Elämyksiä Floridassa osa 2

Jälkkäriksi perinteinen amerikkalainen herkku.

Iltapäivän pyörimme Evergladesin itäpuolisilla kanaaleilla, joissa oli mahdollisuuksia monenlaisiin lintuihin. Päivä oli paahteinen ja hyvin kuuma, siksi pelkäsin insuliinien puolesta. Kannoin niitä repussa mahdollisimman varjossa, mutta harmittelin, kun en ollut tajunnut ottaa mukaan kotoa niille viilentävää säilytyspussukkaa. Onneksi lääkkeet säilyivät toimivina helteestä huolimatta!

Amerikankyyryhaikara.

Kuuma keli piti linnut piilossa, mutta upeita sudenkorentoja lenteli ilmassa paljon. Parhaat havainnot olivat sadat kalkkuna- ja mustakondorit (näitä näkyi paljon jopa kaupunkien liepeillä), 40 amerikantylliä sekä retkelle uusi laji sateenkaarikardinaali. Illalla sain houkuteltua poikaystäväni vastusteluista huolimatta paikalliseen ostoskeskukseen, josta löysin kivan tummansinisen mekon.

Hampaita, kuonoja, siipiä

Aamun aloitimme Anhinga Traililtä, joka lienee suosituin kohde kansallispuistossa. Heti reitin alussa huomasin
kaislikon reunassa liikahtavan jotain suurta, ja pian alligaattori ui sulavasti piilostaan näkyville. Toinen yksilö lepäili tyynesti aivan asfalttitien reunassa – huimaa! Otuksella oli sen verran kunnioitusta herättävät hampaat, ettei sitä tehnyt mieli häiriköidä.
Meri ja alligaattori.

Vesi oli täälläkin kovin korkealla, ja siksi lintuja näkyi tavanomaista vähemmän. Mieleen jäivät kauniisti kuvioidut amerikankyyryhaikarat, siniliejukana sekä pysäköintipaikalla autoja tuhonneet mustakondorit. Meidän menopelimme säästyi onneksi vahingoittumattomana.

Teimme pienen kävelylenkin paikallisessa mäntymetsässä, jossa vilisi lähes kaksisataa keltaperäkerttulia, tikkoja, muutama pihapeukaloinen ja riittävästi hyttysiä. Maahan pudonneet kävyt olivat kotimaisiin verrattuna huikean kokoisia. Iltapäivän helle hiljensi jälleen kerran lintumaailmaa, joten vietimme aikaa opastuskeskuksessa. Siellä tutustuimme alueen luontoon erilaisten videoiden, pelien ja näyttelyiden avulla.

Seuraavan päivän retkeilimme pääasiassa opastuskeskus Flamingo Centerin ympäristössä. Mieleenpainuva näky oli, kun USA:n lipun liehuessa taivaalla taustalla liiteli maan kansallislintu valkopäämerikotka.

Satama-alueella kävellessämme kysyin poikaystävältäni, missä paljon puhutut manaatit oleskelivat, niitä kun saattoi hyvällä tuurilla rantavedessä nähdä. Hän vastasi, etteivät ne ole järin helppoja havaita. Heti tämän jälkeen laiturin luokse veden pintaan ilmestyi pikaisesti kaksi kuonoa – manaatteja! Kovin kauaa näitä otuksia ei ehtinyt kerralla ihailla, koska ne sukelsivat hyvin nopeasti takaisin näkymättömiin. Oli mahtavaa havaita näitä harvalukuisia ja valtavia merinisäkkäitä.
Aamulla maisema muistutti tavallista merinäkymää, mutta iltapäivällä laskuveden aikaan sieltä paljastuivat laajat rantalietteet. Nämä houkuttelivat rantalintuja, ja laskimme paikalta satoja sini-, lumi-, ja jalohaikaroita, preeriavikloja, ruostekuireja, amerikansaksinokkia ja -pelikaaneja sekä väriläiskänä vaaleanpunaisen ruusukapustahaikaran. Tapasimme myös pari paikallista harrastajaa, joilta saimme vinkkejä viimeisten päivien retkiin.

Illan hämärtyessä suuntasimme Lucky Hammockiin yrittämään kehrääjiä, jotka ovat maagisia pimeässä liikkuvia lintuja. Viimeisten auringonsäteitten valaistessa laajaa peltoaluetta horisontista viiletti ohitsemme neljän harmaahaukkakehrääjän parvi. Pimeyden laskeuduttua läheisen puun oksalle lennähti amerikankehrääjä, joka on saanut englanninkielisen nimensä Whip-Poor-Will erikoisesta äänestään. Näiden mystisten siivekkäitten näkemiseen oli hyvä päättää onnistunut päivä.

Kaikenlaisia tyranneja

Viimeisen kokonaisen matkapäivän tarkoituksena oli etsiä puuttuvia lintulajeja – toiveissa oli erityisesti saksityranni, jota olimme monta kertaa yrittäneet sopivilta paikoilta. Tämä unelmalaji oli kuitenkin onnistunut piilottelemaan meiltä tehokkaasti.

Kansallispuistoa kohti ajaessamme langalla istui kirjavaselkäinen ja keltarintainen preeriaturpiaali, josta tuli reissulle uusi laji. Samaa väriteemaa jatkoivat naamiokerttulit, joita löysimme äänen perusteella muutamia päätien kosteikon varrelta. Näistä piilottelijoista ehdimme nähdä vain pikaisia keltaisia vilahduksia. Kävellessämme erästä polkua ehdin hätkähtää maan väreihin sulautunutta myrkkykäärmettä, kunnes tajusin sen olevan kuollut. Harmillista sinänsä, mieluummin olisin nähnyt sen elävänä.

Ajaessamme kanaaleita kohti huomasin auton ikkunasta sähkölangoilla kolme mielenkiintoisen näköistä lintua. Pysähdyimme ja määritimme kaksi niistä niittytyranneiksi – harvalukuisia vieraita tällä alueella. Kolmatta luulin nopealla vilkaisulla vastavaloon tavanomaiseksi amerikanisolepinkäiseksi, kunnes kuulin huudon: ”Se on saksityranni!” Saimme ihailla tätä epätodellisen näköistä lintua läheltä, ja kaikki yksityiskohdat erottuivat hienosti: mustavalkoinen yleisväritys, punertavat kupeet, pitkät saksimaiset pyrstöjouhet. Etsintäyritys palkittiin hienolla tavalla, ja lounaalla hymy oli herkässä.
Loppupäivän retkeilimme pitkällä Research Roadilla, jonka päässä sijaitsi ohjusten laukaisupaikka Kuuban kriisin aikana. Tien varrelta löytyi myös Boy Scouts of American leirialue. Täällä olimme jo eilen havainneet kaksi loistopipiloa sekä isotöyhtönapsun – eikö olekin hauskoja nimiä linnuilla? Nyt yhytimme kostealta niityltä kaislasirkun, mäntymetsästä kaksi uutta tikkalajia: tonttulakkipäisen amerikanpalokärjen ja kultatikan sekä parven punarintarastaita.

Omahoidon laiminlyönti?

Paluulentomme lähti vasta iltapäivällä Miamista, joten teimme vielä aamulla lyhyen visiitin Research Roadille. Metsän suojista alkoi kuulua kumiankkamaista vinkunaa, ja kirjasimme ruskopäänakkelin retken viimeiseksi uudeksi lintulajiksi. Mukava päätös hienolle matkalle!

Loppupäivinä verensokerit heittelivät hurjasti, vaikka yritin mitata arvoja säännöllisesti. Pitkävaikutteisen insuliinin pistosajankohdan pidin Suomen ajassa, ja se osui hyvin alkuiltapäivän lounasaikaan. Viilentävä säilytyspussi olisi ollut kätevä insuliinien säilytykseen, mutten tajunnut, että Floridassa lämpötila kipusi lähemmäs kolmeakymmentä.  
Hauskaa oli se, ettei verensokerimittarini pystynyt ulkomailta lähettämään langattomasti arvoja hoitopaikkaani (mittaritutkimuksesta voit lukea täältä). Kotona sainkin muistutuksen, etten ole pitkään aikaan mitannut sokereitani ollenkaan! Laitoin huvittuneena lyhyen vastauksen, että ”hoitotauko” johtui puhtaasti Floridan matkasta.

Reissu oli upea, rentouttava ja onnistunut. Etukäteisjännityksestä iso osa oli turhaa, koska kaikki sujui diabeteksenkin hoidon suhteen mallikkaasti. Nyt pohdin kuumeisesti, milloin ja minne seuraavaksi suuntaan lintumatkalle!