Ei Merin suuhun katsomista

Kiintoisaa on esimerkiksi se, kuinka aivot kokonaisuutena toimivat ja ohjaavat kaikkea, mitä teemme. Moni mekanismi on silti vielä arvoitus, ja siksi alalla on paljon tutkimusta ympäri maailmaa.

Ryhmätöissä olen päässyt kokeilemaan ja tekemään monipuolisia asioita. Kliinisen neurofysiologian laitoksella tutkimme hermojen johtonopeuksia ja kuuloa. Yhdessä työssä katsoimme toistemme silmänpohjiin siihen tarkoitetulla laitteella, oftalmoskoopilla. Oli mahtavaa nähdä verisuonia ja näköhermon pää, papilla. Harjoitusta varten piti laajentaa silmätipoilla toinen mustuainen, joten siksi näytän kuvassa hassulta. 

Ennen luulin, että korvaan katsominen olisi helppoa. Luuloni osoittautui nopeasti vääräksi, kun tutkimme ensimmäistä kertaa toistemme korvia. Aluksi menin sekaisin jo siitä, millaisella otteella korvalehdestä tuli pitää kiinni. Tärykalvon löytäminen ja sen anatomisten maamerkkien paikantaminen oli vaikeaa, vaikka kirjan kuvissa ne näyttävät niin selkeiltä. Luotan kuitenkin, että harjoitus tekee lääkärin, eikä minun onneksi vielä tarvitse diagnosoida korvatulehduksia.

Aivohermotyössä havainnollistui konkreettisesti se, miten erilaisia tulevat potilaat voivat olla. Kymmenettä aivohermoa voidaan testata työntämällä puinen lasta, spatula, suuhun, jolloin pitäisi tulla oksennusrefleksi. Toisilla tämä tulee esiin helposti, mutta yksilölliset erot ovat suuria.

Sain tökkiä pariani todella syvälle kurkkuun, ennen kuin hän edes yskäisi. Itse edustan täysin toista ääripäätä, ja korvalääkärini onkin sanonut minulle, että ilman puudutusta nieluuni on mahdotonta katsoa. Siksipä yökkäsin välittömästi, kun puulasta hipaisi kieltäni. Eipähän ole kyseisessä aivohermossa vauriota, ja kaupan päälle opiskelijakaverini saivat hilpeät naurut!