Ei pöllömpää

Kliinisten taitojen opettelu on käytännönläheistä ja mukavaa vastapainoa opiskelukirjojen luvulle.  Anatomian tentinkin selvitin ihme kyllä hyväksytysti, mihin olen kovin tyytyväinen – muuten olisin joutunut pänttäämään uusintaan pääsiäislomalla.

Onko teillä tilanteita, joissa sokerinne tuppaavat aina nousemaan? Omalla kohdallani teatterikäynnit ovat yleensä takuuvarmoja hypereiden aikaansaajia. Kerran juuri ennen näytöstä tarkistin sokerit, ja mittari näytti melkein kahtakymmentä. Vaikken syönyt mitään, pistin korjausinsuliinia reippaasti. Puolentoista tunnin kuluttua väliajalla varmistin, että sokerit olivat lähteneet laskuun. Mitä vielä, arvo oli vain yhden yksikön matalampi kuin aiemmin.

Olin hiljattain äitini kanssa katsomassa viihdyttävää komediaa "Näillä palkoilla ei makseta" Tampereen Työväen Teatterissa. Tälläkin kertaa sokerit nousivat taivaisiin, mutta onneksi syy löytyi helposti. Edellisen aterian jälkeen olin herkutellut munkilla, ja arvioinut hiilarien määrän alakanttiin.

Loppuillasta arvot tasaantuvat, kun lähdimme poikaystäväni kanssa pöllöretkelle Tampereen pohjoisosien metsiin. Niitä kuulee parhaiten alkukevään leutoina ja vähätuulisina öinä. Liikuimme autolla, ja pysähtelimme tiheästi kuuntelemaan mahdollisia pöllöjä. Heti alkuun havaitsimme huuhkajan, jonka kumea huhuilu kantaa otollisella säällä useita kilometrejä. Samalla paikalla ihmettelimme erehdyttävästi helmipöllöltä kuulostanutta koiraeläintä, joka taisi kuitenkin olla kettu.

Kun seisoo keskellä pimeää korpea, tuijottelee tuikkivaa tähtitaivasta ja korviin kantautuu soidintavien pöllöjen kiihkeää huhuilua, tulee jollakin tapaa maaginen tunne. Silloin on helppo hetkeksi unohtaa arjen murheet ja jättää diabetes kotvaksi taka-alalle.

Koko retken aikana kuulimme peräti neljä huuhkajaa, kaksi helmipöllöä, viirupöllön sekä varpuspöllön. Linnut olivat mukavasti äänessä, vaikka kaksi viimeistä jäi minulta kuulematta tarkkaavaisuuden puutteesta johtuen. Ei siis ollenkaan pöllömpi retki!