Äkillinen syksyinen verensokerivuoristorata

Muistin tämän neuvon, ja nostin muutama viikko sitten pitkävaikutteisen annosta yhdellä yksiköllä. Verensokerini ovat jostakin syystä tänä syksynä seilanneet poikkeuksellisen paljon, enkä tiedä miksi.

Tällä hetkellä käytän kahta eri pikainsuliinia samaan aikaan. Annostelen niitä eri suhteessa ruuan koostumuksesta ja syömistä edeltävästä verensokerista riippuen. Tämä systeemi hakee vielä paikkaansa. Joissakin tilanteissa yhdistelmä toimii optimaalisesti, toisissa taas ei ollenkaan.

Yhtenä maanantaina Fiasp-kynäni tyhjeni, joten otin jääkaapista tuliterän kynän tilalle. Seuraavan päivän lounaalla ja päivällisellä verensokerini nousi suorana viivana yli 20:een, vaikka pistin tavanomaiset insuliiniannokset. Aterianjälkeiset nousut ovat kiusanneet minua jo pitkään, mutta jotenkin niiden voimakkuus ihmetytti.

Käyrät jatkoivat parin päivän ajan poikkeuksellisen voimakasta sahaamistaan ja sama kuvio toistui.

Aina aterian jälkeen Libren-käyrä näytti viivasuoralta pystysuunnassa, ja jouduin korjailemaan näitä nousuja toisella, hieman pitempivaikutteisella pikainsuliinilla.

Ahdistuin tilanteesta ja olin voipunut. Yhtenä iltapäivänä opiskelujen jälkeen olin vähällä purskahtaa itkuun, kun tuntui, ettei mikään diabeteksen hoidossa toimi tai riitä. Ajattelin, että pian minun on laitettava viestiä hoitopaikkaan ja tunnustettava, että tarvitsen apua. En jaksa enkä osaa hoitaa itseäni enää. Olisin ollut valmis melkein mihin tahansa lääkkeelliseen tai lääkkeettömään hoitomuotoon, kunhan vain jotenkin verensokerit pysyisivät kuosissa.

Nenä paljasti syyn

Sitten iltapalaa syödessäni ihmettelin, miksi käteni haisevat niin voimakkaasti insuliinilta. Toki pistin äskettäin, mutta normaalisti tätä aavistuksen tunkkaista hajua en kyllä huomaa. Aloin tutkia Fiasp-kynää tarkemmin, ja huomasin lasiampullin tyvessä pienen, mutta selvän särön. Ei siis ihme, että sokeritasoni olivat olleet edeltävät päivät pilvissä: rikkinäinen insuliinikynä oli syypää kummalliseen vuoristorataan.

Testasin vielä havainnollisuuden vuoksi viallisen kynän toimintaa, eikä neulan päästä tullut kuin tippa nestettä, vaikka pyöräytin kynän päästä kymmenen yksikön annostelun. Tämä insuliinikynän testiannos, joka jo sairastumisen alkuvaiheessa opetetaan aina tekemään, oli tietysti edeltävinä päivinä arjen kiireessä jäänyt tekemättä.

Jälkikäteen ajateltuna kuvio ja omahoidon epäonnistumisen syy on selvä, mutta pitkään sairastaneena joskus unohtuu miettiä ilmeisiä tai ”liian” yksinkertaisia syitä. Vielä yhdentoista sairastamisvuoden jälkeen dee-seuralaiseni osaa yllättää ja tuoda täysin uusia käänteitä elämään.

Tapauksen opetus: muista aina testata insuliinikynän toimivuus, jos verensokerit heittelevät poikkeuksellisen rajusti!