Kakkosvaihe turvallisesti kasassa

Tällaisella menopelillä ajelin Norjan vuonojen pikkuteillä tuoreena kuskina kesällä 2012.

Sain mahdutettua kaikki osat samalle päivälle, ja aamu alkoi mielestäni jännittävimmällä osuudella, arvioivalla ajolla. Etukäteen mietin, otetaanko minulta kortti pois, jos ajan liian huonosti. Onneksi selvisi, ettei näin voi käydä, vaan ajamisesta saa vain henkilökohtaista palautetta.

Edeltävinä päivinä sokerini olivat suhanneet vaihteeksi korkeuksista tosi mataliin, ja siksi minua jännitti ratin taakse hyppääminen: mitä, jos verensokerini olisi liian matala, enkä pystyisi ajamaan? Hermoilun arvoja nostavasta vaikutuksesta huolimatta mittarin lukema oli aamulla erinomainen.

Ajamisosuuskin meni mallikkaasti, kun olin joululomalla ajanut lähes päivittäin erilaisissa olosuhteissa ja ympäristöissä. Näin sain lisää varmuutta auton hallintaan ja käsittelyyn.

Liukasrata ja oppitunnit olivat mielestäni yksitoikkoisia, enkä oppinut niiden aikana juuri uutta. Teorian aikana katsoimme kaksi videota, joista toisessa näytettiin pelastushenkilöiden toimintaa liikenneonnettomuuspaikalla ja sairaalassa.

Iso osa ajasta kului ensihoitajan ja lääkärin keskusteluun potilaiden vammoista ja jatkohoidosta – filmi oli minulle paljon hyödyllisempi ammatillisessa mielessä kuin ajo-opetuksen kannalta. Mielestäni olisi ollut käytännöllisempää, jos olisimme vaikka harjoitelleet auto-onnettomuudessa tarvittavaa hätäensiapua.

Evästä autoon

Diabeetikon täytyy ottaa autoillessakin huomioon monta asiaa.

Verensokeri ei saa olla ennen matkaa liian matala, ja käden ulottuvilla on oltava nopeasti imeytyvää hiilaria.

Minulle on jäänyt mieleen tilanne ajalta, jolloin olin juuri saanut kortin.  Olin ajamassa Turusta Tampereelle, ja lähtiessä mittari näytti yli kymmentä. Reilun tunnin kuluttua tunsin oloni kuitenkin heikoksi ja ajoin levikkeelle tarkistamaan sokerini. Kuinka ollakaan, se oli tipahtanut kolmeen, vaikken ollut ylimääräistä insuliinia pistänyt. Onneksi en ollut yksin liikenteessä, vaan äitini hyppäsi rattiin loppumatkan ajaksi.

Kannattaa pyrkiä suunnittelemaan reissut siten, että mukana on joku toinen ajokykyinen, jos hypot yllättävät. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, mutta sitten on kylmästi pidettävä riittävän pitkä tauko, että sokerit tasaantuvat.

Erityisesti diabeetikkokuskien (ja muidenkin autoilijoiden) kannattaa muistaa: turvallisuus ennen kaikkea!