jatkoin seuraamista paikaltani. Muutaman minuutin kuluttua ambulanssi saapui, ja ensihoitohenkilökunta vei potilaan jatkohoitoon. Bussi jatkoi matkaansa kymmenisen minuuttia aikataulusta jäljessä.

Kun tajusin, että kyseessä on sairaskohtaus, valpastuin heti. Vaistomaisesti hapuilin taskustani avaimiani, joiden kanssa nauhassa roikkuu elvytysmaski. Sitä ei onneksi tarvittu, mutta olin valmis tarvittaessa toimimaan.

Kanssamatkustajien reaktiot bussissa kuitenkin hätkähdyttivät – tai oikeastaan reagoimattomuus. Iso osa jatkoi kuulokkeet korvilla puhelimen räpläämistä. Kaikki eivät edes vilkaisseet etuosaan päin, ja tuskin edes tajusivat, että melkein vieressä sattui äsken sairaskohtaus. Moni kiukutteli ja manaili ääneen, kuinka aikataulut nyt pettävät ja pitää kävellä loppumatka.

Kuka tahansa voi joutua ensiaputilanteeseen, kenelle tahansa voi sattua jotakin. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että ihmiset kehtasivat purnata muutaman minuutin myöhästymisestä tuona aamuna. Itse en olisi pystynyt vain jatkamaan Facebookin selaamista, vaan koin, että tilannetta pitää seurata. Pahimmassa tapauksessa olisi voinut käydä niin, että potilaan tila olisi huonontunut äkisti. Silloin olisi tarvittu auttavia käsiä eikä silmien ummistamista.

Kyseessä oli ilmeisesti epileptinen kohtaus, ja tällä kertaa kaikki päättyi hyvin. Saavuin myöhässä luentosaliin, mutta syy lienee hyväksyttävä etenkin Hermoston toimintahäiriöt -jaksolla.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja