Hyvä päivä

Kävelen bussipysäkille, ja bussi tulee juuri oikeaan aikaan. Aamun tutor-istunnossa keskustelemme keuhkosyövän riskitekijöistä, diagnostiikasta ja hoidoista. Olemme tehokkaita, ja tapaaminen loppuu normaalia aiemmin. Siksi ehdimme parini kanssa tehdä ruotsinkurssin kotitehtävän, jossa pitää äänittää kuvitteellinen lääkärintarkastus ruotsiksi.

Kumpikin on vuorollaan potilas ja lääkäri. Tehtävänanto tuntuu aluksi erikoiselta ja vähän turhauttavalta, mutta meillä on lopulta hillittömän hauskaa miettiessämme sopivia (tai sopimattomia) repliikkejä keskusteluun. Visioimme esimerkiksi, että voisin vastata kysymykseen päihteiden käytöstä myöntävästi, ja todeta, että päivittäin tulee piikitettyä kovaa kamaa, insuliinia. Tai vakuuttaa lääkärin tiedustellessa sairauksistani olevani täysin terve – ja hetken päästä lisätä, että ai niin, onhan minulla diabetes. Nauramme ystäväni kanssa yhdessä niin railakkaasti, että hädin tuskin saamme nauhoitteen kokonaan äänitettyä.

Iltapäivällä pidän koko kurssille esitelmän tuberkuloosista. Etukäteen jännittää hieman, mutta kaikki menee hyvin ja saan kavereilta positiivista palautetta selkeästi tyylistäni. Kotimatkalla käyn kaupassa,
ja ostan välipalaksi muhkean, vastapaistetun sämpylän.

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys torjuu nuorten syrjäytymistä sekä Suomessa että Ugandassa. Kotimaan kohteena on partio, ja siksi menemme illan partiokokouksessa lipaskerääjiksi Tampereen keskustaan. Ilahdun valtavasti siitä, kuinka moni antaa omastaan – vähästäänkin – tärkeään tarkoitukseen. Kiitän hymyillen jokaista lahjoittajaa. Mieleeni jää erityisesti vähävarainen mies, joka kaivaa lompakostaan viimeisiä kolikoitaan ja tipauttaa ne lippaaseen. Hän on todellinen hyväntekijä suurella sydämellä.

Päivän päätteeksi kokkaan herkkuruokaa poikaystäväni kanssa, ja teen elämäni ensimmäistä kertaa punaviinikastiketta. Ulkonäkö ja koostumus eivät vielä ole huippukokkien tasoa, mutta maku on oikein hyvä. Nukkumaan mennessäni päällimmäisin tunne on kiitollisuus – tänään oli hyvä päivä.